lauantai 26. marraskuuta 2011

Rakkaus on väkevämpi kuolemaa

Anopin siunaustilaisuus oli kaunis ja muistotilaisuus oli kotoisa lähisukulaisten kesken. Söimme voileipäkakkua (NAM!!!) ja vattuhillokermakakkua (nam nam) kahvin ja mehun kera. Lauloimme pari laulua, muistelimme vuoronperään itsekukin mitä tuli mieleen äidistä, mummosta, anopista ... Hän oli valoisa ihminen - ja puhelias. Hän käveli pitkiä lenkkejä päivittäin. Kaikilla oli jotain ihanaa sanottavaa hänestä. Ihan ilmeisesti häntä rakastettiin paljon.

Ikäväkseen hän dementoitui ja sokeutui loppuelämäkseen. Hän vietti viimeiset vuodet hoitolaitoksessa - ja hänen kuolemansa oli rauhallinen nukahdus.

Turhaan jännitin hautajaisia. Olin siellä kuin omieni joukossa, vaikken kaikki sukulaisia tunnekaan.

Miten haavoittuvaksi
muuttuu surussa

Miten arkoja
ovat lohdutuksen tuojat

Miten harva jaksaa
viipyä hiljaa
surutalon ovella

      Anja Porio

3 kommenttia:

Pullervo kirjoitti...

Löysin blogisi tänään: tänne täytyy palata. Minäkin olen olllut vakavasti masentunut, ja sairaalloisesta ylipainostani yritän irti. Siitä kerron blogissani.

bamiella kirjoitti...

Tervetuloa blogini lukijoitten joukkoon, Pullervo! Tsempataan toisiamme laihdutuksen kovalla tiellä!

Marleena kirjoitti...

Halaus Sinulle: <(^.^<)