perjantai 18. marraskuuta 2011

Aamuyöllä

Viiden tunnin nukkkumisen jälkeen heräsin levottomasta unesta ja nousin tietokoneeni ääreen lukemaan blogeja, joita seuraan. Väsymystä ja toivottomuutta joissakin blogeissa. Kiitän Luojaani, etten itsekin ole vaipunut synkkyyteen. Tämä syksy on harmaa ja pimeä; lumeton ja vuoden aikaan nähden lämmin. Tosin yhdestä kuuteen astetta lämmintä on aika koleaa, varsinkin kun tuulee. Aurinkoisia päiviäkin on ollut, mutta en juuri ole niistä nauttinut verhojeni takana sisällä kotona.



Ruska on poissa eikä tee mieli avata verhoja. Pidän valoverhojen kanssa paksumpia verhojakin yötä päivää. En halua, että vastapäisen talon ikkunoista kukaan näkee sisälle huoneeseeni, jossa istun tietokoneeni äärellä. Vähän vainoharhaista: tuskin siellä kukaan tiiraa tänne tai edes näkee mitään sisälle hämärään huoneeseeni. Mutta minusta tuntuu kotoisammalta verhot kiinni. Ulkona ei ole muuta kuin alastomia puita ja harmaa talo, joita en tahdo nähdä.


Mieheni yskii nukkuessaan viereisessä huoneessa - vai lie jo herännytkin. Usein hän nousee klo 5 aikoihin keittelemään aamukahvit. Nousis vain nytkin niin ei tarvitsisi vaivautua keittämään itse kahvia. Aamupalalle tästä on lähdettävä. Hiukoo.

* * * * *

Weetabixia rasvattoman maidon ja vattuhillon kera - ja aamusuukko mieheltäni. On ihanaa, kun hän sanoo hyvät huomenet ja suukottelee. Partakarvat kutittavat leukaani. Nyt kun parta on kasvanut 2-3 senttiseksi, se näyttää komealta.

Aamukahvin juotuani ja päivän lehden luettuani voisin oikeastaan mennä mieheni viereen torkkumaan. Aamiaisen ja kahvin jälkeen hän ottaa usein tirsat, mutta minua ei nukuta - tai mistäpä sen tietää, vaikka saisinkin unen päästä kiinni.

"Uni paras lääke on
  siitä nauttikaamme ... "

Ei kommentteja: