Siellä täällä lintunen laulahtaa

Päivä on valjennut harmaana. Osa pilvistä on aika tummia. Pian saattaa sataa. Onneksi ei ole minnekään menoa. En tykkää kävellä sateessa, varsinkaan jos tuuli rätkii vettä naamalle. Tosin nyt ei täällä tuule juuri lainkaan ...

Lueskelin tänä aamuna kirjaa "Ruusu-unelmia". Kirjassa on A. Oksasen runo

PÄIVÄ KOITTAA

Öinen huuru hälvenee
jo taivahalle,
Levättyään lähtee
tuuli kankahalle,
Siellä täällä
lintunenkin laulahtaa,
Luonto, vielä yön
sylissä, havahtaa;
Päivä koittaa.

Mielestäni tässä pikku runossa on jotain viehättävää. Voin nähdä mielikuvitukseni silmin  öisen huuruisen maiseman ja sitten sumun nousevan ylös pilviksi. Tuuli alkaa leuhytellä puitten oksia. Vielä kaikki muuttolinnut eivät ole lähteneet etelän maihin. Päivän valjettua linnut alkavat viserrellä...Herkkää! Elämä on kaunis, kun sitä katselee oikeasta paikasta. Toisaalla on kurjuutta, nälänhätää, luurangon laihoja ihmisiä isomahaisine lapsineen, jotka tuskin ovat hengissä. Kuolema korjaa laumoittain ihmisiä. Kuinka elämä voikaan olla kurjaa ja julmaa joillekin.

Kuuntelen Vivaldin Neljän vuoden ajan osaa KEVÄT. Viime kevättä en haikaile. Olin väsynyt ja aloitekyvytön. Sokeriarvot olivat tietämättäni korkealla. Kuntoutuspaikassani veriarvojani seurattiin ja HUOKAUS! Aamulääkitykseeni lisättiin diabeteslääke. Nyttemmin en enää tunne keväistä väsymystä. Sokeriarvoni ovat pysyneet normaalina.

Elämäni soljuu kuin kevätpuro. On hyvä olla (kunhan ei muistele maksamattomia laskuja).