tiistai 27. syyskuuta 2011

Harrastuksiani ensi talvena

Kuntoutumiskeskuksessa hurahti viikonloppu kuin siivillä. Mielenkiintoinen ja antoisa aloitus talven Projektille, joka on ohjaajien opastama tapahtuasarja meille mielenterveyskuntoutujille. Opettelemme ruoanlaittoa ja vietämme mukavia hetkiä liikunnan parissa. Tämäkin kotiin jumittunut tietokoneen ääressä istuja sai vesijuosta, saunoa, istua porealtaassa, kävellä syksyn vilppoisassa, aurinkoisessa luonnossa järven rannalla ja sain tietää kehoni koostumuksen ja kuntotasoni. Ihmeekseni huomasin jaksavani kävellä 40 min. pienten taukojen kera. Ja ne sapuskat, joita saimme olivat ihania, maukkaita ja ravitsevia. Lihakset, varsnkin reisilihakseni hellänä olen nyt kotona lepäillyt, kävellyt pikku lenkin talomme läheisyydessä, katsellut siivoojan rehkimistä asuntoamme siistimässä. Olen muistellut kuntoutusryhmämme jäsenten nimiä ja hetkiä jutustellessa heidän kanssaan kuntoutumiskeskuksessa. Ja olen saanut kipinän liikkumaan ja opettelemaan ruoanlaittoa. Niitä harrastamme ensi talven klubitalolla ja eri liikuntapaikkoilla kotikaupungissani.

torstai 22. syyskuuta 2011

Ikäviä muistoja

Harmaa päivä valkeni tänään hyvien unien jälkeen. Onneksi en painajaisia nähnyt, niinkuin pelkäsin illalla tulevani näkemään, koska edellinen yö meni valvoessa ja mieleni oli levoton jo kolmatta päivää. Oli vaikea rentoutua. Selkä oli kipeä, vatsaan koski ja päätä särki. Ajatukseni olivat aikamoisen hajalla valvotun yön jälkeen. Kuulin keskusteleluja ja ihmettelin, kuka puhuu; naapuristako noin hyvin kuulen - ja he puhuvat minusta.

Nyt olo on selkeämpi ja rauhallinen. Huokaan helpotuksesta. Pelkäsin jo sekoavani. Olin ymmällä, kun miesääni muistutti menneistä erehdyksistäni ja nykyisestä huonosta taloudellisesta tilanteestani. Mies (Dick) moitti minua holtittomasta rahankäytöstä ja maksamattomista laskuista jne. Tämä Dick on puhunut minulle ennenkin, kun olin vaipumassa psykoosiin. Pelottava mielentila. Pelkoa ja ahdistusta täynnä. Avuttomuutta ja itsensä hallitsemisen puutetta. Tyhjyyttä ja tuskaa. - Huokaus! En enää koskaan halua kokea samaa kuin joskus vuosia sitten. Olin silloin vihainen itselleni, äidilleni ja monille muille sukulaisilleni ja tuttavilleni. Elämä tuntui viheliäiseltä puurtamiselta päivästä toiseen. Kuolema tuntui ajatuksena helpotukselta ja ainoalta ratkaisulta pois tukalasta tilanteesta, jossa ahdistuneena päivästä päivään yritin selvitä aamusta iltaan. Söin yliannoksia rauhoittavia pillereitä niin että maksa-arvoni kohosivat hälyttäviin lukemiin. Mietin paljonko insuliinia ja rauhoittavia olisi ostettava, että sammuisin elottomaksi...

 < huokaus > IKÄVIÄ MUISTOJA ! Mistä ne nyt tulivat mieleeni?

Tulevana viikonloppuna

Tämä torstaipäivä alkaa paremmin kuin eilinen, jolloin en nukkunut koko yönä, vaan kuuntelin musiikkia kirjastossani, luin kirjaa ja surfasin netissä. Viime yönä nukuin sentään monta tuntia, tosin katkonaista unta. Odotan ensi viikonloppua, jolloin Mielikki-projektin puitteissa olen kuntoutumiskeskuksen hotellissa täysihoidossa perjantaista sunnuntaihin. Tulee olemaan varmaan tiivis ohjelma; tutkimuksia, liikuntaa, maukkaita aterioita jne. Liikuntani on jäänyt minimiin viime aikoina. Mitenkähän jaksan kuntoutumiskeskus liikuskella, kun kuntoni on kovin huono.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Parempi arkipäivä

"Emme tee virheitä, mutta joskus erehdyksiä, joista voimme oppia jotakin. Kun asiat eivät suju odotustemme mukaisesti, meidän tulisi vain hyväksyä ne tapahtuneiksi. Saamme näin mahdollisuden analysoida tilannetta ja sitä, mitä olisimme voineet tehdä onniistuaksemme, ja omaksua asenteen, jolla yritämme yhä uudelleen ja uudelleen.

"Olemme oppineet, miten meidän tulisi elää, mutta voimme myös itse valita, miten haluamme elää. Nämä eroavat toisistaan siinä, antaako ihminen itsensä passiivisesti muokkautua vai haluaako hän itse määrätä, mitä haluaisi olla, kokea ja omistaa. Voimme selvästi huonommin, mikäli annamme ongelmien hallita itseämme. Sitä vastoin voimme huomattavasti paremmin, jos pystymme vaikuttamaan asioihin. Itsetuntomme kasvaa ja myös asenteenne ja uskomuksemme muuttuvat. "

Luettuani tämän Juanita Saarelaisen kirjoittamasta kirjasta LUO ITSELLESI PAREMPI ARKIPÄIVÄ koin eräänlaisen valaistumisen.Olen jo yli vuosikymmenen elänyt masentuneen roolissa. Toki olen sairastanut depressio-jaksoja, mutta välillä olen ollut ihan toimintakykyinen ja pirteä. Kuitenkin olen antanut depressiokausien ongelmien hallita elämääni, vaikka en vaikeiden kausien välillä olekaan kärsinyt masennuksesta. Miten sitä voikin jumittua elämään sairaan roolissa ja antaa elämän supistua itsensä ympärille uskaltamatta vaivoin lähteä kotoa kokemaan uutta ja innostavaa elämää.

Elämää kuunloisteessa


Kissat riehuivat yöllä kirkkaassa kuunloisteessa. Parin päivän päästä on täysikuu. Minä olen sellainen "kuuhullu", että valvoskelen aina täysikuun aikaan. Mutta tänä yönä kissat herättivät minut pikkutunneilla. Matot olivat kasassa, niin että olin kompastua mennessäni keittiöön yöllä. Yöpalaksi söin "keijuleipää" ja maitoa. Sanomme voileipiä keijuleiviksi, koska rasvalevite on Keijua, jossa ei ole voita.

Huokaus ja haukotus. Tippuisipa se kahvi pian, jotta saisin vähän piristettä suoneen. Alkaa ramasemaan, koska yöunet jäivät niin lyhyeksi. Menee päivärytmi sekaisin, jos nyt menisin nukkumaan. Johan se kahvi tuoksuu tänne kirjastoon asti. Pian sitä saadaan.

Säädin blogini asetuksia ja toivon, että kommentointi onnistuu nyt. Kunhan se onnistuu, pyydän lisää lukijoita tänne. Kovin suureksi en lukijakuntaa halua. Tämä olkoon pienen piirin juttu.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Rauha ja lepo

Olo on heti rauhallisempi ja levollisempi, kun on saanut kunnon unet. Nukuin hyvin ja ainakin 7 tuntia.

Voihan tämä rauha ja levollisuus johtua siitäkin, että Jumala siunaa sapattina. Jeesuksen kanssa on hyvä aloittaa päivä ja kuunnella Hänen puhettaan. En nyt kuitenkaan lähde sapattijumalanpalvelukseen, vaan vietän tämän päivän hiljaisuudessa kotona. Luen Raamattua, ehkä otan kosketinsoittimeni esille ja soitan hengellisiä lauluja ja virsiä ym. kaunista.


perjantai 16. syyskuuta 2011

Keveällä mielellä

Aurinko paistaa ja olo on keveä. Sää vaikuttaa mielialaani hyvin paljon. Sateisellä säällä tunnen jonkinlaista raskautta ja synkkyyttä. Tosin nautin sateen äänistä ikkunalaudalla ja siitä, että minulla on koti, jonka lämmössä voin istuskella pitämässä sadetta.

Kirjoittelin profiiliani ja mietin pitkään, kuinka paljon elämänhistoriaani kirjoitan siihen mukaan. Blogin asetuksia säätäessä on mennyt aikaa. Ihan kuin en jo ennen olisi jo luonut blogia. . .

Blogien lukeminen on minulle mieluista puuhaa. On mielenkiintoista lukea, miten eri ihmiset ajattelevat ja asettelevat sanansa. Muutamia blogeja olen seurannut jo yli kolme vuotta. Itse innostuin blogin kirjoittamisesta vuonna 2008.

Toivottavasti tästä blogista on teille jotain iloa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Syksyn sateisena päivänä



Sade ropisi ikkunalaudalle niinkuin olisi naputtanut rytmiä jollekin laululle. Oli kodikasta istua sisällä lämpimässä eikä minun tarvinnut lähteä minkään syyn takia ulos. En pidä sateessa kävelemisestä, varsinkaan, kun tuuli riepottelee vaatteita ja sateensuojaa; pisaroita roiskuu päin naamaa. Näin syksyllä sadevesi on jo aika kylmää.

Tein viimeisiä muutoksia blogini ulkomuodolle. Tämä on yksinkertainen ja mielestäni selkeä. En halunnut mitään brumeluureja omaan blogiini. Kuvia tulen liittämään teksteihin; pääasiassa yleiseen jakeluun annettuja piirroksi. Omia valokuvia sitten myöhemmin - ehkä.

Olin jo nukkumassakin ja torkahdin pariksikymmeneksi minuutiksi. Heräsin ja ajattelin, ettei parane jäädä sänkyyn pyörimään, vaan tehdä jotain kivaa. Vielä se uni tulee myöhemminkin.

Uusi näppäimistö on herkkä lukuunottamatta e-kirjainta, jota pitää painaa enemmän, että se varmasti tulee mukaan. Vanha olikin jo aika pölyttynyt ja jäykkä eikä kaikki näppäimet enää toimineet kunnolla. Print Screen -näppäin ei ollenkaan. En tiedä, minne sen vanhan näppäimistön veisin. Voiko sen laittaa sekajätteisiin?

Tänään en tämän kummasempaa kirjoittele. Tämä on nyt tällaista kirjoittamisen verryttelyä. Ajatus ei lennä ja vähän jännittää, kuka haluaa tulla lukemaan blogiani ...

Hyvää yötä!

Ps. Heräsin klo 2 ja ihmettelen, ettei väsytä, vaikka unta sain vain muutaman tunnin. . .

tiistai 13. syyskuuta 2011

Hereillä

Hereillä - unisena ja väsyneenä.
Unta sain noin kaksi tuntia.

Iltapäivätorkkujen aika.
Itseasiassa iltapäivälenkille
tästä olisi käveltävä, mutta
k e h t u u t t a a . . .

Kuinka laiskaksi tulenkaan
ikää myöten?

Yliväsynyt

Yökyöpeli täällä huhuilee.
Yliväsyneen ajatukset harhailevat
asiasta toiseen.

On väärä aika kirjoittaa tänne.
Mutta en osaa rauhoittua aloilleni
siis nukkumaan.

Projekti, jota tein pari tuntia on kesken.
Mietityttää, miten jatkan sitä.

On syötävä yksi rauhoittava pilleei.
Josta sitten uni tulisi ja rentoutuisin.


sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Mörkö sumuisessa mielessä

Sumua ulkona.
Usvaa pääni sisällä.
Mieli pumpulissa.
Ajatukseni kaukana -
menneisyydessä.

En haluaisi muistaa päivämäärää 11.9.
Päivän uutismuistelot ovat kamalia.
World Trade Centerin pilvenpiirtäjien luhistuessa
olin itsekin hajalla, luhistumaisillani.
Kalenteriin en ole merkinnyt mitään
koko syyskuussa 2001.
Päiväkirjani tuolta ajalta on kateissa.
Mutta muistot ovat jäljellä
utumaisina mieleni hirviöinä.

Kunpa voisi kokonaan unohtaa
joitakin päiviä ja kuukausia.


perjantai 9. syyskuuta 2011

Ikuisten aikojen poljennossa

Olen istunut tietokoneen ääressä jo aivan liian kauan. Niskaa pakottaa ja pakarat meinaa puutua ihan turruksiin.

Kävin tänään sentään ulkona, kaupungilla. Ostin uuden näppäimistön. Alkuviikolla ostamani ei toiminut. Ystävä, joka tuli sitä katsomaan, arveli, ettei tietokoneessani toimi USB-väylään laitettu näppäimistö. Ei riitä teho. Ostin siis vanhempaa mallia olevan näppäimistön, joka laitetaan toisenlaiseen väylään (en muista nimeä). Mutta vielä en ole kokeillut toimiiko tää uusi näppäimistö. En jaksa ruveta hääräämään tietokoneen kanssa enää nyt klo 21. On minun nukkumaanmenoaikani. Usein olen nukkumassa jo sikeästi tähän aikaan, mutta nyt ei nukuta.

On hömppä olo. Pää on kuin Haminan kaupunki. (Oletteko kuulleet tätä sanontaa?)
Ihan kuin olisin sumussa tai miten tään olon kertoisi: sekava en ole, mutta olo on pyörryksissä; on pehmoinen olo melkein kuin olisin humalassa. Tekee mieli viiniä. Jääkaapissani on aukaistu pullo. Onkohan se mennyt jo pilalle?

Ei passaa ottaa alkoholia. Olen jo ottanut iltalääkkeeni, yhden rauhoittavan pillerin. Mutta olo on kuitenkin levoton ja rauhaton. HUOKAUS! Liikunnan puutetta kai... Tekisi mieli rakastella, mutta mieheni nukkuujo. En raski herättää häntä. Tunnen itseni yksinäiseksi ja hellyyden kipeäksi.


OSALLINEN /Elina Vaara

Ikuisten aikojen poljennossa
kääpiörytminä polen.
Niinkuin kirkkaassa hurmiossa
vesien alla olen

sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.

Mitaton aallokko, paina, telmi!
Elämän tahto pyhä:
helmestä kipu, kivusta helmi!
minussa tapahtuu yhä.


Eilen oli hyvä olo, tänään riudun seksin puutteessa, kipuilen aallokon alla, joka painaa, telmii kehossani, tunnen itseni sairaaksi ja mieltäni särkee. En kuitenkaan ole enää masentunut niinkuin keväällä. Tunnen itseni energiseksi, mutta kovin saamattomaksi. Aikomuksia vilahtelee mielessäni, mitä olisi tehtävä, mutta mihinkään hommaan en saa otetta.

Kissat telmivät olohuoneessa. Meidän "nuoriso" koettelee voimiaan ja painii keskenään, ajavat toisiaan takaa ja mittaavat missä asemassa ovat toistensa suhteen. Täplä tahtoo olla pomo. Mutta vanhimmalla kissallamme, Emppulla on enemmän arvovaltaa ja se rauhoittaa nuoret kissat, jos ne alkavat tosissaan tappelemaan keskenään.

Meidän nuoriso rauhoittuneena

torstai 8. syyskuuta 2011

Siellä täällä lintunen laulahtaa

Päivä on valjennut harmaana. Osa pilvistä on aika tummia. Pian saattaa sataa. Onneksi ei ole minnekään menoa. En tykkää kävellä sateessa, varsinkaan jos tuuli rätkii vettä naamalle. Tosin nyt ei täällä tuule juuri lainkaan ...

Lueskelin tänä aamuna kirjaa "Ruusu-unelmia". Kirjassa on A. Oksasen runo

PÄIVÄ KOITTAA

Öinen huuru hälvenee
jo taivahalle,
Levättyään lähtee
tuuli kankahalle,
Siellä täällä
lintunenkin laulahtaa,
Luonto, vielä yön
sylissä, havahtaa;
Päivä koittaa.

Mielestäni tässä pikku runossa on jotain viehättävää. Voin nähdä mielikuvitukseni silmin  öisen huuruisen maiseman ja sitten sumun nousevan ylös pilviksi. Tuuli alkaa leuhytellä puitten oksia. Vielä kaikki muuttolinnut eivät ole lähteneet etelän maihin. Päivän valjettua linnut alkavat viserrellä...Herkkää! Elämä on kaunis, kun sitä katselee oikeasta paikasta. Toisaalla on kurjuutta, nälänhätää, luurangon laihoja ihmisiä isomahaisine lapsineen, jotka tuskin ovat hengissä. Kuolema korjaa laumoittain ihmisiä. Kuinka elämä voikaan olla kurjaa ja julmaa joillekin.

Kuuntelen Vivaldin Neljän vuoden ajan osaa KEVÄT. Viime kevättä en haikaile. Olin väsynyt ja aloitekyvytön. Sokeriarvot olivat tietämättäni korkealla. Kuntoutuspaikassani veriarvojani seurattiin ja HUOKAUS! Aamulääkitykseeni lisättiin diabeteslääke. Nyttemmin en enää tunne keväistä väsymystä. Sokeriarvoni ovat pysyneet normaalina.

Elämäni soljuu kuin kevätpuro. On hyvä olla (kunhan ei muistele maksamattomia laskuja).