lauantai 9. huhtikuuta 2011

Salaisuus

Olen hiljaiseksi käynyt
ja vieläkin hiljenen.
Kesät maani ylitse kiitää
ja talvet peittää sen.
Ja kun hedelmä on hyvä,
sen vasta antaa puu.
Niin pientä on mitä sanon
niin suurta tapahtuu.

On kimallusta täynnä
mäet, metsä kimaltaa.
Vaan kerran kun mä sammun,
myös sammuva on tämä maa.
Ei ymmärrä muut ketkeään,
mitä minä ymmärsin.
Ovat kuuroja he, minä mykkä -
ja se riittää sittenkin.

Oi, hijaiseks' olen käynyt
ja vieläkin hiljenen.
Olen salaisuuttani täynnä.
Olen vaiti ja hymyilen.

          Aila Meriluoto


Runoilijan tavoin koen olevani mykkä eikä kukaan kuule hiljaisuuttani. Kovin mitätöntä ja pientä ininää saan aikaan täällä blogissani. Ajatukseni eivät askartele maailman suurissa asioissa, päivän lööpeissä tai Ylen uutisissa, sillä en niitä seuraa. En välitä tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Enkä oikeastaan välitä siitäkään, mitä minnulle tapahtuu: käperryn kokoon, vanhenen, rypistyn kuin rusina ja olen hiljaa.

Kuitenkin minussa elää halu tulla kuulluksi ja kertoisin, jos osaisin, miten tähän on tultu: runoilija Aila Meriluodon tapaan en hymyile vaan itken. Kyyneleetöntä itkua. Suren elämätöntä elämääni, olematonta uraani työelämässä ja hiipuvaa rakkautta miestäni kohtaan.

Se on salaisuus, mikä minusta olisi tullut, jos olisin osannut valita ammatin, missä olisin viihtynyt tai jos olisin mennyt nuorena naimisiin ja saanut kuusi lasta niinkuin 9-vuotiaana suunnittelin. Miten elämäni olisi ollutkaan nautittavampaa ilman Salaisuutta, jota kannoin sisimmässäni. Mielessäni avoin haava, jota yritin pitää piilossa ja jota häpesin, elämä oli ja on edelleen hankalaa. Enää en häpeä enkä tunne raivoa isäpuolta kohtaan. Minä vain nyyhkytän, kun menneisyyteni tulee mieleen. Insestin pitäisi olla jo loppuunkäsitelty aihe elämässäni. Mutta ei, se vaan hiertää, saa aktin tuntumaan ällöttävältä. Vaikka saisin orgasmin rakastellessa, mieleni ei tyynny vaan soimaa, että tää ei ole oikein; tässä on jotain hävettävän väärin. Ehkä vain orgasmin huipulla unohtuu kaikki itketty ja itkemätön suru, joka viiltää haavoja auki. Jo moneen kertaan umpeutuneitakin mieleni haavoja, jotka saavat minut epätoivoiseksi ja surulliseksi. Mieleni synkistyy ja alan soimata itseäni: taas sinä vatvot tuota samaa. Mutta miksi en parkaisisi, kun koskee ja haava on kipeä. Tekee mieli viiltää iho auki ja - - EI SE OLE VIISASTA. Ole nyt järkevä ja ota lääkkeesi. Mene nukkumaan, sanon itselleni.

6 kommenttia:

  1. Minä kävin täällä halaamassa, kun sen osaan. Enkeleitä pyydellään ja lähetellään sinulle...

    VastaaPoista
  2. Tulin hirvittävän surulliseksi lukiessani tuon kirjoituksesi. Olen kovasti pahoillani vuoksesi, siitä mitä olet joutunut kestämään. Oletko saanut eheyttävää terapiaa? (en ole paljon lukenut blogiasi, siksi kyselen ehkä turhia)
    Sinulla on, ystävä hyvä, vielä vuosia elämää edessä, toivon että löydät siitä vielä ilon pilkahduksia ja toivon värähdyksiä. Mikä asia saa sinut hyvälle tuulelle? Onko sellaisia asioita jotka tuottavat mielihyvää? Mistä haaveilet?

    VastaaPoista
  3. Hiljaisena kuuntelen, kun muutakaan en voi. Voimia ja rohkeutta sinulle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos halauksestasi, Pilviharso ja kiitos, kun kuuntelit, Celia! Eikku, olen käynyt terapiassa, mutta insestiasiaa ei ole juurikaan käsitelty. Kyllä minä näen ilonpilkahduksia ja toivon välähdyksiäkin välillä, vaikka mielialani on harmaa ja synkkä.

    Kissani saavat minut hývälle tuulelle. Nuorimmaiset omilla leikeillään viehättävät ja vanhimman kissani hellyttävä kehräys, kun se tulee viereeni, tuottaa minulle mielihyvää. Ilman kissojani en varmaan selviäisi elämäni harmaudesta. Mutta tarvitaan eheytymiseen muutakin. Olisiko se terapia? vai jotain muuta. En juuri haaveile mistään. onko minusta tulossa kyynikko? Kamalaa.

    VastaaPoista
  5. Uskallanko kysyä, miksi insestiasiaa ei ole käsitelty?

    Voisiko olla niin, että ennen kuin se on käsitelty, mikään muukaan ei eheydy-jos se on kaiken rikkonaisuuden pohjalla, jonka päälle on kasautunut sitten paljon muuta rikkonaiseksi tekevää.

    Hyvä, kun jossain edes kykenee aiheesta puhumaan, mutta varmaan ammatti-ihmisen kanssa keskustelu veisi sinua eheämpään suuntaan.

    Kuinka paljon miehesi tietää?
    Vähän?
    Paljon?
    Kaiken?

    JOkaiseen päivääsi ilonpirskahduksia, missä muodossa tahansa .
    Lämpimiä ajatuksia Tampereelta.

    <3

    vintti

    VastaaPoista
  6. Minulla ei nyt parhaillaan ole terapiashdetta. Aiemmin en ole rohjennut ottaa insestiasiaa esille tai olen vain todennut, että lapsuudenkodissani sitä oli ja siihen se on jääänyt. Terapeutti ei aiheeseen tarttunut eikä rohkaussut minua puhumaan insestistä. Useimmat terapeuttini halusivat minun puhuvan nykyisistä ongelmistani, ei lapsuuden aikaisista asioista. Tai niin ainakin käsitin, että menneet ovat menneitä ja uskoin niiden unohtuvat aikaa myöten. Mutta niin ei ole käynyt.

    Mieheni tietää insestistä, mutta miten se vaikuttaa meidän suhteessamme sitä hän ei varmaan oivalla. Olisi varmaan hyvä puhua asiasta mieheni kanssa - tai en tiedä - jospa se vain saisi hänet yhä pidättyneemmäksi?!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!