sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Kylpylähotellilomasta ja vähän muustakin

Olen vihdoin toipunut viiden vuorokauden tuetusta lomasta kuntoutumiskeskuksessa. Olin sielllä äitini avustajana ja seuralaisena. Jotenkin tuntui vaikealta lähteä sinne, mutta lomaltapaluutunnelmat ovat hyvät. Hotellielämä ei minua kauheasti kiehdo, mutta onneksi ei tullut pahempia paniikkitilanteita. Ruokailut isossa ruokasalissa jännittivät minua, mutta rauhoittavien turvin selvisin kunnialla ja melko reippaasti siellä. Äiti liikkuu rollaattorin kanssa eikä siten pysty kantamaan ruokia pöytään, niinpä minun tehtävä oli laittaa hänelle ruoka lautasille ja viedä pöytään. Hyvät sapuskat siellä sai, tosi maukkaita aterioita.

Vesiliikuntaan otin osaa ja kuntosalilla kävin kaksi kertaa. Kylpylässä sain parafiinihoidon käsille. Se tuntui mukavalta ja kädet hoidon jälkeen notkeilta. Ei ollut varaa tilata hierontoja tai kosmetologin aikaa, mikä vähän harmitti. Äitiä harmitti, kun ei kuullut luentoja kunnolla, koska hänen kuulolaitteensa ei ollut kunnossa tai ehkä hänen kuulonsa on huonontunut niin ettei vanhalla kuulolaitteella enää kuule. Patterinkin epäilen simahtaneen. Ei ollut varapattereita mukana eika saatu uusia, koska en lähtenyt niitä lähikaupungista hakemaan. Ei ollut ketään joka olisi kyydinnyt ja linja-autolla lähteminen tuntui minusta mahdottoman vaikealta. Soitin lähimpään apteekkiinkin, mutta ei siellä myyty kuulokojeen pattereita.

Sain hiertymän isovarpaaseen paikasta toiseen kävelemisestä kävelykengilläni. Kävelyä kertyi päivän mittaan aikalailla, koska se kuntoutumiskeskus on rakennettu kovin laajalle alueelle. Hotellihuoneesta kylpylän päähän on varmaan 400-500 metriä. Äitikin sanoi, ettei hän kotona kävele näin paljoa. Tänä kesänä ei ole liikkunut juuri ollenkaan ulkona - niinkuin en minäkään. Niinpä meidän molempien kunto on laskenut parissa vuodessa huomattavasti. Pari vuotta sitten olimme samassa kuntoutumis-keskuksessa myös sen 5 vrk. Silloin kävelimme ulkonakin talon ympäri ja rannassa pari kertaa.

Olihan se silmiä avaava kokemus nähdä eri tavoin kuntoutuneita halvaantuneita ym. kuntoutettavia siellä. Nousi kiitosmieliala siitä, että omat jalkani ja käteni toimivat kutakuinkin moitteettomasti. Kuulo ja näkökin on tallella. Vaikka aikamoinen hatarapää olenkin, niin tulen toistaiseksi toimeen itsenäisesti kotona. Vähän tarvitsen apua mieheltäni aika ajoin sukkien jalkaan vetämisessä ja varpaankynsien leikkaamisessa. Mieheni myös muistuttaa, että otan lääkkeeni ajallaan.

Kuitenkin tunnen itseni vanhaksi ja raihnaiseksi. En pysty kävelemään reippaasti hengästymättä ja ilman että lonkat alkavat kipuilla. Ihailen nuorempien vaivatonta menoa kaupungilla, pitkillä askelilla reippaasti ja huolettomasti.
 
Suihkussa käynti on ponnistus, josta laistan mielelläni. Jaksan vaivoin riisuutua ja pestä itseäni ja varsinkin hiukseni - sekä viellä pukeutua. Koko operaatio on kuin tekisin isonkin urakan. Ennen se ei ole tuntunut missään ja sujui vaivattomasti.
 
No, kylpylähotelliloma oli kuitenkin näin jälkikäteen ajatellen hyvää vaihtelua arkeen. Mieliala on korkealla ja kottin oli kiva palata. Borta bra men hemma best. Oma koti kullan kallis.

1 kommentti:

Villiviini kirjoitti...

Kiva kuulla, että loma onnistui ainakin aika hyvin. Se on kyllä niin, että "oma koti kullan kallis". Hyvää uutta viikkoa!