tiistai 3. elokuuta 2010

Kesä, ystävät ja koti sekä vähän raha-asioita

Kolmas kesäkuukausi meneillään. Olen kepeän pehmeänä helteestä. Olo on unelias ja auvoisa. Mikään ei vaivaa eikä mihinkään koske. Tämähän on miltei taivaallista. Heinäkuun valoisa ja kuuma aika on tehnyt tehtävänsä. Olen piristynyt, tosin laiskuuttani ei pirteyteni näy juuri muutoin kuin äänensävyssä, jolla puhun. Vai miten se pitäisi sanoa? Eihän äänensävy näy vaan kuuluu. . .

Viimeisimpään minusta otettuun valokuvaan olen onnistunut saamaan hymyä ilmeeseeni. Eikä se ole mikään tekohymy, vaan sisältä nouseva tunne. Oli kiva taas käydä hyvän ystäväni luona... Rupesin ajattelemaan ystäviäni:

Aiemmin vaivaantunutta ystäväsuhdettani kirjoittaessani arvelin, että meillä mielellään yöpyvä ystävä suuttuu, kun kieltäydyn ottamasta häntä yöksi. Ja niinhän siinä kävi. Hän SUUTTUI, ymmärsi väärin tekstiviestejäni eikä ole tullut ovellemme pariin kuukauteen. En tiedä, onko hän saanut asunnon ja niin yösijan tarve ei ole niin akuutti kuin kevätpakkasien aikaan. Kesällä tarkenee tosin autossakin ja teltassakin.

Kaksi muuta naisystävääni ovat ilahduttaneet minua vierailuillaan. Parhaan ystäväni pyoreitä vuosiakin juhlimme äskettäin. On se vaan hyvä, että on ystäviä, jotka tuovat elämään vaihtelua ja uusia tuulia.


Koskaan ei ole liikaa ystäviä, mutta kaikki ystävyyssuhteet eivät muodostu positiiviseksi kokemukseksi. Kaikkien kanssa hioudumme. Terävät kyynärpäät pyöristyvät, sanansa osaa vanhemmiten sovittaa paremmin ystäviensä kuulla. Odotan seuraavaa ystävän tapaamista. Jopa suuttuneen ystävän tapaamista. Mutta hän saa itse tehdä aloitteen meille tullakseen. En kutsu häntä kylään, ennenkuin itse täytän pyöreitä vuosia. Ehkäpä vietän synttärini ravintolassa niinkuin tänä vuonna pyöreitä vuosia täyttänyt ystäväni.

Kotini on linnani. Niin hyvässä kuin pahassa mielessä. En halua kotiini eripuraa tai suuttumusta herättäviä ihmisiä, vaikka he olisivat kuinka herttaisia minua kohtaan. Siinä mielessä haluan pitää kotini rauhan linnakkeena, vaikka se sitten saattaa muodostua kahlitsevaksi vankilaksi menevälle mielelleni. Olen kovin linnoittautunut kotiini. En paljoa liiku kodin ulkopuolella. Paniikkikohtausten pelko saa minut kaksi kertaa harkitsemaan, onko kotoa lähtö välttämätön. Voisiko asian hoitaa kotoa käsin esim. netissä. Niinpä vaateostokset teen pääosin netissä. Kenkiä en osta sovittamatta niitä jalkaani ja vain näkemällä kengät livenä ja kokeilemalla materiaalia saa tuntuman niistä. Joten kenkäkaupassa on käytävä. Onneksi en ole kenkäfriikki, jonka pitää saada yhä uusia kenkiä. Käytän kenkäni loppuun. Entiset kävelykenkäni kävelin puhki. Pohja alkoi rapista ja reikä kengänpohjassa aiheutti sukkien kastumiset lammikoissa. Ostin suomalaiset kävelykengät Carlsonilta. Sain 20% alennukseksen hinnasta, koska olen hankkinut Carlsonin asiakaskortin. Siltikin hinta vähän hirvitti minua ja Visa vinkui, koska tililleni tuleva raha ei ollut vielä pankkitililläni. Kädestä suuhun eläminen ei ole kivaa. Olisi helpottavaa tietää, että pankkitilillä on varaa. Mutta nyttemmin kaikki menee sen siliän tien, kun tuleekin. Säästöä ei jää. No, mitenkäs nyt tulin tähän. Kodista kaupanteon kautta pankkiasioihin... HMMhh!

Olisi parempi, että ulkoilisin tälläisena ihannepäivänä. Aurinko paistaa, mutta ei ole helle. Tuuleksii vähän. Mutta jokin pidättää minua sisällä. Jokin kahle. Kotini on linnani.

Ei kommentteja: