keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Marinaa

Päivä toisensa jälkeen menee minun saamatta juuri mitään aikaan - ellei Facebookin pelien edistymistä lasketa. Olen jotenkin jumiutunut ja ajatukseni eivät oikein lennä niinkuin ennen. Tiedän, minun pitäisi ulkoilla ja liikkua, että pysyisin kunnossa ja ajatuksenikin pysyisivät kirkkaina mielessäni. Mutta en jaksa välittää. Kävely ei suju ilman polvi- ja selkäkipuja ylipainoni takia. Enkä ole jaksanut paneutua painonhallintaan millään tavoin. En syö paljon, sillä ruoka ei oikeastaan maistu. Olen kyllästynyt valmisruokiin. Enää kaali-, bataatti- ja makaronilaatikko maistuvat. Niin ja porkkanalaatikko. Niitä syön vuoronperään ja joskus lohikeittoa. Aamulla Weetabixiä maidon ja mansikkahillon kera. Illalla voileipää, kalkkunaleikkeleitä ja maitoa. Näillä olen siis lihonnut viidessä kuukaudessa useita kiloja. Numeron 54 vaatteet ovat tiukkoja. Ystävän häihin oli ostettava puku kokoa 56. Mutta minä häpeän kokoani. En ole varma, menenkö häihin ollenkaan. En kehtaa näyttäytyä siellä hoikkien nuorten seassa kaikkine kiloineni. Enkä muutenkaan ole juhlatuulella. Masentaa. Väsyttää. Paleltaa. Nyt en osaa muuta kuin marista elämästäni, josta en nauti. Ystäviä ei tee mieli tavata. Olen sellaisessa antisosiaalisessa tilassa, jossa viihdyn yksin kirjojen ja lehtien parissa sekä pelejä pelaten. Ketään en mieli tavata. Miestäni näen, kun istumme aamiais- tai kahvipöytään yhdessä. Mutta rupattelu ei suju. Hiljaisina syömme ja juomme. Kiitämme. En tiedä mistä. Varmaan siitä, kun saimme taas "jokapäiväisen leipämme".

 Olen pahoillani, jos tällä marinalla ärsytin jotakuta. Mutta omalla vastuullanne olette tämän lukeneet. Tiedossa ei ole parempaa näkyvissä. Voitte lopettaa tähän, ellette halua negatiivista ajatteluani seurata. Minäkin vaikenen nyt, kunnes taas on pakko antaa itsestään elonmerkkejä ympäristöön.
Lähetä kommentti