keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Marinaa

Päivä toisensa jälkeen menee minun saamatta juuri mitään aikaan - ellei Facebookin pelien edistymistä lasketa. Olen jotenkin jumiutunut ja ajatukseni eivät oikein lennä niinkuin ennen. Tiedän, minun pitäisi ulkoilla ja liikkua, että pysyisin kunnossa ja ajatuksenikin pysyisivät kirkkaina mielessäni. Mutta en jaksa välittää. Kävely ei suju ilman polvi- ja selkäkipuja ylipainoni takia. Enkä ole jaksanut paneutua painonhallintaan millään tavoin. En syö paljon, sillä ruoka ei oikeastaan maistu. Olen kyllästynyt valmisruokiin. Enää kaali-, bataatti- ja makaronilaatikko maistuvat. Niin ja porkkanalaatikko. Niitä syön vuoronperään ja joskus lohikeittoa. Aamulla Weetabixiä maidon ja mansikkahillon kera. Illalla voileipää, kalkkunaleikkeleitä ja maitoa. Näillä olen siis lihonnut viidessä kuukaudessa useita kiloja. Numeron 54 vaatteet ovat tiukkoja. Ystävän häihin oli ostettava puku kokoa 56. Mutta minä häpeän kokoani. En ole varma, menenkö häihin ollenkaan. En kehtaa näyttäytyä siellä hoikkien nuorten seassa kaikkine kiloineni. Enkä muutenkaan ole juhlatuulella. Masentaa. Väsyttää. Paleltaa. Nyt en osaa muuta kuin marista elämästäni, josta en nauti. Ystäviä ei tee mieli tavata. Olen sellaisessa antisosiaalisessa tilassa, jossa viihdyn yksin kirjojen ja lehtien parissa sekä pelejä pelaten. Ketään en mieli tavata. Miestäni näen, kun istumme aamiais- tai kahvipöytään yhdessä. Mutta rupattelu ei suju. Hiljaisina syömme ja juomme. Kiitämme. En tiedä mistä. Varmaan siitä, kun saimme taas "jokapäiväisen leipämme".

 Olen pahoillani, jos tällä marinalla ärsytin jotakuta. Mutta omalla vastuullanne olette tämän lukeneet. Tiedossa ei ole parempaa näkyvissä. Voitte lopettaa tähän, ellette halua negatiivista ajatteluani seurata. Minäkin vaikenen nyt, kunnes taas on pakko antaa itsestään elonmerkkejä ympäristöön.

7 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Ei valittaminen aina pahasta ole. Usein, kun murheensa ja harminsa saa sanoa tarpeeksi monta kertaa ääneen ja kokee tulleensa kuulluksi, ne ikään kuin laimenevat. Ilonpilkahduksia toivottelen elämääsi ja jaksamista kaikesta huolimatta.

Verna kirjoitti...

Asioiden kirjoittaminen ulos on hyvä asia. Elämässä on sekä hyviä että huonoja aikoja ja kaikkea siltä väliltä. Silti ikinä ei saa luovuttaa, eikä koskaan antaa periksi. Minä tosiaan tiedän tuon tunteen, sillä olen jossain vaiheessa elämääni itsekin "hautautunut" tv:n ääreen, puuhastellut sisällä, odottanut illan saapumista, että pääsisin nukkumaan, mutta unta sain vain odottaa.

Uskon silti, että jokaisella elämänvaiheellamme on meille joku syvempi merkitys, joka avautuu meille joskus. Toivon Millanin tavoin ilonpilkahduksia elämääsi, jotain kirkasta kipinää, joka auttaisi hieman eteenpäin.

Meillä jokaisella on oikeus olla täällä. Se, että on hoikka, ei tarkoita että on kaunis. Ja päinvastoin. Se, mitä meillä on sisimmässämme on se, jolla on merkitystä. Kaikki muu on katoavaista.

Jälleen toistan toiveeni siitä, että voi kun olisin lähempänä...

((((HALAUS))))

Villiviini kirjoitti...

Eipä näihin sanoihin juuri lisäämistä ole, totta kaikki. Se on hyvä, kun johonkin voi pahaa oloa purkaa ja tosiaan, aina voi napsauttaa sen blogin kiinni, josta ei tykkää. Onneksi ystäviäkin on täällä, olkoon vaikka virtuaalisia, mutta uskollisia ystäviä joka tapauksessa. Halit minultakin!

bamiella kirjoitti...

Kiitos sanoistanne hyvät ystävät!

Millan, tuntuu jo paremmalta, kun sain "synninpäästön" valittamisesta. Olen niin usein kuullut kehoituksia positiiviseen ajatteluun, kun marisen jostain, että sinun lausahduksesi: "Ei valittaminen aina pahasta ole." sai minut huokaisemaan helpotuksesta.

Verna, totta puhut. Elämän tilanteet vaihtelevat ja on hyvä saada purkaa kaikkia oloja sekä hyviä että huonoja. Kaipa sitä joskus ymmmärtää, mikä merkitys milläkin elämänvaiheella on ollut.

Kiitos halista Villiviini :)

bamiella kirjoitti...

Verna, kiitos isosta halistasi! Olisi kiva tavata sinut!

Ilona kirjoitti...

Mä en pidemmälle kerjennyt blogiasi lukemaan, ajatuksena kuitenkin on tutustua :) Paniikkikohtauksista saat kaiken myötätunnon, itse kärsin samoista vaivoista ärsyttävän usein :/

Marja-Liisa kirjoitti...

Ylipaino, paniikki kohtaukset ne on minullakin vieraana. Älä vähättele itseäsi - olet arvokas juuri sellaisena kuin Jumala on sinut luonut.
Älä turhaan harmittele masennustasi, tekemättömyyttäsi sillä näin samoin kuin sinäkin vietän päiväni.
Jumala sinua siunatkoon ja varjelkoon. Herra valistakoon kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän,Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.Aamen