maanantai 1. helmikuuta 2010

Lauhempaa

"Päivä kerrallaan riittää...hiljaisuudessa piilossa maailmalta kaikki alkaa uudelleen.-- Ei saa periksi antaa, vaikka ilta viilenee.---" Kuuntelen radio Deitä. Yritän olla huolestumasta tulevista päivistä, jolloin aina kovemmilla pakkasilla on odotettavissa autossa-asuva tuttu yöpymään luonamme. Arvatkaa voinko sanoa, että älä tule nyt meille, nyt ei sovi. Lähimmäisenrakkauttani koetellaan. No tänään hän ei kai tule meille. On pakkasta vain -7°C. Enkä ole hänen ainoa tuttunsa, jonka luokse hän pyrkii...

Pienituloisilla asunnottomilla on vaikeaa. Se on myönnettävä. Ellei ole vuokratakuuta maksaa vuokrasopimusta tehdessä, on jäätävä nuolemaan näppejään, sillä sosku ei maksa vuokratakuuta. Asunnoton ei saa asumistukeakaan.

Tuli kamala olo, kun mieheni läksi ulos kertomatta, minne hän menee. Olisin aika onneton, jos hän jättäisi minut. Mistä tämä orpoudentunne tuli? Eksisteliaalinen yksinäisyydenkokemus. Radio Dei pauhaa rokkisävelmiä, joiden sävelkuvioista en pidä, mutta kuuntelen sanoituksia.

Ulko-ovi kolahti. Mieheni tuli sisälle. "Missä sinä kävit?", kysyin häneltä. "Apteekissa", hän vastasi. Sananvaihtomme on niukkaa. Mutta ilonläike sisimmässäni on todella hurmaava. Ei hän ole minua jättämässä. Miksi niin luulisinkaan? Ei ole mitään syytä olettaa, että suhteemme lopahtaisi. Päivästä toiseen elämme pikkuhissukseen yhteistä elämäämme turhia sanoja sanomatta - suukotellen. Nukumme yömme vierekkäin parivuoteellamme ja syömme yhteisiä aterioita keittiössä. Katselemme eri kanavia omista televisioistamme. Hän urheilua, minä dokumentteja ja Kauniit ja Rohkeat.

Elämä on kaunista kun sen oikein oivaltaa. Ainakin meidän elämämme on sitä: ystävällisyyttä, lempeyttä ja huolenpitoa. Olen onnellinen.

2 kommenttia:

  1. Jokin tuossa yhtälössä ei ihan mene jakeluun - tuttavasi odottaa pääsyä kesällä valmistuvaan uuteen asuntoon ja nyt hänelle ei ole antaa minkäänlaista asuntoa?!

    Kaupungilla / kunnalla on tarjota myös asuntolamajoitusta, jonne jokainen asunnoton on tervetullut selvin päin.

    Muistathan, että sinulla ei ole mitään velvollisuuksia tuttavaasi kohtaan - ihmissuhteet ovat ilon ja voiman lähteitä, eivät lisätaakka elämään.

    VastaaPoista
  2. Joo, siihen tulokseen minäkin tulin, etten ole velvollinen majoittamaan tuttavaani. Kyllä se on kaupungin velvollisuus järjestää hänelle asunto. Hän sanoi, että on ottanut sosiaalitoimeen yhteyttä monta kertaa, mutta ei ole saanut mitään apua.

    Nyt tuttavani ei ole ottanut yhteyttä, kun hänen viime viestiinsä tekstasin, etten voi majoittaa häntä meille yöksi. Hän vain tekstasi, ettei hän "majoitusta" pyydä, vaan ystävyyttä. Onhan se tietty ystävällistä antaa toisen käydä suihkussa ja pitää yötä, mutta ei ystävyyden ehto saa olla, että mun pitäisi aina olla valmis hänen tarpeitaan täyttämään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!