keskiviikko 4. marraskuuta 2009

vertaistukea väsyneelle

Väsyttää. Tiedän, että ulkoilma piristäisi, mutta en halua kävellä kipeällä jalallani ja syödä kipulääkettä vain saadakseni raitista ilmaa. Käyn parvekkeella ja teen muutaman hengitysharjoituksen siellä. Se saa riittää raitista ilmaa.

Joku katsoo tietenkin kieroon ja pitää saamattomana ja laiskana, ettei edes varttitunnin kävelyä ulkona pikkupakkasessa viitsi kävellä. Huokaus. Miksipä minua ei olisi moitittu!

Fyysisen väsymyksen ohella olen henkisesti väsynyt olemaan jonkinlaisessa paketissa, sidottuna tai purkissa, josta ilma loppuu. En tiedä, mikä tähän tilaan auttaisi. En tiedä, mikä minua sitoo esim. puhumattomuuteen ja yksinäisyyteen nettiyhteisön pariin pois kontakteista käsituntumalla lähellä oleviin ihmisiin. Olen kuin karhu talviunilla pesässään. Nukun paljon. Yöunet ovat kellon ympäri ja päivälläkin torkun tunnin pari. Valvellaoloajan roikun netissä ja katson televisiota sekä luen lehtiä ja kirjoja.

Kaipaan keskustelua. Mutta en ole kovin aktiivinen aloittamaan keskustelua esim. mieheni kanssa. Hän on samalla tavoin yksin ja lamaannuksissa. Tosin hän käy kodin ulkopuolella ruokakaupassa ja apteekissa. Häpeän tunnustaa, että laitoin hänet omalle apteekkiasialleni tänään ja tällä viikolla en siis ole jatkanut projektiani virastoissa-asioimisahdistuksen poistamiseksi. En jaksa. Luovutan. Joskus myöhemmin tsemppaan taas käymällä ahdistusta aiheuttavissa paikoissa, kuten apteekissa, postissa, pankissa ja lääkärissä.

Jo viisi kuukautta olen sinnitellyt kipeän polveni kanssa. Pitäisi käydä lääkärissä ja tutkia, mikä polveani vaivaa. Mutta meneehän tuo kipulääkkeiden kanssa...

Kaipaan vertaistukea. Saankohan lähdettyä huomenna tai perjantaina hakemaan keskusteluseuraa? Se on ponnistus, mutta kannattaisi kyllä. Oman elämäni virikkeellisyyden ja oman ajatteluni laajentamisen takia. Että puhuisin jonkun kanssa enkä vain pyörittelisi omia ajatuksiani päässäni...

5 kommenttia:

Saima kirjoitti...

Sama vika, itsekin olen vähän juuttunut tänne kotiini. Huomaan että nuo sosiaaliset pakkotilanteet on kuitenkin helpompia kuin joskus, sukujuhlat sensijaan ei.

Tosta polvijutusta, niin kannattaa miettiä myös fysioterapeuttia, tuntuu ettei lääkärit oikein osaa ohjata niille. Mun miehellä just fysioterapiasta oli apua.

Marja kirjoitti...

Ja täällä kolmas ilmoittautuu samaan joukkoon. Päivä on mennyt juuri niinkuin Bamiellalla. päikkärit, netti,tv,pakkasesta lämmitetty kaalikeitto ja sitä rataa.
Varmaan ajattelevat laiskaksi vaikkei se sitä ole.
Siivokin on mikä on.Toisaalta kaipaisijuttu seuraa toisaalta ei. Pojat kävi ja sano, että on niin rauhallinen tunnelma,että alkaa väsyttää.Hetken olivat ja lähtivät.
Ollappa kotiapulainen putsplank ja ruuat. Ite vain sytyttelisi kynntteleitä illan ratoksi.

Mitähän tästä vielä tulee jos näin jatkuu...hullua hullumaksi varmaan.
Pakko jaksaa....olla vaan ja odottaa, että kohtaus menee ohi.
Tsemppiä kaikille kohtalo tovereille.
p.s mullakin paniikkihäiriö riesana.

Verna kirjoitti...

Sinänsä olen tällä hetkellä samassa veneessä, että stressaavat asiat, joita on ainakin tilapäisesti kasaantunut, vievät niin henkisiä kuin fyysisiä voimavaroja. Mutta periksi en anna. Pyrin ajattelemaan, että tämä on ohimenevää ja kun puristaa itsestään vaikka väkisin jotain joka vie eteenpäin, voi sen jälkeen levätä, jos siltä yhä tuntuu.

Tällä viikolla olen uupumuksesta huolimatta raahannut itseni pihalle ja käynyt lenkillä, vaikka mieli on jossain vaiheessa sanonut, ettei ole pakko. No ei ehkä olekaan, mutta kun lähtemisen kynnys on ylitetty, tulee upea olo. : )

Tästä huolimatta ymmärrän ja tiedän, miltä tuntuu, kun ei jaksa lähteä. Olen elänyt sellaisiakin hetkiä elämässäni, joten ymmärrän ja tiedän, miten vaikeaa se on.

Suoraan sanoen juuri nyt toivon, että voisin olla lähempänä ja lähteä rennolle lenkille kanssasi! : )

bamiella kirjoitti...

Verna, voikun ihana ajatus, että lähtisit kanssani kävelylle. Niin, tulisi varmaan lähdettyä ulos, jos toinen olisi lähdössä kanssani. Mutta miehestänikään en nyt saa lenkkiseuraa.

Kotiin jumittumisen sallin itselleni vielä tänään. Huomenna vien postiin kirjeen, joka on lähetettävä kirjattuna.

Olisi ihanaa voida juhlia koko suvun kanssa esim. joulua. Tehdä ruokaa yhdessä ja kattaa kauniisti pitkä pöytä. Mutta ei se taida onnistua minultakaan. Sosiaaliset tilanteet jännittävät.

Marja, minä palkkasin siivoojan käymään meillä joka kolmas viikko, ettei kämppä mene ihan siivottomaksi. Itse yritän pitää järjestystä yllä ja pyyhkiä pölyjä, kopistella pienempiä mattoja silloin tällöin ja siivota vessaa.

Onneksi en ole ihan lamassa, jotain saan tehtyä ja toimitettua. Ainakin olen noussut ylös vuoteesta ja pukenut päälleni päivävaatteet. Pitää vähän antaa tunnustusta itselleen. Hyvä minä!

bamiella kirjoitti...

Saima, kiitos vinkistä, että näyttäisin polveani fysioterapetille. Hänella saattaisi olla konstit saada polveni kuntoon. Mutta eikös sinne fysioterapeutille pidä olla lääkärin lähete?