perjantai 13. marraskuuta 2009

Levoton ahdistus

Nukuin levottomasti aamuneljään. Katselin sekavia unia, ihmiskauppaa, huumekauppaa ja muutakin rikollisuutta sekoittuneena joihinkin seksisessioihin. Uni oli ahdistavaa ja hämärää, pelottavaakin. Ei nyt ihan painajaismaista, mutta ikävän synkkää. Herättyäni olin onnellinen, että se oli vain unta.

Piti ihan ponnistella saadakseni mielialaani hilpeämmäksi. Luin Lasten vitsikirjaa ja hartauskirjaa. Kirjoitin nettiyhteisööni. Vähän tuo unen ikävä mieliala on kohonnut, mutta lepattava, epämääräinen pelonpoikanen kurkkii nurkan takana, milloin voisi hyökätä mieleni kimppuun. En uskalla mennä enää nukkumaan, koska en halua nähdä enempää ikäviä unia.

Syön tummaa suklaata, sillä sen on todettu lieventävän ahdistusta.Toivon, että suklaa auttaa tähän mieleni lepatukseen ja muutenkin ikävään oloon. Rentousharjoituskin olisi paikallaan. Mutta keskittyminen rentoutumiseen on vaikeaa. Kuulokkeeni on rikki. En voi kuunnella musiikkia, jota olen tottunut kuuntelemaan tehdessäni rentousharjoituksia. En halua herättää miestäni aamu-uniltaan. Nyt on vain kestettävä tätä tukalan kuristavaa oloa. Eihän tämä ole uutta. Olen tuntenut samoin niin monta kertaa.

PS. Tervetuloa IPI lukijoitteni joukkoon !!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulta, sillä viime yönä piehtaroin jostain ihmeen syystä outojen painajaisten kourissa ja heräsin noin tunnin välein. Ajattelin, että syynä olisi puolikas tabletti mieheni lihasrelaksanttia. Mutta uskon, että jostain syystä nyt vain sattui tällainen "lötköjen yö".

    Tumma suklaa auttaa. Itse vanhana suklaafriikkinä olen päässyt niin pitkälle, että taloussuklaasta on tullut lempparini. ; ) Pidän sitä lähes aina jemmassa työpaikallani, että voin nauttia muutaman palan tuota herkkua, kun makeanhimo yllättää.

    Nyt pidetään kiinni siitä, että tästä päivästä tulee yhtä kaikki todella hieno ja elämisen arvoinen.

    *halaus

    VastaaPoista
  2. Täältä myös tsemppi+myötätuntohalaus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!