sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Maata matava ahdistus

Perjantain ihana saunailta vielä muistoissa istun nyt tietokoneeni äärellä sateista maisemaa katsellen. Pisarat valuvat ikkunaruudulla kuin kyyneleet ikkunan poskilla. Maisema on harmaa ja sateesta utuinen.

Saunaillan leppoisa tunnelma on poissa. Sisälläni kaihertaa itku ja ahdistus. En tiedä, miksi on paha olla. Itku vain kihelmoi silmissä, mutta kyyneleitä ei tule.

...
sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.

... Elina Vaaran runosta Osallinen

Mielen ahdistuneisuus on hivuttava sairaus. "Ahdistuneisuushäiriöitä pidetään yleensä lievinä mielenterveyden häiriöinä ja ne johtavat vain harvoin sairaalahoitoon." Terapia ei ole ahdistuneisuuttani helpottanut. Joitakin perjantai-illan saunomishetkiä lukuunottamatta, voin huonosti: ahdistus puristaa mieltäni kasaan ja tekee elämisestä pakonomaista selviytymistä; mieli kipuilee olemassaolostaan. Olo on kuin pieneen pakettiin käärityllä nukella, joka ei pääse liikkumaan ja on itsessäänkin eloton, ilman auttajaa, ahtaasti käärittynä. Ojentelen käsiäni vain tunteakseni, etten ole paketissa, vaan saan käteni sivulle, ylös ja näppäimistölle takaisin.

Auttaisiko se, että antaisin ahdistuksen rehottaa enkä yrittäisi mitään; en selviytyä, en pärjätä, en yrittää ajatella positiivisesti ...???

Onko teillä arvon lukijani ahdistuneisuutta? Miten te elätte tunteen kanssa? Auttaako siihen jokin muukin kuin lääkkeet, jotka vain turruttavat tunteita.

PS. Tervetuloa Saima lukijoitteni joukkoon!
Lähetä kommentti