lauantai 24. lokakuuta 2009

Kuntoutuskurssin jälkimainingeissa

Onnellisuustestissä sain 50 pistettä sadasta. Vähän paremmin kuin saman testin tehtyäni kesällä. Luulen, että Keinoja omaan kuntoutumiseen -kurssista on ollut apua alueilla, joita minun tulisi kehittää, jotta onnellisuus elämässäni lisääntyisi. Liikunta, yhteisöllisyys ja optimismi ovat avainsanoja.

Kurssilla useampikin puhui positiivisesta ajattelusta. Siihen moni mielenterveyskuntoutuja pyrkii. Onko siitä yleisesti ollut niin paljon julkisessa keskustelussa, että minusta aihe jo ällöttää. Herää uhma: "Ja miehän oon se oma mörököllini, mikä aina olen ollut." Mutta samalla iskee ajatus tulla hylätyksi: Minua ei hyväksytä, ellen ajattele positiivisesti, ole kiltisti ja hyväntuulinen.

Kurssilla korostettiin tässä hetkessä elämistä. Ei kannata kauheasti murehtiä menneitä ja huolehtia tulevaisuudesta. On hyvä opetella elämään sopusoinnussa menneisyytensä kanssa, arvostaa omaa itseään ja tehdä tavoitteita elämälleen. Haaveilla. Elättää toivoa. Tunnistaa ja tunnustaa kipukohtansa. Voimistaa tahtoa kuntoutumiseen ja pyrkiä toimimaan siihen suuntaan, että voi hyvin.

Yhteisestä toiminnastamme kurssilla jäi mieleen pareittain keskustelut aiheista:

- Tulen iloiseksi, kun ...
- Hemmottelen itseäni, kun ...
- Tunnen itseni rauhalliseksi, kun ...
- Minua innostaa liikkumaan ...
- Minä voin hyvin silloin, kun ...

On hyvä ajatella, ketä ja mitä varten kuntoudun. Kuntoutuminen on kaikille mahdollista. On hyvä kuntoutua oman itsensä näköistä elämää varten. Oman merkityksen löytäminen elämälleen on tärkeää. On hyvä ajatella, mitä tarvitsen/haluan tänään. On hyvä kuunnella rajojaan ja olla avoin sisäisen äänensä viesteille.

Kurssin alussa mietimme tavoitteitamme kurssia varten. Kurssin lopussa mietimme, miten omat tavoitteeni ovat toteutuneet kurssilla. Mikä on ollut minulle merkittävintä tällä kurssiviikolla. Mitä vielä aion? On hyvä olla armollinen itseään kohtaan. Vastuu omasta itsestä kasvaa kuntoutumisen myötä. Sitä kautta myös valta omaan elämään kasvaa.


Siinä hippuja kurssilta.

8 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Juuri tuommoisia tuntoja minäkin koen jatkuvasti, että en tule hyväksytyksi, ellen ole alati hymyilevä, hauska, optimistinen ja reipas. Mieluummin olen sitten itsekseni kuin yritän väkisin vääntää sitä pakkohymyä naamalle. Luulisin, että sellainen teeskentely helpottaa lähinnä kanssaihmisten oloa. Ei se minua ole ainakaan onnellisemmaksi tehnyt. Kokeiltu on ;-)

Hienoa silti, että sait jotain oivalluksen siemeniä siltä kurssilta. Toivottavasti niistä lähtee jotakin uutta ja parempaa kasvamaan.

Villiviini kirjoitti...

Miksi sitä ei saisi olla vaan oma ittensä? Positiivisuus tuntuu minusta myös joskus aika ällöttävän imelältä, jotenkin leikki-elämältä. Viestini siis on: olkaamme mörököllejä, jos siltä tuntuu. Ilmeisesti kuitenkin sait muutaman ilonhippusen siltä kurssilta ja ainakin levättyä?

Saima kirjoitti...

Oon noita asioita ajatellut paljon viime aikoina. Olitko sä mielenterveyskuntoutujille tarkoitetulla kurssilla? Itse olin vuosi sitten uupuneitten ja tuki-/liikuntaelinsairaiden kurssilla ja meilläkin oli jotain samoja juttuja. Ei mun mielestä saatu mitään valmiita ratkaisuja kuitenkaan.

Mun tänhetkinen tilanne on varmaan osittain sen kurssin seurauksia. Uskalsin ottaa askeleen vähän tyhjän päälle.

bamiella kirjoitti...

Millan, pakkohymy jos mikään tuottaa mieliipahaa itselle. Pidan aitoudesta, vaikka se sitten olisi mörökölliyttä.

Villiviini, kyllä sain kurssilta joitain ilohippujakin. Kurssi oli mielenkiintoinen, mutta väsyttävä. Kurssin jälkeinen päivä meni pääasiassa lepäillen.

Saima, kyllä se oli mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu kurssi.

Rita kirjoitti...

Kuulostaa kiinnostavalta tuo kurssisi.

Se mikä minua toistuvasti ihmetyttää on miten nurjamielisesti osa kansaa käsittää positiivisuuden elämäntapana. Tässä miten minä sen miellän:

OIKEA POSITIIVISUUS on sitä että mennään eikä meinata. Katsotaan vaikeuksia suoraan silmiin, kartoitetaan toimintamahdollisuudet ja sitten toimitaan. Ei pää edellä vaan viisaasti ja harkitusti suunnitelman mukaan. Asiantuntija auttaa, opas opastaa, kokemus neuvoo, yrityksen ja erehdyksen menetelmällä pääsee joko suoraan eteenpäin tai mutkan kautta. Jos ei yksi konsti tepsi niin sitten toinen. TERVE OPTIMISMI ja oikea positiivisuus merkitsee myös sitä että suostutaan luopumaan tuloksettomista ja mahdottomista hankkeista.

Positiivisuus on sitä että ei jäädä surkuttelemaan ja säälimään, jos elämä on heittänyt maahan. Tehdään tarvittaessa surutyö tai kärsitään masennuksesta, mutta ei jäädä ikiajoiksi rypemään. Eikä varsinkaan valita elämäntavaksi negatiivisuutta. Ei selitetä naama näkkärillä että kaikki on aina huonosti ja tehdä pitkää listaa kaikesta mikä ei onnistu.

(Tuo on pätkä kirjoituksesta jonka laitoin ajat sitten Kops-blogiini.)

bamiella kirjoitti...

Rita, määritelmäsi oikeasta positiivisuudesta kuulostaa hyvältä.

Sellaista "positiivisuutta" en kannata, jossa kaikki viha ja kielteiset tunteet torjutaan ja tukahdutetaan. Viha ja katkeruus saattavat vaatia pitkää työskentelyä ja se saattaa toisesta näyttää tuloksettomalta toiminnalta. Masentunut ei aina näe toisia ja kolmansia keinoja vihasta eroon pääsemiseksi. Jos on kaltoinkohdeltu, on vaikea uskoa, ettei se toistuisi helpostikin yhä uudelleen. Uhrin asemaan joutunut asettuu usein vaistomaisesti yhä uudelleen uhriksi. Viha vain kasvaa eivätkä lähimmäiset ymmärrä uhrin negatiivisuutta.

Verna kirjoitti...

Kiitos tästä hyvin mielenkiintoisesta postauksestasi! : )
Itsekin myönteistä elämänasennetta kannattavana yhdyn ystäväni Ritan sanoihin positiivisuudesta. On aivan eri asia pitää yllä pinnallista positivismia, joka usein loppupeleissä paljasuu heikoksi. Sen sijaan myönteinen suhtautumistapa koko elämän tunnekirjoon iloineen ja suruineen kantaa pitkälle.

Itse vannon myönteisyyden nimeen. Samalla kannatan erilaisuuden hyväksymistä niin itsessä kuin kanssaeläjissämme. Meillä jokaisella on jotain sellaista annettavaa, joka on avuksi toiselle ja päinvastoin. Kukaan meistä ei ole eikä tule koskaan olemaankaan täydellinen. Juuri sen vuoksi meidän on opeteltava hyväksymään itsemme juuri sellaisina kuin olemme. Ja iloittava omasta itsestämme. Meillä jokaisella on syntymäoikeus olla täällä ja niin ikään meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen ja tärkeä tehtävämme suoritettavana.

(((HALAUS)))

Arjaanneli kirjoitti...

Tämä oli HYVÄ juttu!
Näinhän se juurikin menee...