tiistai 2. kesäkuuta 2009

Taivas

Elimistöni on ”säästöliekillä”. Paleltaa. Varpaat kuin jäässä. Vilunväristyksiä kulkee selkäpiitä pitkin. Olisi syötävä enemmän. Katsoin jääkaappiin ja pakastimeen. Mitään siellä olevaa ei tehnyt mieli. Söin Weetabix-vehnämuroja maitokahvin kera. Tuli haikea kaipuu pois jonnekin kauas. Kaukokaipuu. Taivasikävä. Lentäisin mielelläni jollekin kauniille Tyynen valtameren saarelle, jossa viiden tähden hotellista vuokraisin sviitin merinäköalalla palmujen katveesta. Jostakin syystä minun taivaassani on meri- tai iso järvimaisema. Vuoristo puroineen ja kauriineen. Kesy tiikeri ja musta pantteri. Kauniita ihmisiä käyskentelee puutarhassa ja lapset pelaavat sulkapalloa.

Oikea taivas on jotain ylevämpää varmaan. Sitä emme osaa kuvitella. Niin kaunis, ettei tule meikäläisten mieleenkään. Siellä on kultainen kaupunki. Pelastusarmeijan pyhäkoulussa oli taulu Uudesta Jerusalemista. Valkopukuisia ihmisiä ja paljon kukkia. "Mutta ensin tahdon nähdä Jeesuksen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!