keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Halaamisesta



"Oikea" juhannuspäivä 24.7. meni melkein kokonaan nukkuen. Väsyttää niin vietävästi, vaikka yölläkin nukuin ok. Tosin heräillen monta kertaa, mutta sain taas unen päästä kiinni. Onkohan tämä masennusta, vaikka en tunne itseäni masentuneeksi, pohjattoman surulliseksi kylläkin.

Veli on poissa eikä mikään tuo häntä nyt elävien joukkoon. Häntä olisi tarvittu vielä - monessa tilanhoitoon liittyvässä asiassa. Olisin halunnut halata häntä lämpimästi edes kerran. Mutta meidän perheessä ei opittu halaamaan. Olen opetellut vasta yli neljäkymppisenä halailemaan ystäviäni. Miestäni halaan päivittäin. Mutta muitten sukulaisten halaamiseen on jokin kynnys, jota en ole ylittänyt. Esim. äitiäni en ole halannut kertaakaan tällä vuosituhannella. Mitähän hän sanois jos ottiajatuota halaisin häntä, kun seuraavan kerran tapaan häntä?

Halauskuva on saanut halauksia teiltä tuntemattomilta ystäviltä. Minusta on ollut mielenkiintoista seurata mittarin luvun nousua. Joku halaa varmaan aina käydessään . . . Se tuntuu mukavalta, vaikka onkin vain näppäimen näpäys . . .

Pieni ele voi merkitä paljon.

1 kommentti:

AAMU kirjoitti...

Kokeilepa, aidin halaamista. Se on pieni ja iso juttu, joka voi muuttaa maailmaa.