torstai 23. huhtikuuta 2009

Tuntomerkkimeemi

Millan haastoi minut Tuntomerkkimeemiin. Ohjeistus on tällä kertaa tämmöinen:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1. Minulla on mahongin ruskeat, lyhyet hiukset

2. Olen aika lyhyt

3. Tällä hetkellä olen myös paksu.

4. Pukeudun vaatimattomasti. Tällä hetkellä päälläni on lila svetari ja mustat, suorat pitkäthousut.

5. Käytän ulkoillessani mustia nahkakenkiä.

6. Kävelen hitaasti, koska hengästyn helposti, jos yritän reippaampaa tahtia kulkea.

7. Tänään etsin silmieni suojaksi aurinkolasini.

8. Pidän nykyisin aina korvakoruja. Otin noin kaksi kuukautta sitten reiät korviini ja ne on pidettävä auki. Aiemmin minulla ei olekaan ollut reikiä korvissani.

9. Usein kävelen niin ajatuksissani,etten aina edes tuttujakaan huomaa tervehtiä.

10. Vaatteeni ovat aina, harjausyrityksistä huolimatta, yltä päältä karvaiset, koska meillä asuu pitkäkarvainen kissa, joka varsinkin näin keväällä kylvää karvojaan joka paikkaan.

Haastan tähän meemiin Hannen, WhySoSerious, Annan, Jamidonja W.:n.

3 kommenttia:

  1. kiitos Bamiella...

    minä voin ottaa iloisena haasteen vastaan sillä mikä sen ihanampaa kuin kertoa itsestään..jos joku kysyy..=)
    Eli kirjoitan omalle blogilleni itsestäni...=)

    VastaaPoista
  2. Niin ja bamiella..ihanan rehellinen avoin kuvaus itsestäsi...=)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!