perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kuntoutuskurssilla 2

Kuntoutuskurssin ensimmäinen viikko lähenee loppuaan.

Eilen rentouduimme, mietiskelimme omaa elämäntilannettamme, arvioimme nykytilannettamme, kyselimme itseltämme ja kerroimme toisille, mitä minulle kuuluu ja kenen ehdoilla elän. Pohdimme tulevaisuuttamme ja toimintaa oman elämän puolesta sekä piirsimme uutta minäkuvaa mielessämme.

Saimme yhdeltä ohjaajalta hyvän neuvon: "Tee sitä, mihin uskot ja usko siihen, mitä teet. Kaikki muu on ajan ja voimien tuhlausta."

Söimme maittavan lounaan ja iltapäivällä oli toiminnallisia harjoituksia. Mieleeni jäi harjoitus, jossa toinen parista seisoi saarellaan ja toinen yritti päästä saarelle hänen kanssaan. Saarella olijalle oli annettu tehtäväksi kieltäytyä (anomuksista, pyynnöistä jopa uhkauksista huolimatta) päästämästä paria saarelle. Näin opettelimme sanomaan EI ja tuomaan esille tarpeemme.

Toinen harjoitus oli sellainen, että tuli asettua viivalle, jonka toisessa päässä arvo 0% toisessa 100%. Kysymys kuului, kuinka paljon pidän itsestäni huolta. Arvioin, että moni käytännön huolenpito jää minulta hoitamatta: en laita ruokaa, en siivoa, en käy kaupassa. En jaksa välittää joka päivä omasta puhtaudestani. Henkisiin ongelmiin on vaikea pyytää apua, joten ehkä noin 42-45%:n kohdalle asetuin janalla.

Eilinen oli antoisa ja mielenkiintoinen päivä. Vielä tänään kurssi jatkuu ja sitten jatkoviikko lokakuussa.

Ihanaa, että tänään on saunailta. Senverran kurssilla olo on jännittänyt, että niskahartiaseutu on jumissa. Olisi syytä mennä hierojalle, mutta ensiavuksi lämmin suihku ja saunominen kyllä riittävät.

1 kommentti:

  1. Itsekin olin tässä juuti kuntoutuskurssilla. Vähän erilaisella, mutta paljon samojakin juttuja oli ja päällimmäisenä kokemus, että olipa hyvä juttu. Todellinen lepokeidas. Itseleni se ehkä poiki rohkeutta tehdä radikaaleja ratkaisuja elämässä. Ainakin oli yhtenä osana tukemassa omaa päätöstä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!