perjantai 13. maaliskuuta 2009

Huokaus

Mitään edistystä Hurmurin jalkojen paranemiseksi ei ole havaittavissa. Kissa vain lojuu patjallaan. Ei innostu mistään. Syömättömäksikin on heittäytynyt. Aamiaisen jälkeen ei mitään sapuskaa - - - Kissa ei taida nähdä ensi kesää. Surullista!


Olen stressaantunut ja väsynyt. Mielikuva- tai rentoutusharjoitukset eivät tehoa. Jospa saunominen auttaisi rentoutumaan. Hiljaa sanoitta huokailen Jumalalleni, että auta minua poloista. En tiedä, mitä sanoa ja rukoilla, tunnen vain suurta avuttomuutta ja levottomuutta.

Tänään oli aika tk-lääkärille alaselkäkipuilu- ja laihdutusasioissa. En ole motivoitunut ja sitoutunut rääkkäämään itseäni ulkoilemalla, kävelemällä, vesijuoksua harrastamalla, vaikka myönnän, että niistä saattaisi olla apua masennukseeni. Tosin mitään hyvän olon tunteita en ole kokenut, vaikka näitä kaikkia olen kokeillut tänä kevättalvena. Alaselkä pitää röntgenkuvata ja nesteenpoistolääkkeitä syödä turvotuksiin.

Olen turhautunut, vihainen ja vaipumassa välinpitämättömyyteen. Olen väsynyt päivästä toiseen laahaavaan mieleeni. Haluaisin jotakin innostavaa elämääni.

"Olen kuin syvään veteen uppoava
ja liikkumattomassa pohjavedessä
nyt virun taintuneena niin kuin vainaa.
Tyhjyys takana ja mykkyys edessä
tuhannet ilmakehät rintaa painaa."

(ote Kaarlo Sarkian runosta)

Haluaisin sulkea silmäni ja nukkua unessa ilman huolta ja vaivaa. Tämä elämä ei suo minulle juuri mitään tyydyttävää ja tavoiteltavaa. Olen kyllästynyt ja tympääntynyt itseeni ja olemukseeni. Elämäni on yllätyksetöntä raahustamista päivästä toiseen. Enkä osaa odottaa siihen mitään uutta ja ilahduttavaa käännettä.

Haluan rauhaa sisimpääni, harmoniaa elämääni, keskustella mieleni solmut auki ja huutaa ulos kivun, joka jäytää sisintä sieluani. Olisiko sielunhoitajan, diakonin tai papin kanssa keskustelusta apua vai psykiatrilleko soitan ja valitan kipujani?

Ei kommentteja: