Sydän

SYDÄN /Kaarlo Sarkia

Niin kummallinen sydän on,
se toivoo ja on toivoton,
maan aarteet tahtois omistaa,
pois ainoansa lahjoittaa,
se elää mielii, leimuta ja palaa
ja kuoleman unta se uinua halaa,
sydän alati arvaamaton.

Sydäntä ei voi ymmärtää.
Se ikävöi, se yksin jää.
Se uskollisuuteen ja onneen luottaa,
eron hetkenä tuskaansa tyytyen vuottaa,
sydän aavistamattomin tää.