lauantai 28. helmikuuta 2009

Säästöliekillä

Elimistöni on ”säästöliekillä”. Paleltaa. Varpaat kuin jäässä. Vilunväristyksiä kulkee selkäpiitä pitkin. Olisi syötävä enemmän. Katsoin jääkaappiin ja pakastimeen. Mitään siellä olevaa ei tehnyt mieli. Söin banaanin ja pullapalan maitokahvin kera. Tuli haikea kaipuu pois jonnekin kauas. Kaukokaipuu. Taivasikävä. Lentäisin mielelläni jollekin kauniille Tyynen valtameren saarelle, jossa viiden tähden hotellista vuokraisin sviitin merinäköalalla palmujen katveesta. Jostakin syystä minun taivaassani on meri- tai iso järvimaisema. Vuoristo puroineen ja kauriineen. Kesy tiikeri ja musta pantteri. Kauniita ihmisiä käyskentelee puutarhassa ja lapset pelaavat sulkapalloa.

Oikea taivas on varmaan jotain ylevämpää. Sitä emme osaa kuvitella. Niin kaunis, ettei tule ihmisten mieleenkään. Siellä on kultainen kaupunki . Pelastusarmeijan pyhäkoulussa oli taulu Uudesta Jerusalemista. Valkopukuisia ihmisiä ja paljon kukkia.Siellä varmaan syödään pääasiassa hedelmiä. Ollaan aina kylläisiä eikä lihota ylipainoisiksi. Mutta ei nyt sen enempää taivaasta.

Elämä täällä maan päällä on minulle pääasiassa yksinäistä, omissa ajatuksissani olemista. Mitä nyt blogeja lukiessani ajattelen toisten elämää ja väliin katson hömppää televisiosta. Katson myös dokumentteja ja keskusteluohjelmia, tosin harvemmin. Usein unohdun haaveisiin. Lapsena kuultuihin kertomuksiin taivaaasta palaan vähän väliä päiväunelmissani ja yöllisissä unissani. Sieluni kaipaa kauneutta ja harmoniaa. Unissa olen onnellinen ja tasapainoinen.

Nykyinen todellisuuteni on toisenlainen. Mieleni vaeltelee levottomasti siellä täällä ikävissä asioissa, harmeissa, surussa ja ahdistuksen aiheissa. En pysty rauhoittumaan ja olo on epävakaa: milloin murheen syövereissä, milloin ahdistuksen puristaessa rintaa, joskus toivo pilkahtaa mieleen ja suunnittelen terveempää elämää, hetkittäin rauha laskeutuu mieleeni ja olen tyyni. Mutta jo taas seuraavana hetkenä mieltä vaivaavat mm. tekemättömät kotityöt, maailmalta tulevat ikävät uutiset, oman itseni vajavaisuus ja sairaus, televisiossa nähty kuva kurjasta maailmasta kurjissa oloissa elävistä ihmisistä jne.

Haluaisin sulkea silmäni ja nukkua taivasunessa ilman huolta ja vaivaa. Tämä elämä ei suo minulle juuri mitään tyydyttävää ja tavoiteltavaa. Olen kyllästynyt ja tympääntynyt itseeni ja olemukseeni. Elämäni on yllätyksetöntä raahustamista päivästä toiseen. Enkä osaa odottaa siihen mitään uutta ja ilahduttavaa käännettä.

1 kommentti:

  1. Kommenttisi jälkeen kurkistin blogiisi ja oitis huomasin, että kirjoitat jotenkin itselleni tutulla tavalla - Jatka ihmeessä, blogikirjoittaminen oli minulle tärkeä itsekuntoutumisen keino, joka avasi silmiä myös monen muuhun uuteen asiaan. Jos/kun pohjakosketuksen jälkeen pääsen jaloilleni, yritän comebackia blogien ihmeelliseen maailmaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!