perjantai 13. helmikuuta 2009

Arkea

Maata matava alakuloisuus on vallannut mieleni. Ruoka ei maistu. Aamiaiseksi sain syötyä pullan palan kahvin kera. Nyt on jo lounasaika, mutta ruoka vain ällöttää minua. Sen sijaan himoitsen suklaata, jota puolisoni osti eilen kaappiin, Fazerin tummaa suklaata. Alakuloisuutteni vain pahenee, kun kiellän sen itseltäni. Söisi tuo ukkokulta pois sen suklaan sieltä kaapista minua houkuttelemasta. Mutta hän vain ottaa muutaman palan kerrallaan ja syö suklaalevyä monta päivää.

Aamulla näin unta, että luisuin lumihankeen ja huusin apua, koska en päässyt liikkumaan pois siitä tunnelista johon luisuin. Ensiapumiehet vetivät minut pois, mutta jättivät istumaan pulkkaan. Olin epävarma, lähteäkö pois siitä vai odotetaanko tässä lääkäriä. Paleli. Heräsin siihen, kun vedin peittoa ylemmäs niskan suojaksi ja puutunut käteni kihelmöi. Kello oli 7. En saanut enää unta. Menin katsomaan aamutelevisiota. Torkahtelin tv-tuolissani. KLo 8 mieheni kutsui kahville. Minua häiritsi se, ettei hän sanonut minulle mitään eikä minulla ollut mitään sanottavaa hänelle. Joimme kahvimme hiljaisuuden vallitessa. Mies sai kahvinsa juotua minua ennemmin. Hän sanoi: "Kiitos" ja vei kuppinsa tiskipöydälle ja lähti olohuoneeseen. Jäin vielä istumaan oman kahvikuppini ääreen ja tunsin itseni kovin yksinäiseksi.

Aamupäivä on mennyt blogeja lukiessa. Kyllä nyt on ryhdistäydyttävä ja ruvettava imuroimaan olohuoneen mattoa. Se on aivan kissankarvoissa. On ikävää hengittää kisssanpölyä, kun voimistelen matolla television äärellä kotiharjoittelu-DVD:n ohjeiden mukaan.

Ei kommentteja: