tiistai 13. tammikuuta 2009

Tulevaisuutta ajatellen

Kävin tutustumassa xtravagansa-laihdutusohjelmaan toiveena päästä alkuun painonpudotuksessa. Mutta se ei taida olla minun juttu - ainakaan vielä. Tuskin jaksan keskittyä ohjelmaan 100%:sti 26 viikkoa. Sanoin esittelijälle, että olen kiinnostunut ohjelmasta, mutta aloittaisin vasta syksyllä, jolloin toivon mukaan jaksan keskittyä asioihin paremmin kuin nyt.

Tosiasiahan on, että innostun asiasta jos toisestakin, mutta pitkäjänteisyyttä puuttuu. Tuossa laihdutusohjelmassa kyllä olisi ryhmä ja ohjaaja tukena motivoimassa. Mutta en luota itseeni, että jaksaisin viedä koko ohjelman läpi kevään kuluessa.

Tässä on sulattelemista ja oivaltamisen tuskaa, kun selvittelen itselleni tunnelukkojani. Onneksi jaksan ajoittain keskittyä lukemiseen. Työn alla siis kirjat Avaa tunnelukkosi ja Skeematerapia. Tarvitsisin terapeutin käymään läpi kanssani näitä asioita, mutta mistäs minä tähän hätään terapeutin saisin?

Ei kommentteja: