lauantai 31. tammikuuta 2009

Testasin persoonallisuuteni

Jostakin blogista löysin linkin testiin, jonka tein:

Testaa persoonallisuutesi

Vastaukseksi tuli kaavio, jota en saanut kopioitua, mutta ehkä tästä saa jonkinlaisen käsityksen, mitä testi näyttää:


Edellisten vastaustesi perusteella:
Olet 20 % Impulsiivinen

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista

Ekstrovertti --------------------* Introvertti
Käytännöllinen --------*------------ Intuitiivinen
Ajattelija ----------------*---- Tuntija
Impulsiivinen --------*------------ Harkitsija


"Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi: Olet hiljainen, käytännöllinen, herkkä ja spontaani. Kaltaisesi ihmiset ovat hieman ujoja ja syrjään vetäytyviä, ja etsiytyvät ammatteihin joissa on mahdollisuus yksinäisyyteen ja samalla pitää sormensa elämän pulssilla.

"Metsänhoito, maatalous, puutarhanhoito, sukeltaminen, kaivostyö ja rakentaminen ovat sinulle soveltuvia ammatteja, samoin kuin käsityöammatit ja taide. Ihmistyyppisi ovat myös usein ammattiurheilijoita, muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita.

"Osaat nauttia aisteistasi, ja viihdyt ulkoilmassa ja luonnossa. Arvostat itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, ja vetäydyt mielelläsi syrjään liian epämiellyttävistä tai vaativista tilanteista. Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä ”uraputkesta” tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta. "


Olen vähän ymmälläni tuloksesta, joka ei aivan kuvaa sitä, mitä koen olevani. Hyvä vain jos impulsiivisuuteni on vähentynyt, sillä sen takia olen joutunut elämässäni moniin hankaliin tilanteisiin. Ihan noin introvertiksi en itseäni koe, mutta nyt taitaa olla meneillään "luolavaihe". Olen mökkiytynyt asuntooni ja olen vain itsekseni. Harmittaa sekin, että tuli sovittua huomiselle päivälle vierailu ystäväni luo värjäyttämään hiukseni. Tämä vaatii hiukkasen ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisúutta, jota en nyt oikeastaan jaksaisi.

Testin näyttämä jana osuu käytännöllisyyden kohdalla oikein. Olen hiukkasen enemmän käytännöllinen kuin intuitiivinen. Inpulsiivisuuskin janalla näyttää oikealta, mutta että se olisi laskenut 20 prosenttiin on vain hyvä. Ikä ja kokemukset saavat harkitsemaan asioita.

Metsänhoito on ollut mielessäni kotitilani metsiä katsellessa. Tulee vain harvoin, noin kerran vuodessa käytyä veljen asuttamassa mökissä metsän keskellä. Aina se on yhtä upeaa kuunnella kuusten huminaa.

Tuo, että viihdyn ulkoilmassa ja luonnossa pitää kyllä periaatteessa paikkansa ja nuorempana olinkin oikea ulkoilmaihminen. Mutta nykyään istun sisällä kamarini nurkassa enkä jaksa raahautua ulos edes raitista ilmaa haukkaamaan. Puhumattakaan, että lähtisin lenkille tai metsään rämpimään niinkuin nuorena tein - hiihdellen ja kävellen vuodenajan mukaan.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Kerrostalossa

Päivällä kerrostalossa on paljon ääniä, jotka joskus häiritsevät minua. Viime aikoina taas enemmän kuin tavallisesti. (Tavallisesti ei juuri lainkaan.) Lasten kiljahduksia ja juoksentelua, koiran haukuntaa, ihmisten kovaäänistä keskustelua.

Eilen yläkerran naapuri porasi reikiä betoniseinään ja naputteli vasarallaan pitkän aikaa. Ajattelin jo lähteä ystävän luokse pakoon näitä kaikkia ääniä (miten ne ottivatkaan kuulohermoon). Mutta sitten pauke lakkasikin ja lapset rauhoittuivat (syömään kai).

Aikalailla äänimaailma oli kypsentänyt minua. Joskus klo 18 aikaan tuli sellainen olo, että nyt riittää tätä päivää; en jaksa enempää. Halusin nukkumaan. Otin iltalääkkeet ja nukahtamislääkkeen. Menin kamarin sängylle peiton alle ja odotin unta. Nukahdin aika pian.

Unikiintiö tuli sitten täyteen jo pikkutunneilla. Onneksi olo on nyt reippaampi ja se eilisillan tympääntyminen on ohi (vai mitä lie tarmottomuutta ja haluttomuutta ollut).

Aamuyön hiljaisuudessa on kiva työskennellä. Olen säätänyt blogini tekstien värejä ja fonttikokoja, aika-asetuksia laittanut oikein Suomen aikaan yms. pientä viilausta. Nyt tää alkaa olla minusta aika hyvä. Tosin nyt tuntuu, että väriskaala saisi olla voimakkaampi. Itkupillillä ja Elegialla on niin monta blogipohjaa, joita olisi kiva kokeilla. Mutta pidän kuitenkin tämän toistaiseksi. Tämä on sellainen vähän romanttinen ja kiemurainen niinkuin minäkin sisimmältäni olen.

Sain merkin

Pienipyöreä antoi blogilleni tämän tunnustuspalkinnon, josta olen otettu. Kiitoksia pienipyöreä !



"Tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin henkilöille, joita pitää tärkeinä, inspiroivina ja kannustavina itselleen."
Haluan antaa tunnustuksen (sydänmerkin) seuraaville:

Akka kratisee

Far far away land

Nimetön blogi

Isopeikon varasanat

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Osallinen

Elina Vaaran runo Osallinen muistui mieleeni ja kaivoin esiin ruutuvihon, jolle olen sen kirjoittanut:


Ikuisten aikojen poljennossa
kääpiörytminä polen.
Niinkuin kirkkaassa hurmiossa
vesien alla olen

sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.

Mitaton aallokko, paina, telmi!
Elämän tahto pyhä:
helmestä kipu, kivusta helmi!
minussa tapahtuu yhä.

* * *

Olen osallinen elämään. Elämä on minulle kivuliasta taistelua olemassaolosta ja pinnalla pysymisestä. Terveiden maailmassa sairaan leimalla lyöty. Kauneusihanteilla mitattuna kelvoton: kamala läski, pyöreäkasvoinen, lyhytkaulainen ja läikikäs-ihoinen. Yhteiskunnan verovaroja syövä loinen.

Mutta kipua elämääni eivät tuo niinkään se, etten täytä kauneusihanteita tai se, että olen sairas, vaan olemassaolon oikeuteni epämääräisyys. Saanko olla elossa kivuliaana, rumana ja sairaana? Vaikka kärsin, haluan elää, mutta vain jos lähimmäiseni antavat minulle oikeutuksen elää tällaisena.

Tietenkin olisin mieluummin kaunis, terve ja pystyvä. En ole mikään masokisti, en minä kärsimystä kaipaa. Antaisin sen pois, jos se olisi mahdollista. Ja työskentelisin veronmaksajana mieluummin kuin ojentelen kättäni saadakseni almuja yhteiskunnalta.

Jostakin yöllä lukemastani nettikirjoituksesta jäi mieleeni kytemään ajatus eutanasiasta ja kirjoittajan kiihkeä toive suoda kaikille kuolemaa haluaville ”armo” kuolla. Harmi kun en merkinnyt nettisivua, että voisin tarkistaa, millä sanoilla kirjoittaja toi esille ehdottoman ajatuksen, että kipuileville potilaille, joilla on huono ennuste on annettava myrkkyruiske ja samoin on annettava masentuneille, jotka kuolemaa toivovat ja odottavat.

Rupesin tässä miettimään, kuinka usein minä olenkaan toivonut, että kuolisin. Kolme kertaa olen yrittänyt lopettaa elämäni. Mutta taapäin elämääni katsoessani en näe ehdotonta armomurhan tarvetta, vaikka henkinen kipu ja ahdistus ovat olleetkin sietämättömiä. Vain sen tähden ettei keskusteluapua ole ollut tarvittaessa saatavilla.

Kotikaupungissani on nykyisin jo järjestetty psykiatrinen lääkärinvastaanotto niin, että virka-ajan ulkopuolellakin pääsee lääkärin kanssa keskustelemaan. Parikymmentä vuotta sitten ei niin ollut. Mielenterveystoimiston potilas joutui odottamaan päivystysklinikalla jopa 7 tuntia viikonloppuna apua hakiessaan. Lasten nuhakuumeet ja miesten venähtäneet peukalot hoidettiin tietysti ensin ennenkuin hiljainen, tuskaansa nyyhkyttävä naisihminen otettiin haastatteluun. En kai osannut akuuttia tuskaani tuoda julki niin, että olisin rauhoittavan lääkkeeni saanut kuolemantuskaani.

Jotensakin edelleen nousee tunne, että mielen akuutteja, vaikeita tiloja ei nähdä tarpeelliseksi hoitaa heti. Vedotaan resurssipulaan, vaikka lääkäreitä, psykiatrejakin on Suomessa enemmän kuin koskaan. On se kumma kun psyykenhoitojärjestelmä ontuu monella paikkakunnalla. Potilaat saavat ensihaastattelun jälkeen odottaa puolesta vuodesta vuoteen seuraavaa kontaktia psykiatriin. Hoitaisivat edes lapset, mitäs meistä mummoloista. Olemme elämämme eläneet ja tulemme toimeen kipuinemme kuka mitenkin.

Tervetuloa blogini äärelle

Tervetuloa Lastu julkisten lukijoitteni joukkoon! On ollut mielenkiintoista tutustua blogiisi Saaren taiga. Samalla TERVETULOA kaikille muillekin lukijoilleni (joille en vielä ole tervetulotoivotusta kirjoittanut) !

Olen miettinyt, mikä tässä minun blogissani teitä kiinnostaa. Ensinnäkin aiheista: parisuhde, masennus, paniikkihäiriö, ahdistus, arkitapahtumat, kissat, naisen viha, paino-ongelma ja laihdutus, terapia, jne. mikä? Monesta aiheestahan olen alkanut kirjoittaa ja varmaan tulen jatkamaan kaikista säännöllisen epäsäännöllisesti.

onko minun tyylini kirjoittaa jotenkin erilaista (vai samanlaista) kuin muiden blogistien, niin että sitä kiinnostaa lukea? Vai onko jokin muu seikka, joka tuo teidät blogini ääreen? Olisi hauska tietää!

tiistai 27. tammikuuta 2009

Uusi blogipohja

Voi kun mie oon iloinen tästä uudesta blogipohjasta, jonka nappasin Itkupillin ja Elegian kokoelmista. Kiitos heille!

Entinen blogipohjani alkoi tuntua kovin haljulta ja virallisen näköiseltä, joka ei ollenkaan kuvaa minua niin kuin tämä uusi; vähän romanttinen ja pitsinen.

Entinen logokuvani ei nyt sopinut tähän blogipohjaan, joten jotain samanväristä siihen kehittelin. Ehkä löydän jotain sopivampaa logoonkin tässä kunhan katastelen kuva-albumiani.

Nyt kun teksti on vähän suurempaa kuin ensin oli, se erottuu hyvin, vaikka alla on kuvio. On se vaan kiva, että viitsitte tehdä näitä blogipohjia toisten iloksi, Elegia ja Itkupilli. Mie oon ihan haltioissani omastani.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Elämisen kiemuroista

Parina viime päivänä olen keskittynyt muiden blogeihin ja omani on jäänyt päivittämättä. Olen mielenkiinnolla lukenut kertomusta narsistimiehen kanssa elämisestä ja eroaikeista. (Reboot) Järisyttävää, millainen taistelu ihmismielessä käy, kun ollaan elämässä ahtaalla. Myötätuntoni on herännyt kirjoittajaa kohtaan ja sydän syrjällään odotan, mitä jatkossa tapahtuu.

Omassa elämässäni mennään hiljaa hissukseen. En ole jaksanut patistaa itseäni kävelylle, tanssimaan, vesijuoksulle tai muutenkaan liikkumaan. Se vaatisi semmoisen ponnistuksen, jota tässä olotilassa ei minusta irtoa. Omatunto kyllä soimaa, että oman terveyteni takia olisi jotakin liikuntaa harjoitettava. Otan esille kuntovoimistelukasetin ja työnnän sen videolaitteeseeni. Ainakin alkulämmittelyn vedän läpi kohta, kunhan tästä tietokoneen ääreltä poistun.

Mielialani on vähän kohenemaan päin. Viime syksyn ahdistuneisuus on vähentynyt. Tai sitten en nyt vaan ole ollut tilanteissa, joissa paniikkia pukkaa päälle. Kirjoja Avaa tunnelukkosi ja Skeematerapia lukiessani olen oivaltanut omia ajatuskuvioitani, jotka saavat minut häpeämään itseäni ja tuntemaan vajavaiseksi. Toivottavasti kirjoista on apua tunnelukkkojeni avaamiseksi ja pääsisin tielle, jolla elämäni koukerot selviäisivät ja oikenisivat, jotta minulla olisi hyvä olla ja minun kanssani rakkaimpieni ja tuttavienikin olisi hyvä olla. Haluaisin päästä elämään "Tässä ja nyt" -elämää enkä jatkaa "sitku-elämää". Sitten kun olen asiani selvittänyt, sitten kun ymmärrän puolisoani, sitten kun saan itseni liikkeelle, vasta sittenkö elämä aukeaa?

perjantai 23. tammikuuta 2009

Muistojen parissa

Tarvitsen paljon tilaa itselleni. Viihdyn yksin ajatuksineni ja joskus en huomaa miestäni koko iltana ennen kuin hän tulee antamaan iltasuukon ja halauksen sanoessaan hyvää yötä. Viihdyn ehkä liiankin hyvin yksikseni. Yhteys mieheeni on heikko. Jos se tästä heikkenee, se saattaa katketa.

Käväisen keittiössä. ”Et oo syöny ruokaas’ ”, Mies sanoo. ”Ei ole nälkä”, vastaan. Syön sitten banaanin ja pari palaa tummaa suklaata. Katselen hetken mikroannosta spagettia ym. jääkaapissa, mutta ei tee mieli muuta kuin maitoa. Hörppään maitopurkin suulta pari kulausta. Kävelen takaisin kirjastoon olohuoneen kautta, missä Mies kiikuttaa itseään keinutuolissa ja katselee urheilua televisiosta.

Tietokoneeni hurisee hiljaa. Kissa nukkuu lattialla tyynyjen päällä olevalla röijyllä. Vanha kissa vaivoin pääsee enää sänkyyn eikä juuri yritäkään ponnistaa sinne ylös nukkumaan. Nuorempi kissa nukkuu kamarin sängyllä päiväpeitteen päällä.

Tavallisesti kuuntelen musiikkia samalla, kun kirjoittelen, mutta nyt tähän iltapäivään ei tarvita musiikkia. Nautin hiljaisuudesta, rauhasta ja levollisuudesta, joka täyttää sisimpäni. Lueskelen toistakymmentä vuotta vanhaa päiväkirjaani ja muistelen sen aikuisia tunteita Miestäni kohtaan. Arastellen aloitin seurustelun hänen kanssaan, mutta tutustuimme pian ja Mies viihtyi luonani. Minä hoputin häntä teini-ikäisten lastensa luo pitämään jöötä. Mutta hän tuumi, että kyllä he pärjäävät keskenään. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen pidimme häät, jota tuli todistamaan 30-päinen sukulaisten ja ystävien joukko.

Muutaman kuukauden kuluttua kirjoitin päiväkirjaani:

”On vaikeata kertoa, mitä todella tunnen sinua kohtaan. Olet kiltti, taipuisa ja oman itsesi kätkeävä romantikko, joka varmaan kiusaantuisit suorapuheisista, realistisista ajatuksistani sinua kohtaan. Saattaisit jopa loukkaantua. Enkä minä halua loukata sinua. Haluan ymmärtää sinua ja tunteitasi. Haluan tulla ymmärretyksi. Mutta jotain kipeää on välillämme, josta kumpikaan emme voi puhua – jotain synkkää, jota emme edes tahdo tiedostaa – jotain pelottavaa, jota emme tahdo kohdata. En tiedä, mitä SE ON - - - 'kummajaisia' välillämme. NE AHDISTAVAT MIELTÄNI.”

Kummajaiset ovat paljastuneet vuosien myötä mielen haavoiksi ja traumoiksi, jotka ovat tulleet esille masennuksen syövereissä tuskaisina ilmestyksinä. Olemme molemmat tahoillamme kärsineet omaa masennustamme - ja varmaan tätä jatkuu hamaan elämän loppuun asti. Mitään huojennusta vaivaan ei ole näkyvissä.

torstai 22. tammikuuta 2009

Huomenna

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

- Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta 1976

Epätoivoisesti yritän ajatella positiivisesti ja ystävällisesti itsestäni - kuten Eeva Kilpi. Taloyhtiö lämmittää saunamme ja perjantai-illan saunahetkessä on jotain pyhää. Hiljaisuuden vallitessa istun mieheni kanssa lauteilla ja heitän löylyä kauhallisen kolmessa osassa. Kuuntelemme kiukaan sihinää ja odotamme lämpimän höyryn saapumista omiin nurkkiimme. Minun nurkkaani se tulee ensin ja kiertää sitten mieheni selän taakse.

Pesemme toistemme selän. Muun osan kehosta pesemme kumpikin itse. Minulla siihen menee pitempi aika. Mieheni menee vielä toisen kerran lauteille löylyttelemään. Minä suihkutan itseäni puhtaaksi ja istun saunan eteisessä jäähdytellen.

Saunotteluun olisi mahdollisuus tiistaisinkin lenkkisaunassa. Mutta enää ei miehenikään mene sinne. Minä en kehtaa esiintyä talon naisille alastomana. Häpeän läskejäni. Mutta tosi yritykseen läskien laihduttamiseksi en jaksa - - -

Se liikunta, jota jaksan, ei paljoa kaloreita kuluta. Olisipa varaa palkata Personal Trainer. Itsekseni en näköjään saa itseäni edes kävelylenkille. Mikä sen tylsempää kuin k ä v e l l ä. Itämainen tanssipätkä, joka minulla on VHS-nauhalla ei sekään enää innosta. Harmi, etten saanut nauhoitettua kaikkia tanssitunteja, kun ne tulivat televisiosta. Olisikohan itämaista tanssia ja sen opetusta DVD:llä?

Epätoivoani syventää näköalattomuus. En tiedä, mikä saisi minut innostumaan liikkumisesta, mikä olisi se liikuntamuoto, joka jaksaisi innostaa pitemmän päälle. Minä vain istun vuoroin työtuolilla tietokoneen äärellä ja vuoroin tv-tuolissa televisiota tai kirjaa tuijottaen. Ja väliin käyn istumassa keittiön pöydän äärellä syömässä. Peräpukamat vain leviävät ja jonakin päivänä iskee sairaus. Sydänkohtaus, sokeritauti - - - Masentaa.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Lukijoita ja kommentteja


Kas vain, julkisesti blogiani on uskaltautunut lukemaan jo niin moni, että hirvittää. Toisaalta olen imarreltu. Enpä olisi pari kolme kuukautta sitten uskonut, että jaarituksiani viitsii yksikään julkisesti tunnustautua lukemaan.

Kiitos teille lukijani! Päivä tuntuu heti paremmalta, kun edes täällä blogissa olen tullut nähdyksi. Sillä sitähän minä kaipaan, etten hukkuisi kotimme hiljaisuuteen. Olette kommentoineet ystävällisessä hengessä. Siitäkin kiitos! Olisi kamalaa saada jotain kovaa negatiivistä kritiikkiä tai mollausta kommenttina kirjoituksiini. Olisi varmaan kirjoitettava tuonne marginaaliin, että blogini on kommenttiystävällinen, mikäli kommenttisi on hyväntahtoinen.

Olen aika herkkänahkainen, mutta sitkeä. Pahoitan mieleni helposti, mutta toisaalta siedän pahaa oloa aikalailla. Minulla on ollut pahaa oloa niin usein ja siinä määrin, että päivä jolloin on hyvä olo, tuntuu juhlalta ja kerron siitä silloin kaikille.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Ahdistus

Vuoden neljäs viikko jo menossa. Päivän perätysten kuluvat enkä saa oikein mitään aikaseksi. Parikeskustelun jälkeen sairaanhoitajan luona ahdistus iski mieleeni ja söin rauhoittavia iltalääkkeiden kera. Menin pitkälleen vuoteelleni ja aloin kuunnella radiota. Nukahdin ja näin unta, jossa laskettelin mäkeä rattikelkalla. Taitavasti mäeltä toiselle ja taas takaisin samaiselle mäelle, miten sitä vauhtia riittikin. Se oli jotenkin riemullista, että sain kelkalle vauhtia aina toisen mäen päälle asti jokaisen laskun jälkeen.

Herättyäni ahdistus iski jälleen mieleen eikä mikään nyt oikein tunnu auttavan sen pois häätämiseksi. En tiedä, mikä ahdistaa. On vain olo kuin pieneen pakettiin käärityllä nukella, joka ei pääse liikkumaan ja on itsessäänkin eloton, ilman auttajaa, ahtaasti käärittynä. Ojentelen käsiäni vain tunteakseni, etten ole paketissa, vaan saan käteni sivulle, ylös ja näppäimistölle takaisin.

Ei ole vielä aamulääkkeiden aika, mutta taidan syödä ne kuitenkin jo nyt 1½ tuntia etuajassa. Ehkä ne helpottavat oloani ja ahdistus lievenee...

perjantai 16. tammikuuta 2009

Vajavuuden tunnelukko

Tyttö muutti äitinsä kanssa Mummolaan. Isäpuolen äiti, Mummo, oli mutrussa suin, kun tyttö astui tupaan äitinsä kanssa. Tyttö ei voinut olla vertaamatta Mummoa oman äitinsä äitiin, joka hymyillen otti vastaan kotiinsa sekä tytön että äidin. Tyttö tarrautui äidin takkiin. ”Mitä sinä nyt ujostelet?”, äiti kysyi väsyneesti. Matka oli ollut pitkä. Bussilla. junalla, toisella junalla, laivalla ja hevosella oli matka taittunut Etelä-Suomesta savolaiseen salomökkiin.

Asetuttiin asumaan yhdessä isäpuoli, hänen veljensä (Setä) ja äitinsä(Mummo) sekä vaimonsa, tytön äiti. Tyttö ei olisi halunnut jäädä mökkiin, koska Mummo katsoi häntä kummallisesti. Kuitenkin päiviä kului ja neljä aikuista ja lapsi yrittivät sopeutua elämään yhdessä. Tyttö viihtyi hyvin isäppuolen kanssa hoitamassa hevosta, tekemässä apetta, ripsumassa lehmiä ja ihmetellen tilan töitä ja tehtäviä sekä eläimiä. Mutta Mummo näytti päivä päivältä pelottavammalta.

Tyttö oli nähnyt koiria talutettavan kaupungissa ja hän rohkeni kysyä isäpuolelta, missä on Nipen (suomalainen pystykorva) remmi? ”Ei sillä ole remmiä”, vastasi mies. ”Haluaisin taluttaa Nippeä”, Tyttö selitti. ”No ota tuo riimu”, isäpuoli vastasi. Tyttö asetteli riimun koiran kaulaan ja talutti sitä pihalla. Koira tempoili itseään pois riimusta. Se ei ollut tottunut talutettavaksi. Mummo tuli kuin myrskyn merkki tuvasta ulos pihalle ja huusi: ”Minun koeiroon et taluttele”. Hän repäisi riimun Tytön käsistä. Tyttö parkaisi ja juoksi äitinsä luokse itkemään. Tyttö tunsi tehneensä jotain ihan kamalan väärin.”En tiennyt, että Nippe on Mummon koira”, hän nyyhkytti äidilleen, ”eikä sitä saa taluttaa”. ”Sillä ei ole kaulapantaa. Riimu hiertää sen kaulaa. Sillä ei ole hyvä taluttaa eikä Nippe ole tottunut talutettavaksi”, äiti yritti selittää.

Mummon hirmustuminen jäi tytön mieleen loppuiäksi. Siitä lähtien Tyttö oli hissun kissun mummon lähettyvillä. Mummo mutisi itsekseen: ”Minua sinä, äpärä, et peri”. Tyttö ei ymmärtänyt eikä uskaltanut kysyä äidiltäänkään, mikä on äpärä ja mitä on periminen. Sitä äpärää mummo toisti monessa lauseessa ja aina se kuulosti Tytöstä yhä kamalammalta ja hävettävämmältä, koska Mummo sanoi tuon oudon sanan halveksuen. ”Olen paha, olen äpärä. Mummo ei rakasta minua, koska olen paha äpärä. Mummo halveksii äitiäkin, koska olen paha”, Tyttö ajatteli. Tytöstä tuli hiljaisempi ja surullisempi päivä päivältä eikä hänen äitinsä jaksanut häntä lohduttaa.

Tyttö tunsi itsensä vajavaiseksi, arvottomaksi ja häpesi itseään. Tyttö katsoi äitiään ja näki, kuinka hänkin häpesi itseään. Kaksi sukupolvea samassa skeemassa.

Kirja terapeuttina

Vähän kerrallaan minulle on avautunut yksi jos toinenkin asia lukiessani kirjaa Avaa tunnelukkosi: Miksi häpeän itseäni, miksi olen varuillani vieraammassa seurassa ja usein tuttujenkin kesken. Miksi en aina koe ansaitsevani kenenkään rakkautta ja kunnioitusta. Tukalat tunteet ja pelotkin ovat saaneet jonkinlaisen selityksen.

Olisinpa saanut kirjan tiedot jo vuosikymmeniä sitten. Ei olisi tarvinnut ihmetellä, miksi olen niin outo, käyttäydyn ihan toisin kuin muut tilanteissa, jotka minut saivat tolaltaan, toisten mielestä mitään hälyttävää tai kummallista ei ollut tapahtunut.

Toivottavasti olen tulkinnut itseni oikein ja käsittänyt kirjan perusajatukset - - -

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Lääkkeitä hakemaan

Pelko ujuttautui mieleeni sitä mukaa, kun kello läheni iltapäivää, jolloin lääkkeeni oli otettava. "Etkö ole lähdössä apteekkiin hakemaan lääkkeitä?", Mies kysyy. "Hakisit sinä. Tukkani on likainen. En kehtaa lähteä ihmisten ilmoille." Mies katsoo arvioiden: "Lähde nyt vaan." Hän istuu tietokoneen äärelle ja katsoo saldoa verkkopankissa. "Ehdit yhden bussiin." Otan jemmasta rauhoittavan lääkkeen ja harkitsen hetken, lähteäkö vai - - - annan vallan pelolle. Levoton, kaihertava, kurkkua kuristava tunne sulkee minut sisimpäänsä ja alan täristä - vilustako? Ei, ei minua palella, vaikka kääriydyn huopaan kamarin sängynpäälle pitkälleni. "Etkö sinä ole jo lähdössä?", Mies kysyy. "En minä nyt jaksa", voihkaisen. "Et voi jättää iltalääkkeitä ottamatta." Ynähdän jotain vaikerrellen. Kipu tuntuu peräpukamassa - ja otsani jyskyttää sydämen tahtiin. "Kyllä sinun on mentävä apteekkiin hakemaan lääkkeesi!" Vedän huovan korvilleni ja käperryn sikiöasentoon. . .

"Missä sinun KELA-korttisi on?" "Käsilaukussa kukkarossa", kerron ja ilahdun. Hän sittenkin lähtee hakemaan lääkkeet. Rauhoittava lääke alkaa vaikuttaa. Olen jonkin aikaa horroksessa, en unessa, mutta en oikein valveillakaan. Kuuntelen RadioDeitä. Torkun tunnin sängyllä puoliunessa. Mies haki lääkkeeni apteekista. Katsoi kamarin ovelta, nukunko minä ja veti oven melkein kiinni. Kissa hyrisi vieressäni ja joku lauloi radiossa: "... saan tässä levähtää..."

tiistai 13. tammikuuta 2009

Tulevaisuutta ajatellen

Kävin tutustumassa xtravagansa-laihdutusohjelmaan toiveena päästä alkuun painonpudotuksessa. Mutta se ei taida olla minun juttu - ainakaan vielä. Tuskin jaksan keskittyä ohjelmaan 100%:sti 26 viikkoa. Sanoin esittelijälle, että olen kiinnostunut ohjelmasta, mutta aloittaisin vasta syksyllä, jolloin toivon mukaan jaksan keskittyä asioihin paremmin kuin nyt.

Tosiasiahan on, että innostun asiasta jos toisestakin, mutta pitkäjänteisyyttä puuttuu. Tuossa laihdutusohjelmassa kyllä olisi ryhmä ja ohjaaja tukena motivoimassa. Mutta en luota itseeni, että jaksaisin viedä koko ohjelman läpi kevään kuluessa.

Tässä on sulattelemista ja oivaltamisen tuskaa, kun selvittelen itselleni tunnelukkojani. Onneksi jaksan ajoittain keskittyä lukemiseen. Työn alla siis kirjat Avaa tunnelukkosi ja Skeematerapia. Tarvitsisin terapeutin käymään läpi kanssani näitä asioita, mutta mistäs minä tähän hätään terapeutin saisin?

maanantai 12. tammikuuta 2009

Sattumanvaraista (haasteita)

KUUSI SATTUMANVARAISTA ASIAA MINUSTA

Maaretta haastoi minut kertomaan itsestäni kuusi sattumanvaraista asiaa ja jatkamaan haastetta eteenpäin. Säännöt ovat tässä:


1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.


Tämä on vaikea. Ajattelin jättää väliin, mutta jospa kuitenkin ryhdyn leikkiin mukaan. Siis kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäni:

1. Olen äitini esikoinen. Olen siitä ollut joskus katkera, ettei minulla ole isosiskoa (eikä pikkusiskoakaan, mutta se ei ollut surun aihe). Isosiskon kanssa olisi ollut kiva jutella noita tyttöjen juttuja silloin 9-12 -vuotiaana, jolloin eniten surin isosiskon puutetta.

2. Minun sanotaan olevan pessimisti, mutta mielestäni olen ennemminkin realisti.

3. Pidän siististä ympäristöstä. Koska en aina ole jaksanut siivota ja siistiä kotiani niin hyvin kuin olisin halunnut, olen palkannut siivoojan.

4. Liikun aivan liian vähän. Laihdutustavoitteitani en varmaan saavuta, ellen löydä hakusessa olevaa liikuntamuotoa, jota mielelläni jatkaisin loppuelämäni.

5. Pidän mieluiten villasukkia jalassani - yölläkin nukkuessani. Viime kesänäkin pidin villasukkia sandaaleissani.

6. Usein yöllä kääriydyn peittooni kuin pakettiin eikä minusta näy kuin nenänpää pienestä aukosta.


Kenellekäs minä sitten jättäisin haasteen? Niin moni, joita seuraan ovat jo haasteen saaneet eikä minulla ole tuttuja blogimaailmassa kuin pari kolme, joista kaksi on jo haasteen saanut. Vasta tutustumilleni siis lähetän haasteen. Ottakaahan se vastaan:

1. Allyalias (ALLYN TILITYSNURKKA)

2. Pastori (Pastorin blogi)

3. Violet (Violet)

4. Täti punaruskea (Loppulämä laihempana)

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Halisota

Paljon kiitoksia sinulle, Pienipyöreä, halaushaasteesta !

Lähetän sen eteenpäin. Henkilöt, joille lähetän haasteen, on mainittu tämän postauksen lopussa.


Tämä on pieni testi, jotta näet kuinka monta ystävää löydät.

Lähetä viesti eteenpäin, heti sen saatuasi, vähintään kymmenelle henkilölle, (myös hänelle jolta viestin sait).



*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali**

ISOHALI*

SINUA ON JUURI HALATTU !



Niinpä, etkä tällä kertaa päässyt karkuun !







Tästä alkaa halisota !




Joten halaa kaikkia ketä tunnet !



Halaa ystäviäsi ja vihamiehiäsi, halaa kaikkia !




Halaus voi merkitä niin paljon yhdellä kertaa.
Se voi tarkoittaa Rakkautta, Ystävyyttä, Mukavuutta tai ihan mitä vaan.




Ainoa mitä voin sanoa on se, että se taatusti ilahduttaa jonkun päivää,

ja hei !

*Me kaikki tarvitsemme halauksen silloin tällöin !!*


Joten lähetä tämä eteenpäin !
Joskus se halaus tulee todella oikealla hetkellä ja juuri sitä tarvitsevalle ! !

*HALAILLAAN ! ! ! ! ! ! !*




Annan seuraaville halaushaasteen:

http://kopsista.blogspot.com/

http://nimetonblogi.blogspot.com/

http://kirkastaivas.blogspot.com/

http://itkupillinkyynelkanava.blogspot.com/

http://vesiviiva.blogspot.com/

http://mielikuvitusmasentuu.blogspot.com/

http://maaretta.vuodatus.net/

http://sadankilonkeijukainen.blogspot.com/

http://pienipyorea.blogspot.com/


perjantai 9. tammikuuta 2009

Hyvä päivä

Olipa ihana saunoa ja rentoutua lämpimässä, kosteassa saunassa. Kuunnella veden sihahtavan löylykivillä ja kuuman hönkäisyn syöksyvän kohti. Vetää keuhkoihinsa kosteaa höyryä ja tuntea, kuinka tukkoiset nenäontelot avautuvat. Pieni nuhanpoikanen varmaan kaikkosi löylyä pakoon. Saunan jälkeen en ole tarvinnut nenäliinaa.

Nyt kun alan olla taas kunnossa, niin huomenna aloitan ulkoliiikunnan. Luvassa ihan mukavaa pikkupakkasta. Jospa saisin muutaman talvisen kuvan vangittua digikameraani.

Elämä tuntuu elämisen arvoiselta, kun mieli on rentoutunut ja jaksaa suunnitella, kuinka pääsee tuleviin tavoitteisiinsa. Niin moni asia on hyvin elämässäni. Näennäisesti koko elämäni on paremmin kuin hyvin; on toimeentuloa, ystäviä, läheisiä, kohtuullista terveyttä, pystyn liikkumaan, ei ole kremppaa jaloissa tai lonkissa, jotenkuten selviän sosiaalisista tilanteistakin. Kunpa osaisin pysähtyä, kunpa osaisin olla tyytyväinen saavutuksistani, nykyisestä elämäntilanteesta, niin hirveän monesta asiasta voisin olla ihan onnellinen.

Mikähän se kuitenkin kaihertaa ja pilaa onneni, niin että väliin kovin ahdistuneena selviän tuskin minuutista toiseen. Tänään en ole ahdistanut. Tänään oli hyvä päivä.

torstai 8. tammikuuta 2009

Turhauttavaa


Hammastulehdus kipuineen ja kuumeineen on passivoittanut minut sängynpohjalle. Nukuin viime yönäkin yli 10 tuntia. Eilen päivällä päiväunet. Tänäänkin ajattelin mennä pötkölleen, kunhan olen saanut muutaman lauseen blogiini. Kuumeilu on antanut luvan olla ajattelematta liikuntaa. Eihän sairaana pidä rehkiä. Mutta vähän harmittaa, että Elämäntapamuutokseni siirtyy tuonnemmaksi. Painonpudotus junnaa paikallaan. Olla möllötän enkä jaksa keskittyä juuri mihinkään. Syöminen on kivuliasta, jos sattuu puremaan vasemman puolen väliaikaisesti paikatulla hampaalla.
Pirkan broileripyörykät ja perunasose 348 kcal + kevytmaitoa lasillinen. Yht. n.400kcal. Aamiainen noin 200 kcal...

Ajatukseni karkaavat sitä mukaa kun yritän napata niitä näyttöpäätteelle. Turhauttavaa! Annan periksi löhöilymielialalle.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Paleltaa

Paleltaa ja hiostaa vuoronperään. Kuumetta ei enää ole, eikä ruokahaluakaan. Varmaan ravinnonpuutteesta tämä palelu - tai liikkumattomuudesta. Aineenvaihdunta hidasta, samoin verenkierto sormissa ja varpaissa, joita paleltaa eniten. Etsin villasukkia jalkaani ja vielä lammasnahkatossut. Mutta ei ne paljoakaan tilannetta parantaneet. Vilunväristyksiä selkäpiitä pitkin. Olo on nuhjuinen, hiukset rasvaisena päätä myöten, mutta suihkuun meno on jo ajatuksena ponnistus. En jaksa vaivautua. Ehtiihän sitä huomennakin siistiytyä. Otan iltalääkkeeni ja nukahtamislääkkeen. Menen nukkumaan ja kääriydyn täkin ja huovan alle mieheni viereen. Hänkään ei jaksa valvoa pitempään. "Uni paras lääke on. Siitä nauttikaamme."

maanantai 5. tammikuuta 2009

Kuumeessa

Nyt ei parane ruveta rehkimään, ei edes vatsatanssia, sillä minulle nousi kuumetta. Hammaslääkäri sanoikin, että niin saattaa käydä ja kipukin jatkua puudutuksen haihduttua, mutta Ibumax auttaa. Haljennut hampaan juuri oli tulehtunut niin pahasti että se oli poistettava kokonaan. Kruunu sen päältä irtosi jo joululomalla. Ajattelin, että odottelisin varattuun lääkäriaikaani asti, mutta tänään piti mennä päivystävälle lääkärille, kun kipu yltyi sietämättömäksi. Onneksi puudutusaineet tehosivat eikä hampaan juuren poisvetäminen sattunut, tuntui vain nykäisyjä.

Nyt vain lepäilen. Ajatuskaan ei oikein kulje. Paras mennä vällyjen alle nukkumaan.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Vatsatanssia


Löysin vanhan VHS-kasetin, jossa on tallennettuna vatsatanssia. Onnistuin saamaan vanhan videonauhurimme toimimaan ja ei kun tanssimaan. En mie kauaa jaksanut harjoitella, mutta on tämä jonkinlainen alku painonpudotusliikuntaan. Ulos en ole uskaltanut mennä. Siellä on niin kylmäkin, että parvekkeella hengitysharjoituksia tehdessäni olin paleltua. Ensimmäiset tammikuun pakkaset. Kaipa näihin tottuu, kun on joskus yli -30°C pakkasissakin kävelty. Tosin en semmoisia pakkasia toivo. Mulle riittäisi -5°C.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Ongelmia

Minulla on ongelmia: miten yhdistetään masennuksen aiheuttama saamattomuus ja aloitekyvyttömyys sekä painonpudotukseen tarvittava liikunnallisuus ja oikeanlaisen ruuanlaitto.

On helppo sanoa, että tästä se alkaa: ensimmäinen päivä painonpudotusta. Mutta kun tarttis tehdäkin jotain sen eteen. En ole koskaan ollut kiinnostunut ruoanlaitosta. Ja ulko-ovesta ulos lähteminen tuottaa joskus suunnattomia ponnistuksia henkisesti, jopa paniikkia uhmaten on pitänut lähteä kaupungille asioille, niin että on otettava rauhoittava lääke, jotta ulko-oven kynnyksen yli pääsisi. Miten se onkaan vaikeata aina välillä? Jostain vain syöksyy päälle pelkoja ja ahdistus, niin että mieli tekee vain kiepauttaa itsensä tv-tuolin mutkaan, ottaa kirja tai lehti syliin ja unohtua lukemaan (katselemaan) sivuja, sen kuvia ja sanoja. Sanat johdattavat mielen muualle, pois omasta todellisuudesta toisiin maailmankolkkiin, toisten elämään.

En ole löytänyt kertomuksia, kuinka paniikki selätetään ja ahdistus purkautuu. Liikuntaa minulle on ehdotettu, mutta tähän mennessä en ole kokenut hikilenkin muuta kuin ahdistavan henki hieveriin. Hengästymisen sanotaan olevan terveellistä. Mutta kun puuskuttaa keuhkojaan pellolle, pelko siinä vain pahenee, ettei tästä hyvä seuraa.

Ruoanlaittoon tarvitsisin kanss´oikeaa asennetta. Minulla on melkein metri keittokirjoja ja reseptikansioita hyllyssäni. Olen aina jonkun innostamana ostanut kirjan jos toisenkin. On Otavan suuri keittokirja ja Kotiruoka, on Johanssonin Kasvisruokien keittokirja, Rolfin Tarjoa hyvää vähällä vaivalla, on Suuri salaattikirja, Kiireisen kokkaajan keittokirja, Elämäniloa keittiöstä jne. pienempiä vihkosia ja lehtileikkeleitä kansioissa. Niitä katsellessani herää halu, olisi kiva syödä tuota, miltähän tämä maistuisi... Mutta toimeen tarttuminen ja ateriaksi valmistaminen on hakusessa. Ja kun minulla ei ole rutiinia keittiöhommissa, sormi menee suuhun jo ruoka-aineita katsellessa. Paista, friteeraa, kiehauta, keitä... Miten poistaisin vastenmielisyyden ruoanlaittoon?

Se on nähty, että kaupan eineksillä lihoo, vaikka ruoka-annokset eivät ole suuria. Niissä on kai rasvaa ja suolaa turhan paljon. Pitänee katsastaa kaupungin ravintoloiden tarjontaa, olisiko pienituloiselle sopivaa paikkaa?! Epäilenpä, ettei ole. Ja mites heidän kokkaustapansa ottaa selville.

Taidan lannistua alkuunsa, ennenkuin olen grammaakaan laihtunut.

torstai 1. tammikuuta 2009

BMI

BMI

– 18,4 Normaalia alhaisempi paino
18,5 – 24,9 Normaali paino
25 – 29,9 Lievä lihavuus
30 – 34,9 Merkittävä lihavuus
35 – 39,9 Vaikea lihavuus
40 – Sairaalloinen lihavuus

Tänään tämä sairaalloisen lihava yksilö aloittaa läskinmenetystarinaansa kertomalla, että nyt on tultu lakipisteeseen eli ennätyslukemiin. Kaikki tästä alaspäin kohti kategoriaa Vaikea lihavuus on voitto. Toivottavasti niistä voitoista on paljon kerrottavaa tulevina kuukausina ja vuosina.

MENESTYSTÄ, ONNEA JA ILOA vuoteen 2009 kaikille lukijoilleni!

Vuosi vaihtui

Vuosi 2009 on alkanut. Juhlallista!

Tosin en keksi mitään ylevää sanottavaa. Enkä aio tehdä uudenvuodenlupauksiakaan, koska ei minusta ole sinnittelemään lupausten kanssa kuukausikaupalla. Minun on paras tehdä vain lyhyen aikavälin päätöksiä.

Vuosi vaihtui nukkuen. En herännyt ilotulituksiin, en kuullut pauketta. Liekö sitä ollutkaan enää klo 24, koska naapurit lapsineen olivat ilotulituspuuhissa klo 18 ja klo 22. Seurasin ilotulituksia keittiön ikkunasta ilta- ja yöpalaa syödessäni.

Heräsin aikaisin aamulla lukemaan kirjaa Avaa tunnelukkosi ja sitten lueskelin muutamia blogiviestejä sekä KuntoPlus-lehden kotisivuja. Olin ihan unohtanut, että KuntoPlussassa on minulle henkilökohtainen painonpudotus- ja liikuntaohjelma. Ajattelin nyt viimein alkaa toimia em. ohjelmien mukaan. Pitänee tulostaa ohjelmat jääkaapin oveen, etteivät unohdu.