tiistai 29. joulukuuta 2009

Mennyttä ja tulevaa

Aika kuluu ... Vuorokausi vasta vaihtui.

Parin päivän päästä alkaa uusi vuosikymmen. Muistoihini ei ole jäänyt paljoakaan vuosilta 2000-2009. Olen autuaasti unohtanut suurimman osan vuosikymmenestä. Vai pitäisikö sanoa, että nyt en saa kosketusta viimeksi kuluneisiin vuosiin - tai siis palautettua mieleeni mitään erityistä viimeksi kuluneilta vuosilta.

Tätäkö on vanhuus? Lapsuus tulee mieleen paremmin kuin eilinen päivä. Aurinkoiset kesät ja naapurin lapset. Lapsen suuret surut ja pettymykset sekä hymyilevä hoitotäti. Päivi-nukke ja Tiina-kissa. Tarvittaisiin toinen blogi, jonne nämä tarinat sopisivat. En ala muistelemaan menneitä tässä ja nyt.

On aika katsoa eteenpäin ja uskoa valoisaan tulevaisuuteen. On aika rakastaa, iloita ja elää rauhassa sekä unohtaa mieltä masentavat menneisyyden möröt ja kummitukset. On aika elää tässä hetkessä NYT.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulun jälkeen tulevaisuutta kohti

Kuusimetsä, aamupäivän sininen hämärä, mökin ikkunan maisema lumosi minut jouluna. Äidin jutustelu ja veljeni lasten kiljahdukset havahduttivat minut unelmistani ja muistoistani tämänvuotiseen joulupäivään. Jouluaattoillan tapahtumista jäi iloinen mieli ja positiivinen tunnelma mieleeni. Lapset saivat mieluisia lahjoja. Aikuiset hymyilivät ja myhäilivät lapsia seuratessaan. Digikuviksi ja videolle tallentui hämäriä otoksia kynttilöiden ja jouluvalojen loisteesta ja lasten touhuista lahjojen kimpussa.

Turhaan jännitin, miten jaksan sukulaisteni joukossa kolme päivää. Kaikki meni hyvin. Söimme jouluateriat hyvällä ruokahalulla. Mutustelimme suklaata yltäkyllin. Nyt on siirryttävä kevyelle linjalle ja aloitettava uusi elämäntapa ennätyspainoisena. Viimeisiä suklaapaloja mutustellen tässä yritän tsempata itseäni aloittamaan jokapäiväisen liikunnan ja kevyemmän ruoan valmistuksen. Eineksiä pitää tarkkailla, mitkä niistä sopii laihduttajalle. Ehkä Keventäjissä on vinkkejä...Suklaa on jätettävä varmaan kokonaan - tai vähennettävä minimiin - patukka viikossa ...

Vuoden lyhyimmät päivät on takana ja edessä valoisa tulevaisuus. Kesää odotellessa vielä palellaan pakkasessa monta päivää, mutta uskon, että tästä vielä elämä paranee.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Joulua odotellen

Joulu lähestyy ja onneksi kaikki lahjat, joita sukulaislapsille suunnittelin, on ostettu ja lähtövalmiina jouluaattona vietäväksi perille. Vähän harmittaa, etten voi viettää jouluaattoa ja 1. joulupäivää mieheni kanssa. Mutta jonkunhan on hoidettava kissat eikä mieheni haluaisikaan lähteä sukulaisteni luo äitini kanssa. En minäkään hihkuen keikkuen matkusta pois kotoa jouluksi. Onneksi toiseksi joulupäiväksi tulemme sentään jo kotiin.

Joulusta tulee sitten ihan väkisin nettipaastopäiviä. Siksi toivotan nyt kaikille lukijoilleni (ettei tässä unohdu)


OIKEIN MUKAVAA JOULUA 2009
JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010 !

ILOA, RAKKAUTTA JA RAUHAA SYDÄMIINNE !

toivottaa Bamiella

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Ajatuksia maatilapeliä pelatessa

Ostaa eläimiä, puita, kasvien siemeniä, aitoja, portteja, pylväslamppuja, rakentaa maatilaa, pihapiiriä, hevoshakaa. Aluksi tämä kaikki tuntui mukavalta puuhastelulta. Mutta jo pari viikkoa puuhasteltuani aloin muistella niitä kuukausia, joita elin ihan oikeasti maalla. Tutustuin lehmiin ja hevoseen sekä niiden hoitoon. Olin mukana heinänteossa entisaikaisin tavoin heinäseipäineen ja haravoimisineen. Ne oli kaikki uutta ja mielenkiintoista työtä, jota seurasin pikkutyttönä.

Mutta maalaistalon sosiaalinen elämä oli hankalaa. Jo savon murre eteläsuomalaiselle kirjakieltä puhuvalle tytölle aiheutti päänvaivaa. Maalaismiesten naista arvostamaton asenne näkyi kaikessa niin, että tunsin olevani pohjasakkaa, koska olin tyttö. Arvostetuinta oli työ, jossa pärjäsi miesten voimin kuten esim. heinänluonti heinäseipäille ja metsätyöt hevosen kanssa.

Töiden jako naisten ja miesten töihin maalla on jälkeenpäin minua ajatteluttanut kovasti. Nykyäänhän maalaismies saattaa vaihtaa vauvan vaipan siinä kuin nainenkin, mutta entisaikaan sellaiseen ei ”oikea mies” ryhtynyt. Ruuanlaittokaan ei ole niin selkeästi naistentyötä kuin se oli kauan sitten maalla.

En tiedä nykyisestä maatilanpidosta, mutta ennen muinoin se oli kovin työlästä ja rasittavaa, kuluttavaa ja fyysistä voimaa kysyvää. Luulen, että nuo Facebookin maatilapelit antavat aika helpon ja yksioikoisen kuvan maatilan pidosta. Moni asia niissä on pielessä. Esim. satoa tulee aina, kun siemenet kylvää olipa vuodenaika mikä tahansa. Lehmiä tarvitsee lypsää vain kerran vuorokaudessa. Samalla tilan pellolla voi kasvattaa esim. riisiä ja auringonkukkia. Samalla tilalla kasvavat banaanipuu ja kuusi. Siinä nyt pari esimerkkiä.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Maatiloilla


Maatilani Facebookin FarmTownissa on hiukan suurentunut, saanut lumisia havupuita ja ladon. Joulupukki on laskeutunut reellä farmin pellolle ja osa lahjapaketteja on reen pysähtyessä kimmonnut hangelle lojumaan. Vietän farmilla aikaa enää noin tunnin verran päivässä, keräilen naapureiden (=kanssani pelaajien) lahjat ja lähetän heille lahjat ja kierrän naapureiden tiloilla tekemässä parit työrupeamat. Niin, ja teen tietysti töitä pelloillani. Talvesta huolimatta farmilla voi kasvattaa auringonkukkia ja joulukukkia (mikä lie suomeksi "pointsettia"). Muutakin tietenkin voisi kasvattaa, mutta minä kasvatan kukkia. Pointsettiasta saa kokemuspisteitä enemmän kuin vihanneksista tai juureksista.

Maatilani Farmvillessä on aikamoinen Amerikan unelma. Siellä on Joulupukin työpaja ja iso piparkakkutalo.







Onhan siellä eläimiäkin. Lampaita, sikoja, vuohia, kanoja, hevosia ja poroja.




Kumma vaan kun tykkäävät olla ulkona, vaikka maassa on lunta.


sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hyvää itsenäisyyspäivää ja 2. adventti-sunnuntaita !

Kappas vain! Monta päivää on mennyt enkä ole muistanut päivittää blogiani. On ollut muuta puuhaa niin paljon. Olen kiertänyt kaupungilla katsomassa ja ostamassa joululahjoja veljen lapsille ja lapsen lapselle, äidille ja miehelleni. Muita en sitten taida lahjalla muistaakaan tänä vuonna. Postimyyntifirmasta tilasin joulukoristeita ja kosmetiikkaa miehelleni ja minulle.

Niin ja sitten ison osan ajastani on nyt vienyt Facebookin maatilapelit.



FarmTownin farmini on osittain lumen peitossa. Siellä on talvi ja lampi on jäässä. Pahin into alkaa jo laantua. Ensimmäiset päivät meni pääksytysten noita pelejä pelaten. Sen verran ne oloani kohensi, että olen saanut vähän kotitöitäkin tehdyksi. Onneksi siivousta ei tarvitse kokonaan tehdä itse, koska olemme palkanneet siivoojan joka käy kerran kolmessa viikossa siistimässä asuntomme. Ihanaa, että hän tulee taas huomenna ja käy vielä ennen joulua.




Tänään lauletaan "Oi maamme Suomi synnyinmaa, soi sana kultainen". Vietetään itsenäisyyspäivää ja samalla myös toista adventtisunnutaita. On kaksi hyvää syytä sytyttää kaksi kynttilää ikkunalle.


maanantai 30. marraskuuta 2009

Luovuutta Naamakirjan pelien parissa



Olen nukkunut pitkiä öitä ja torkkunut päivällä nojatuolissani. Olen nukkunut päiväunia ja sitten viime yönä heräsin klo 3 aikoihin ja menin nettiin. Innostuin Facebookin FarmTown- ja FarmVille-peleistä. Rakensin maatilaa kasveineen, eläimineen, rakennuksineen ym. Aamutorkkujen jälkeen meni taas tuntikausia em. pelejä pelatessa. Jäin koukkuun! Heti huomenaamuna on mentävä katsomaan, kuinka sato on kasvanut farmillani. Oikeastaan on ihme, että yleensä innostuin moisesta, kun olen tähän asti karttanut kaikenlaisia Naamakirjan pelejä ja sain kutsuja FarmTowniinkin, mutta ajattelin, ettei mua kiinnosta tommonen. Kyllä kiinnostaa!

En siis ole ihan lamassa, vaikka siipi viistää maata kaamoksen takia. En ole tänään edes verhonraosta ehtinyt katsoa ulos. On pitänyt pitää valoja koko päivän, että yleensä näkee toimia jotenkin. On ollut pimeä, pilvinen ja sateinen päivä. Mutta minun ajatukseni lensivät farmia rakentaessa - ja harmi kyllä! - tuli tuhlattuakin siihen peliin vähän rahaa, pari kolmekymmentä Amerikan dollaria. Hitsi vieköön! Pyörsin päätökseni, etten käy kukkarolla, kun sitä peliä voi pelata ilmankin, mutta nopeammin etenee, kun on käteistä farmin tilillä. No, olisihan tuon dollaripinon voinut huonomminkin käyttää. Pitäähän niistä harrastuksistaan vähän maksaakin.




Tässä nurkkaa farmistani.
Lampaita on tarkoitus ostaa lisää (lammashaka ei näy kuvassa), kunhan olen hankkinut lisää rahaa työskentelemällä ystävien farmilla tai satoa myymällä (ei pankistaottoja enää!!!).

Kiva, kun ihmisille on kehitelty tällaista pikkupuuhaa. Voi toteuttaa luovuuttaan ja viettää aikaa mielikuvituksensa mukaan poissa kaamosmasennuksen suosta!

lauantai 28. marraskuuta 2009

Syvän äänettömyyden sylissä

nukuin iltapäivän hämärässä melkein kaksi tuntia.
Unessa oli hyvä olo ja rentouduin.

Mutta herättyäni kaipaan taas

"Syvän äänettömyyden syliin,
maan tuoksuun, kiven viileyteen.
Mua kutsuu väkevä ääni
levon autuuteen."

(Kaarlo Sarkian runosta)

Mieleni lepatus ja levottomuus saa minut ärtyisäksi.
Heittäisin elämäni pois, jos jokin omantunnon ääni ei käskisi:
"Älä tapa."

Minä vain olen ja hengitän.
"Elän pikkuhissukseen", niinkuin eräs iäkäs ystäväni usein sanoi, kun kysyin hänen kuulumisiaan. En tullut kysyneeksi sitä, mitähän sillä tarkoitti. Mutta minulle tuo merkitsee miltei elämättömyyttä, innottomuudella ja pienellä pakolla olemista. Elämää pienellä liekillä ilman intohimoja, haluja ja päämäärää.

Katson verhonraosta ulos. Pimeässä vain graniitinmustien puiden ääriviivoja nuollen katuvalot heijastavat märkää maata.Maisema on lohduton, hyytynyt mustaan murheeseen. Kyynelpisarat kiiltävät puiden oksilla.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Synkkää

Kirkasvalolamppu loistaa vieressäni. Muuten on synkkää - sekä ulkona että sisimmässäni. Ulkona harmaat, paksut pilvet pimittävät auringon ja tihkuavat vettä. Ankeaa, hämärää, sumuista. Ei tee mieli lähteä kävelemään tihkusateeseen. Onneksi ei tarvitsekaan. Mieheni kävi apteekkiasioillani. Ihana kulta!

Nukuin viikon vain 4-5 tuntisia öitä. Viime yönä pätkittäin yli 8 tuntia. Väsyttää, uuvuttaa, mitään en oikein jaksaisi puuhata. Enkä pakota itseäni siivoamaan, komeroita järjestelemään, pesemään pyykkiä. Ehtiihän nuo ensi viikollakin, jos vaikka olisin energisempi sitten. Harmittaa vain, että kotityöt kasautuvat ja kohta en tiedä, mistä aloittaa. Onneksi siivooja tulee 7.12. ja hän ainakin laittaa paikat siistiin kuntoon, jos emme itse jaksa yhtään siivota. Lakaisin minä multia pois olohuoneen lattialta, kun kissanpentu oli taas pudottanut yhden kasvin ruukkuineen kasvitelineeltä. Täplä on ihan mahoton seikkailija. Se kieppuu kynsiensa varassa ihan mahdottomissa paikoissa. Ei meillä aikaisemmin noin energistä seikkailijakissaa ole ollutkaan.

Ajatukseni on tahmassa. En pysty kertomaan, miten minua vaivaa tämä masennus. Mieleni hytisee alastomana syksyisessä tuulessa. Sydämeni lepattaa outona ja viluisena. Ikävöin kesän kukkanittyjä, voikukkia, hiirenvirneitä, harakankelloja. Ikävöin päiviä, jolloin aurinko oli suuri ja kuuma.

Nyt ei aurinkoa näy. Kaikki on (Kaarlo Sarkian sanoin:)

"raskaan hämärän kietomaa,
rakkaus, viha, tuska, riemu.
Himmeästi tajuan vain
nimittämättömän kärsimyksen
ja hiljaisen yksinäisyyden.


Olen kuin syvään veteen uppoava.


Liikkumattomana pohjavedessä
nyt virun taintuneena niinkuin vainaa.
Tyhjyys takana ja mykkyys edessä
tuhannet ilmakehät rintaa painaa."

maanantai 23. marraskuuta 2009

Mikä näistä olet?

Taas täällä hereillä pikkutunneilla. Levottomien unien jälkeen olo lepattaa kuin yöperhonen valossa sokaistuneena. Yritin rentoutua ja saada unen päästä kiinni, mutta luovutin puolessa tunnissa, kun selkää alkoi särkeä. Venyttelin ja vähän voimistelin. Kipu lakkasi, mutta nyt ei nukuta senkään vertaa, joten valvotaan sitten.

Tässä yön ratoksi voisi tehdä tämän:

MIKÄ NÄISTÄ OLET?

* * * Fruittari * * *
[ ] Onko Lacoste ihan mahtava?
[ ] Onko chiksit aivan ihania?
[ ] Omistatko yli seitsemän merkkivaatetta?
[x] Käytätkö kaulahuivia?
[ ] Onko sinulla koulurepun sijasta laukku?
[x] Kammoksuttaako ajatuskin nuhjuisesta bändipaidasta?
[ ] Käytätkö raitapaitoja?
[ ] Kääritkö yleensä farkkujesi lahkeet rullalle polvien kohdalle tai laitat ne sukkien sisään?
[ ] Kuunteletko amispoppia- ja/tai räppiä?
[x] Onko sinulla korvakoru(ja)?
[ ] Vietätkö päivittäin aikaa peilin edessä vähintään 30min?
[ ] Onko hiuksissasi värjättyjä raitoja?
[ ] Onko sinulla paljon tyttöjä kavereina?
[ ] Hengaatko jossain (esim. kauppakeskuksessa) jengin kanssa?
[ ] Muokkaatko galleriakuviasi niin, että ihosi näyttää paremmalta ja sileämmältä?
(En tiedä mikä on fruittari ja olikohan tämä kyssärisarja enemmän pojille?)

=

* * * Emo * * *
[x] Itketkö usein?
[x] Käytätkö hupputakkeja?
[ ] Kuunteletko emoa?
[ ] Väitätkö, että kaikki on huonosti vaikka ei ole?
[x] Oletko masentunut?
[x] Oletko suudellut samaa sukupuolta olevaa? (tyttölasta kyllä)
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[ ] Kirjoitatko runoja?
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[x] Onko perusilmeesi surullinen?
[ ] Onko vastakkainen sukupuoli kovin kaukainen asia?
[x] Onko äiti sinulle läheinen?
[x] Tunnetko itsesi yksinäiseksi?
[ ] Oletko itsetuhoinen?

=

* * * Pissis * * *
[ ] Käytätkö sanoja 'ihq' tai 'daa'?
[ ] Shoppailetko usein?
[ ] Shoppailetko Onlyssa, Vero Modassa tai muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:ta?
[x] Pidätkö popista?
[ ] Juotko ja/tai poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
[ ] Oletko helium?
[ ] Onko sinulla suhiseva ässä?
[ ] Oletko blondi?
[x] Onko sinulla siniset silmät?
[ ] Otatko itsestäsi usein kuvia?
[ ] Kuunteletko purkkapoppia?

=

* * * Hevari * * *
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Pidätkö kaljasta?
[ ] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa?
[ ] Omistatko niittejä?
[ ] Osaatko soittaa kitaraa?
[ ] Osaatko karjua?
[ ] Kuunteletko heviä?
[ ] Käytätkö maasto- ja/tai nahkahousuja?
[ ] Roikkuuko housuissasi kettinkejä?
[ ] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja?
[ ] Käytätkö paljon bändien fani-vaatteita?
[x] Pidätkö mustia vaatteita?
[ ] Tunnetko joskus tarvetta karjua?
[ ] Käytkö Tuska-festareilla useasti?



* * * Räppäri * * *
[x] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä ja/tai puhut "räppärikieltä"?
[x] Omistatko yli 40 cd-levyä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
[x] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[ ] Käytätkö liian isoja collegehousuja, farkkuja ja/tai t-paitoja?
[ ] Heilutatko käsiäsi, kun puhut?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä?
[ ] Käytätkö NY lippiksiä ja/tai pipoja tai muita NY vaatteita?
[ ] Käytätkö pipoa sisällä?
[ ] Kuunteletko räppiä?
[ ] Käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten: "What's up?"
[ ] Onko sinulla rastat?
[ ] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?

=

* * *TEINIGootti * * *
[x] Käytätkö mustaa kajaalia?
[x] Ajatteletko usein kuolemaa?
[x] Oletko sosiaalisesti olematon?
[x] Pukeudut mustaan?
[ ] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[ ] Oletko ilkeä?
[ ] Meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[ ] Poltatko tupakkaa?
[ ] Käytätkö korsettia?
[ ] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
[ ] Kuunteletko black- ja/tai deathmetallia?
[ ] Onko sinulla paljon niittikamaa ja/tai ketjuja?
[ ] Onko sinulla mustat hiukset?
[ ] Onko sinulla vaatteita, joissa palvotaan saatanaa?

=

* * * Gootti * * *
[ ] Pidätkö vampyyreistä ja kauhusta?
[ ] Käytkö usein morticiassa?
[ ] Oletko koskaan ollut/aijot käydä Schattenilla?
[ ] Tiedätkö ainakin 6 suomalaista goottiliikettä?
[ ] Kuunteletko esim. sellaisia genrejä kuin Deathrock, EBM, ja Psychobilly?
[ ] Oletko ennen kuullut kyseisistä genreistä?
[ ] Tykkäätkö lateksista?
[ ] Suututtiko äskeinen ihmisgenrekysely sinua?
[ ] Haluat erottua massasta?
[ ] Pidätkö Edgar Allan Poe:sta?
[ ] Pidätkö hiuslisäkkeistä/ onko sinulla hiuslisäkkeitä?
[x] Viktoriaaniset vaatteet ovat kauniita.
[ ] Meikkisi on usein näyttävä, mutta silti siisti
[ ] Haluat joskus mennä Lumoukseen / olet jo ollut siellä?
[ ] Siouxie Sioux on kaunis.

=

* * * Ernu * * *
[ ] Onko sinulla mustavalko-raitasukkia?
[ ] Entä tyllihame?
[ ] Piirrätkö mangaa?
[ ] Ja luet mangaa?
[ ] Katsotko animea?
[ ] Kuunteletko j-rockia tai jotain muuta vastaavaa japanilaista musiikkia?
[ ] Haluatko muuttaa Japaniin asumaan?
[ ] Onko sinulla huulilävistys?
[ ] Ovatko japanilaiset miehet mielestäsi hyvännäköisiä?
[ ] Onko sinulla raitapaitoja?
[ ] Onko J- rock ainoa oikea musiikkityyli?
[ ] Kuullessasi japanilaisen artistin tulevan Suomeen, hankitko lipun heti täysin hysteerisesti?
[ ] Käytätkö valkoista ja mustaa kajaalia silmissä?
[ ] Näytätkö peace-merkkiä?
[ ] Kiljutko usein kaupungilla 'kawaii' ynnä muita japanisanoja?

=

* * * Nörtti * * *
[x] Käytätkö silmälaseja?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Käytätkö astma-piippua tai jotain muuta vastaavaa?
[ ] Työnnätkö kyniä, laskimia tai vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[x] Oletko ujo vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa?
[ ] Puhutko usein opettajien kanssa?
[ ] Onko CS tai WoW vienyt elämäsi?
[ ] Tykkäätkö olla koulussa?
[ ] Entä tuleeko sinulle tippa linssiin, jos saat alle ysin kokeesta?
[ ] käytätkö pitkiä kalsareita?
[x] Ovatko housusi navan yläpuolella?

=

* * * Punkkari * * *
[ ] Juotko alkoholia?
[ ] Kiroiletko paljon?
[ ] Oletko anarkisti?
[ ] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[ ] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[ ] Kuuluuko musiikissa välillä vähän huutaa?
[ ] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[ ] Omistatko jonkun bändin oheistuotteita?
[ ] Onko sinulla on irokeesi?
[ ] Onko sinulla vähintään neljä reikää korvissa?
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi jollain räikeällä värillä?
[ ] Käytkö festareilla?
[ ] Onko keikat kova juttu?
[ ] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi/wnbksi) lähiaikoina?

=

* * * Hippi * * *
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Oletko muiden mielestä hiukan outo?
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko RUOKAA EI ASEITA- hyvä idea?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[ ] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Pidätkö hamppuhameita?
[x] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[x] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[x] Haluatko pelastaa maailman?
[ ] Oletko positiivinen?
[x] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[ ] Ajatko tai haluaisitko ajaa Kuplalla?
[ ] Omistatko peace- korun?

=

* * * Tavis * * *
[ ] Menetkö muodin mukana?
[ ] Onko kaikki 'ihan sama'?
[ ] Eikö sinuun kiinnitetä huomiota?
[ ] Oletko kovaääninen?
[ ] Ostatko vaatteesi aina peruskaupoista, et ostele ulkomailta/netistä?
[ ] Kuunteletko lähinnä radion listahittejä?
[x] Oliko keskiarvosi 7 - 8,5?
[ ] Onko sinulla kuvia irc-galleriasta?
[x] Oletko lukenut vähintään kaksi Harry Potter- kirjaa?
[ ] Onko koulu perseestä?
[ ] Onko poppi jees?
[x] Omistatko messengerin?
[x] Onko sinulla koulureppu?
[x] Katsotko salkkareita?
[ ] Oletko mielestäsi tavis


Täytyy myöntää, että sivistyksessäni on aukkokohtia. Esim. en tiedä mikä on fruittari, gootti tai ernu.  Mutta sen olen tiennyt jo montakymmentä vuotta, että olen pohjimmiltani hippi. Tämän kyselyn mukaan olen myös aikalailla emo, mitä sekin sitten tarkoittanee. Ja vähän nörtti, tavis ja teinigoottiakin on, mutta hevari, ernu tai punkkari en ole. Hyvä tietää!

.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

En ole kunnossa



On kamala olo. Nuutunut, uninen, väsynyt, mitäänsanomattoman tyhjä olo. En ole nukkunut pariin kolmeen yöhön kunnolla, vaan heräillyt pitkiksi toveiksi valvoskelemaan. Serotoniiniarvoni eivät varmaankaan ole kohdallaan. On lisättävä lääkitystä. En jaksa mitään muuta kuin huokailla.



lauantai 21. marraskuuta 2009

Pimeää, sumuista, vesisateista, märkää

Lumet ovat sulaneet melkein kokonaan pois. Katuvalot eivät valaise edes maahan asti. Etupiha on musta. Suljen verhon enkä aukaise sitä koko päivänä. En siedä katsoa loskaista maata, lehdettömiä puita vettä valuvina ja ankeina. Tämmöisinä päivinä en jaksa hurrata elämää, mutta tosiasiassa nautin kotimme lämmöstä +21°C ja siitä, että suihkusta tulee lämmintä vettä…

Sytytän kynttilän ja laitan sen lyhtyyn palamaan. Avokynttilöitä ei nyt voi pitää palamassa, koska kissanpennut voisivat uteliaisuuttaan polttaa viiksensä niissä. Yhden lyhdyn vien parvekkeen katosta roikkuvaan koukkuun riippumaan. Päiväkin on nyt jo hiukan valoisampi kuin tunti sitten. Mutta vieläkin on hämärää, vaikka kello on puoli yhdeksän aamulla.

En osannut digikuvata lyhtyä. Kuva jäi epätarkaksi. Mutta en ota osaa tällä kuvalla mihinkään digikuvauskilpailuun. Lyhty on punainen, muttei se hämärässä näy. Ehkä olisi pitänyt käyttää salamavaloa...


keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Arkipäiväistä sekalaista höpinää

Innostus - ja levottomuus, joka sitä seurasi, nuupahti viime yönä yli 10 tunnin yöuniin. Huokaan helpotuksesta, ettei levottomuus jatkunut vaan olo on nyt tasainen ja aika hyvä. En tiedä, miksi aina innostuessani tai levottomuuden iskiessä hermoon - pelkään, että tämä on maniaa. En haluaisi koskaan sairastua maniaan. Joitakin vauhdikkaita elämänjaksoja minulla on ollut, mutta olen luonteeltani rauhallinen eikä vauhdikkuuteni ole koskaan ylittänyt "normaalin" käyttäytymisen rajaa. Joten ei tässä liene mitään syytä pelätä että diagnoosiani tarvitsisi muuttaa kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Piste.

Sain eilen hammasimplantin kruunuineen ja aukko hammasrivistössäni on nyt poissa. Kauniin hampaan sain. Olisipa varaa ostaa implantit muidenkin poisvedettyjen hampaiden paikoille. neljä kertaa 2300 euroa on 9200 euroa!!! Mistähän semmosen rahan sais? Lotto on vetämässä, mutta sen todennäköisyys, että lotossa jotain voittais on kovin pieni.

Netti pursuaa rahapelejä, jotka periaatteessa kiinnostavat minua, mutta olen kieltänyt ne itseltäni. En usko pelionneen, jossa sijoittamani rahat heti tuottaisivat suuria voittoja, vaikka sellaista luvataankin mainoksissa. Parempi pysyä omillaan ja maksaa pienet velkansa pikkuhissukseen pois. Kunpa pääsisi tilanteeseen, ettei ole minnekään velkaa!

Kissapennut (pentele) kaatoivat kukkaruukun ja multaa on hajallaan pitkin olohuoneen lattiaa. Se on jo kolmas kerta, kun tuo kasvi on juuret paljaana nurin. Pitäisi sijoittaa se muualle tuosta lattialta. Mutta meillä ei ole ikkunalautoja, jonne vois sijoittaa kasveja. Keittiössä on kaksi laatikostoa ikkunan edessä, jossa pidin kukkia, mutta nyt näiden laatikostojen päällys on varattu kissoille nukkuma- ja tähystyspaikoiksi. Kissat eivät hypi ruokapöydälle, kun saavat laatikostojen päältä seurata syömistämme. Täplä on vasta nyt kuukauden kieltojen jälkeen ottanut onkeensa, ettei ruokapöydälle saa loikkia silloin kun ihmiset syövät sen äärellä. Mutta kun silmä välttää, se makaa pitkin pituuttaan ruokapöydällä. Ja kun Täplä ja Timi ajelevat toisiaan takaa, kissat oikaisevat ruokapöydän yli ikkunan edustalla olevien laatikoiden päälle niin, että ruokapöydän liinat lentelevät lattialle. Ihan mahdottomia pentuja! Toiveissani on, että ne rauhoittuvat, kunhan ikää kertyy.

Varsinkin Täplä on nuohonnut kaikki nurkat lattiasta kattoon. En tiedä, miten se pääsi kirjahyllyn ylimmälle hyllyllekin kerran - ja pudotti tietysti sieltä alas tullessaan muutaman kirjan mukanaan lattialle, Onneksi ei satuttanut itseään. Kuvassa Täplä tuli seuraamaan, mitä teen tietokoneen äärellä. Timi on kiinnostunut enemmän kuin Täplä kursorista, joka liikkuu näytöllä. Täplä hoksasi kerta tassunheilautuksella, ettei sitä saa kiinni. Timi yrittää vielä usein pyydystää kursorin.



tiistai 17. marraskuuta 2009

Innostuksesta ylikierteeseen

Maanantain innostus jatkui tiistaina niin, että sain järjestettyä vaatekaappia ja pestyä pyykkiä. Siivooja kävi auttelemassa kämpän kuntoon saamisessa ja nyt on niin siistiä, että täällähän viihtyy hyvin. Olisipa hyvä, kun saisi tätä siisteyttä pidettyä yllä eli jaksaisipa tarttua imuriin siivoojan käyntien väliajoilla.

"Innostus" on jatkunut jonkinlaisena mielen levottomuutena. Viime yönä katselin taas monenkirjavia unia ja tänä yönä unet loppuivat 5 tuntiin. Ei pitäisi mennä nettiin yöllä. Sitten ei ainakaan saa unen päästä enää kiinni. Vastailin Mielipidemaailman kyselyihin ja kirjoittelin viestejä nettiyhteisöihin, joihin kuulun. Ja nyt on kello melkein kuusi ja ihme kumma, olen aivan pirteä. Ei yhtään väsytä.

Valitettavasti mitään äänekästä hommaa ei voi alkaa tehdä. Joten yö jatkuu edelleen tietokoneen äärellä - vai menisinkö lukemaan kirjoja ja lehtiä. Olen ostanut noin 10 kirjaa ihan viime aikoina. Psykologiaa ja tietokirjallisuutta. Harmittelen vain, että kirjahyllyssäni ei enää oikein ole tilaa uusille kirjoille. Olisi laitettava jotain pois laatikkoon ja varastoon. En haluaisi myydä yhtäkään teosta, kun tuntuu siltä, että haluan vielä joskus kuitenkin palata kuhunkin teokseen uudelleen. Tosin olisin minä kirjastoon lahjoittanut Kirjavalioiden kirjakoosteita, muttei sinne huolittu niitä, koska kussakin Kirjavalion kirjassa on neljä teosta eri aloilta ja siksi kirjojen luokitteleminen on mahdotonta, koska teokset ovat usein aivan eri luokista; trilleri, draama, kaunokirjallisuus jne. Sitäpaitsi teokset ovat lyhennelmiä alkuperäisistä teoksista...

Nyt tuli nälkä. On aamiaisen aika.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Innostus

Hyvin nukkuneena ja levänneenä olo on ihmeellisen hyvä ja auvoisa. Nyt jaksaa taas ajatella elämää ihan uudella tasolla. Maata matava masennus ei vedä veteläksi eikä tyrehdytä ajatuksia sekametelisopaksi, josta ei saa mitään selvää.

Tässähän voisi vaikka innostua tekemään tulevaisuuden suunnitelmia. Innostuminen on ihanaa. Innostuminen tuo puhtia päivään ja ilonaihetta arkeen. Se pistää pyörät pyörimään. Se saa toimimaan. Innostuminen on iloinen asia. Hyvä juttu. Kunpa innostuksen voisi pullottaa  ja ottaa käyttöön aina kun ei muuten huvita.

Viimeisimmät innostuksen aiheet tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Innostukset tulivat, kestivät aikansa ja menivät pois lähes yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Innostukset auttoivat tekemään asioita, joista ei muuten olisi tullut yhtään mitään. Innostusten aiheuttamia päätöksiä tai elämänmuutoksia ei tarvinnut miettiä sen kauempaa: innostus ei anna armoa! Se vie mukanaan ja kantaa  -   kantaa ja vie eteenpäin. Kunnes tulee lopahdus, tuo kauhea innostuksen vastakohta, asia joka tekee innostuksesta ohimenevää ja -voi- niin väliaikaista.

Siksi olen varovainen innostuksen puuskieni suhteen. Yhtenä päivänä innostun jostain asiasta, mutta jo seuraavana päivänä innostus on lopahtanut eikä asia etene vaan jää alkuunsa. Kuinka monta hyvää juttua olenkaan aloittanut ja sitten innostuksen lakattua haudannut unohduksiin.

Joten katsotaan nyt tätä tämänpäiväistä oloa, kuulostellaan, mikä innostaa ja laitetaan toimeksi sitten huomenna tai ylihuomenna, laaditaan päämäärä, jota kohti pyrkiä – innosti se sitten vielä tai ei. ehkä seuraava innostuksen puuska saa asioita etenemään vauhdilla, muuten viedään asiaa eteenpäin syvällä rintaäänellä ja tavoitteeseen pyrkivällä sitkeydellä.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Levoton ahdistus

Nukuin levottomasti aamuneljään. Katselin sekavia unia, ihmiskauppaa, huumekauppaa ja muutakin rikollisuutta sekoittuneena joihinkin seksisessioihin. Uni oli ahdistavaa ja hämärää, pelottavaakin. Ei nyt ihan painajaismaista, mutta ikävän synkkää. Herättyäni olin onnellinen, että se oli vain unta.

Piti ihan ponnistella saadakseni mielialaani hilpeämmäksi. Luin Lasten vitsikirjaa ja hartauskirjaa. Kirjoitin nettiyhteisööni. Vähän tuo unen ikävä mieliala on kohonnut, mutta lepattava, epämääräinen pelonpoikanen kurkkii nurkan takana, milloin voisi hyökätä mieleni kimppuun. En uskalla mennä enää nukkumaan, koska en halua nähdä enempää ikäviä unia.

Syön tummaa suklaata, sillä sen on todettu lieventävän ahdistusta.Toivon, että suklaa auttaa tähän mieleni lepatukseen ja muutenkin ikävään oloon. Rentousharjoituskin olisi paikallaan. Mutta keskittyminen rentoutumiseen on vaikeaa. Kuulokkeeni on rikki. En voi kuunnella musiikkia, jota olen tottunut kuuntelemaan tehdessäni rentousharjoituksia. En halua herättää miestäni aamu-uniltaan. Nyt on vain kestettävä tätä tukalan kuristavaa oloa. Eihän tämä ole uutta. Olen tuntenut samoin niin monta kertaa.

PS. Tervetuloa IPI lukijoitteni joukkoon !!

tiistai 10. marraskuuta 2009

Ajatuksia kohmeessa


Lepattavat perhoset
lepattava mieli
kesä muistoissa
turtunut kieli

sanat kuin perhoset
talvella kuolevat
hankeen hukkuvat
peittävät nietokset


kaamos yllä
mielessä
mielen päällä
sydämessä

häilyy
päilyy
väijyy
synkkyys
kylmyys
talven viima
kuura
piina

sairaus
käärii kahleisiinsa
levottoman

pirstoo
sirpaleiksi
hiutaleiksi
atomeiksi
timanteiksi

ikuisuuden hangille
tuikkimaan
särkyneenä
välkkyvänä
olemattomille

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Mielen tykytys ja sydämen muljahtelu

Unta ei riittänyt tänä yönä aamuneljää pitemmälle. Ei sen pitäisi huolestuttaa, koska nukuin kuitenkin yli 6 tuntia. Mutta olo on halju ja levoton. Viime öiden ja päivien uneliaisuus kuin karhun talviuni loppui ja vaihtui levottomaan huolestuneeseen oloon, jonka syytä en tiedä enkä ymmärrä.

Uneliaisuus ja väsymys ei minua paljon huoleta, koska tiedän, että nukkuminen ja raitis ilma auttavat siihen – ja ennen kaikkea kirkasvalohoito piristää.

Mutta tämä mieleeni tunkeutunut epämääräinen levottomuus ja lepatus on huolestuttavaa, koska en tiedä, mikä tähän auttaisi, mistä se tulee ja mihin se johtaa. Ei kai siitä sen kummempaa seuraa kuin epämääräinen olo ja sydämen tykytystä. Ne eivät ole kovin miellyttäviä. Mutta ei mitään hälyttävääkään. Kun siirrän ajatukseni muualle, ne varmaan tyyntyvät – sekä mielen lepatus että sydämen tykytys.

No niin, enhän minä osannut muuta ajatella, kun rinnassa tykyttää ja sydänkin muljahtelee.

Googlasin asiaa ja netistä löytyi artikkeli:

Rinnassa tykyttää ja sydän muljahtelee – onko tämä rytmihäiriö?

Jokaisella meistä on joskus rinnassa tuntemuksia, joita pidämme sydämen rytmihäiriönä. Usein kyse on vaarattomista tykyttelyistä, jotka menevät itsekseen ohi. Ellei näin käy ja vaivaan liittyy muita oireita, asia vaatii selvittelyä.

Hyvänlaatuista rytmihäiriötä voi olla jokaisella vaikkapa huonosti nukuttujen öiden jälkeen tai kiireiseen työjakson aikana. Ahkera kahvin juonti ja tunnetusti myös runsas alkoholin käyttö aiheuttavat tykyttelyä ja muljahtelua. Suurimmalla osalla meistä oireet tulevat ja menevät, eikä niistä aiheudu sen kummempaa murhetta.

Tilanne on toinen, mikäli vaivat ja tuntemukset ovat toistuvia ja kestävät pitkään. Lisäksi jos ne ovat epämiellyttävän tuntuisia tai niihin liittyy huimailua tai jopa tajunnan häiriöitä, on perusteltua tehdä tarkempia selvityksiä.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

vertaistukea väsyneelle

Väsyttää. Tiedän, että ulkoilma piristäisi, mutta en halua kävellä kipeällä jalallani ja syödä kipulääkettä vain saadakseni raitista ilmaa. Käyn parvekkeella ja teen muutaman hengitysharjoituksen siellä. Se saa riittää raitista ilmaa.

Joku katsoo tietenkin kieroon ja pitää saamattomana ja laiskana, ettei edes varttitunnin kävelyä ulkona pikkupakkasessa viitsi kävellä. Huokaus. Miksipä minua ei olisi moitittu!

Fyysisen väsymyksen ohella olen henkisesti väsynyt olemaan jonkinlaisessa paketissa, sidottuna tai purkissa, josta ilma loppuu. En tiedä, mikä tähän tilaan auttaisi. En tiedä, mikä minua sitoo esim. puhumattomuuteen ja yksinäisyyteen nettiyhteisön pariin pois kontakteista käsituntumalla lähellä oleviin ihmisiin. Olen kuin karhu talviunilla pesässään. Nukun paljon. Yöunet ovat kellon ympäri ja päivälläkin torkun tunnin pari. Valvellaoloajan roikun netissä ja katson televisiota sekä luen lehtiä ja kirjoja.

Kaipaan keskustelua. Mutta en ole kovin aktiivinen aloittamaan keskustelua esim. mieheni kanssa. Hän on samalla tavoin yksin ja lamaannuksissa. Tosin hän käy kodin ulkopuolella ruokakaupassa ja apteekissa. Häpeän tunnustaa, että laitoin hänet omalle apteekkiasialleni tänään ja tällä viikolla en siis ole jatkanut projektiani virastoissa-asioimisahdistuksen poistamiseksi. En jaksa. Luovutan. Joskus myöhemmin tsemppaan taas käymällä ahdistusta aiheuttavissa paikoissa, kuten apteekissa, postissa, pankissa ja lääkärissä.

Jo viisi kuukautta olen sinnitellyt kipeän polveni kanssa. Pitäisi käydä lääkärissä ja tutkia, mikä polveani vaivaa. Mutta meneehän tuo kipulääkkeiden kanssa...

Kaipaan vertaistukea. Saankohan lähdettyä huomenna tai perjantaina hakemaan keskusteluseuraa? Se on ponnistus, mutta kannattaisi kyllä. Oman elämäni virikkeellisyyden ja oman ajatteluni laajentamisen takia. Että puhuisin jonkun kanssa enkä vain pyörittelisi omia ajatuksiani päässäni...

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Toimintaa oman elämän puolesta

Kuntoutuminen on aktiivista pyrkimystä toimia itse oman elämänsä puolesta

Omat tavoitteet on hyvä erottaa omista odotuksista. On eri asia odottaa jotain tapahtuvaksi kuin asettaa itselleen jokin tavoite. Esimerkiksi ihminen voi odottaa tulevansa parempaan kuntoon. Tämä ei ole tavoite, sillä se ei varsinaisesti edellytä mitään. Odottaminen ei ole aktiivista, vaan passiivista. Tavoite tarkoittaa jotakin, mitä itse voi tehdä tai mihin voi itse pyrkiä. Esimerkiksi haluan parempaan kuntoon ja aion tehdä sen hyväksi jotakin, vaikkapa lähteä kotoa liikkeelle.

Minun yksi tavoitteistani on päästä eroon asiointiahdistuksesta ja panikoimisesta postissa, apteekissa tai/ja pankissa. Aion käydä viikoittain näissä paikoissa, vaikkei minulla olisi asiaakaan sinne. Kunhan käyn em. paikan tiloissa. Tästä harjoittelusta saattaa tulla pitkään kestävä projekti.

Minulla on muitakin tavoitteita kuntoutumiseeni. En ole oikein pystynyt määrittelemään kaikkea, mitä haluaisin tapahtuvan. Toivon, että voisin elää suht.koht. tyytyväisenä loppuelämäni, mutta en vielä tiedä, miten tuon tyytyväisyyden saavuttaisin, minkä olisi muututtava ja mitä kaikkea olisi tehtävä, että voisin olla elämääni tyytyväinen.

Kuntoutuminen tapahtuu tästä tilanteesta eteenpäin. Takaisin sairastumista edeltävään tilaan ei ole, vaikka niin haluaisinkin – tai ehkä en sittenkään. Olin aika kypsymätön ja sinisilmäinen, haahuilin taivaita ja luulin olevani kaikkeen pystyvä ennen sairastumistani depressioon. Sairastuttuani olen saanut huomata, että voimavarani ovat rajalliset, vuodet ovat tuoneet elämänkokemusta enkä usko enää kaikkea, mitä minulle syötetään.

Käsitykseni itsestäni on muuttunut vuosien myötä. Suhde toisiin ihmisiin ja maailmaan on myös muuttunut. Kuva omasta itsestäni on haavoittuvampi ja heikompi kuin ennen sairastumista, mutta toisaalta se on joissakin asioissa rehellisempi ja vahvempi.

Ihmissuhteistani on tullut merkityksellisempiä kuin aiemmin. Otan kunkin kohtaamani ihmisen elämääni tärkeänä ja rikastuttavana kokemuksena. Ennen saatoin pitää joitakin kohtaamisia merkityksettöminä episodeina.

Suhde maailmaan ja omiin arvoihin on muuttunut ja täsmentynyt. Vähitellen olen alkanut uskaltaa ajatella itsestäni masentuneenakin ihan ihmisarvoisena olentona. Jossain vaiheessa sairauttani ajattelin, että olen kehäraakki, merkityksetön yhteisöni jäsen, jolle armokuolema olisi paras ratkaisu. Enää en ole niin armoton itseäni kohtaan.

Mahdollisimman hyvä elämä ei tarkoita aina oireettomuutta, vaan kykyä elää oireista huolimatta ja niiden kanssa. Oma elämä on oman itsen näköistä, omien valintojen seurausta ja siinä on omasta näkökulmasta katsottuna riittävästi asioita. Se tarkoittaa tavallista elämää.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Kultaista kunniaa



Verna antoi minulle tämän Kultaisen Blogin Tunnustuspalkinnon! Paljon kiitoksia! Olen kovasti otettu ja onnellinen tunnustuksesta.

Samalla haluan jakaa tätä kultaista kunniaa eteenpäin arvostamilleni, kullanarvoisille blogeille:

Unalle blogista Unan maailma
Millanille blogista Kahden talon tarinoita
Marja-Liisalle blogista Elämää syopäläisenä
Johannalle blogista Taivaan kansalainen
Moniquelle blogista Lihavan naisen elämää
Saimalle blogista Hunnutettu

Kiitos näistä blogeista!

Yritin ilmoittaa kaikille heidän kommenttilootassaan asiasta, mutta kaikissa blogeissa se ei onnistunut. Toivottavasti asianomaiset huomaavat katsoa sähköpostejaan, jonne lähetin ilmoitukseni, että tunnustuspalkinnon voi noutaa täältä.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Kuntoutumisesta

Hiljaiseloa, lepäämistä ja voimien keruuta. Kirkasvalolampun vieressä istuen netissä notkumista. Kirjoja lukien nojatuolissa sivusilmällä seuraten Täplä-kissan seikkailua kirjahyllyssä. Kirjojen järjestelyä.

Mitä tämä elämä on muuta kuin hetkestä toiseen selviytymistä? Jotenkin tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja minut jätetty yksin tyhjälle asemalle enkä tiedä, minne lähteä. En tiedä, miksi läksin matkalle ja minne olen menossa.

Olen kuntoutumassa vuoden takaisesta syvemmästä mielialani notkahduksesta. Kesällä meni jo hyvin, ellei oteta lukuun polvivammaa, joka jumiutti minut neljän seinän sisään. En juuri kaivannutkaan ulos, vaikka kaihoisana toivoinkin jaksavani lähteä satamaan laivoja katsomaan. Laivamatka jäi tekemättä – ja unelma saaristomaiseman valokuvaamisesta jäi toteutumatta.

Olen kuntoutunut syvästä masennuksesta ja lievistä masennuskausista. Jaksan nousta aamulla aamiaispöytään ja tietokoneen äärelle notkumaan netissä, jaksan hoitaa kissoja ja helliä miestäni. Jaksan pitää itseni puhtaana, käydä suihkussa ja saunassa, vaihtaa vaatteita, pestä pyykkiä, järjestellä tavaroita huoneistossamme … Mutta ruokakaupassa käynti tuntuu ylivoimaiselta. Imurointi ja muu siivoaminen takkuaa. Kaupungilla käynneistä joudun neuvottelemaan itseni kanssa. Apteekissa käynti pelottaa, samoin postissa ja pankissa käynti. En ymmärrä, miksi mieleni vapisee näihin paikkoihin mennessäni. Miten voisin kuntoutua näistä peloista? Ostaisin reppuni täyteen rohkeutta, jos sitä olisi jossakin kaupan.


”Kuntoutumista ei voi kiirehtiä, mutta se ei myöskään tapahdu itsestään. Kuntoutuminen on aktiivista toimintaa, toipuminen on luontaista, passiivista palautumista. On mahdotonta ennustaa, kuinka kauan kuntoutuminen voi kestää. Kuntoutumiseen vaikuttavat kaikki ne asiat, joista on kuntoutumassa.”

Keinoja omaan kuntoutumiseen. Kuntoutujan työkirja s. 12

lauantai 24. lokakuuta 2009

Kuntoutuskurssin jälkimainingeissa

Onnellisuustestissä sain 50 pistettä sadasta. Vähän paremmin kuin saman testin tehtyäni kesällä. Luulen, että Keinoja omaan kuntoutumiseen -kurssista on ollut apua alueilla, joita minun tulisi kehittää, jotta onnellisuus elämässäni lisääntyisi. Liikunta, yhteisöllisyys ja optimismi ovat avainsanoja.

Kurssilla useampikin puhui positiivisesta ajattelusta. Siihen moni mielenterveyskuntoutuja pyrkii. Onko siitä yleisesti ollut niin paljon julkisessa keskustelussa, että minusta aihe jo ällöttää. Herää uhma: "Ja miehän oon se oma mörököllini, mikä aina olen ollut." Mutta samalla iskee ajatus tulla hylätyksi: Minua ei hyväksytä, ellen ajattele positiivisesti, ole kiltisti ja hyväntuulinen.

Kurssilla korostettiin tässä hetkessä elämistä. Ei kannata kauheasti murehtiä menneitä ja huolehtia tulevaisuudesta. On hyvä opetella elämään sopusoinnussa menneisyytensä kanssa, arvostaa omaa itseään ja tehdä tavoitteita elämälleen. Haaveilla. Elättää toivoa. Tunnistaa ja tunnustaa kipukohtansa. Voimistaa tahtoa kuntoutumiseen ja pyrkiä toimimaan siihen suuntaan, että voi hyvin.

Yhteisestä toiminnastamme kurssilla jäi mieleen pareittain keskustelut aiheista:

- Tulen iloiseksi, kun ...
- Hemmottelen itseäni, kun ...
- Tunnen itseni rauhalliseksi, kun ...
- Minua innostaa liikkumaan ...
- Minä voin hyvin silloin, kun ...

On hyvä ajatella, ketä ja mitä varten kuntoudun. Kuntoutuminen on kaikille mahdollista. On hyvä kuntoutua oman itsensä näköistä elämää varten. Oman merkityksen löytäminen elämälleen on tärkeää. On hyvä ajatella, mitä tarvitsen/haluan tänään. On hyvä kuunnella rajojaan ja olla avoin sisäisen äänensä viesteille.

Kurssin alussa mietimme tavoitteitamme kurssia varten. Kurssin lopussa mietimme, miten omat tavoitteeni ovat toteutuneet kurssilla. Mikä on ollut minulle merkittävintä tällä kurssiviikolla. Mitä vielä aion? On hyvä olla armollinen itseään kohtaan. Vastuu omasta itsestä kasvaa kuntoutumisen myötä. Sitä kautta myös valta omaan elämään kasvaa.


Siinä hippuja kurssilta.

maanantai 19. lokakuuta 2009

lauantai 17. lokakuuta 2009

Syksyinen ikkuna



Eilen satoi vähän lunta, mutta tänään se on sulanut pois maasta. Ihailen syksyistä maisemaa olohuoneemme ikkunasta. Voisin tuijottaa tuota vaikka kuinka kauan. Lintuja ei enää juuri näy. Kesällä koivussa pesi pikkulintuja. En tullut ottaneeksi selvää, mitä lajia ne olivat. Kissamme seurasivat niiden lentoa tiiviisti.

Talvella koivuissa parveilee talitinttejä. Ne eivät ole tulleet vielä metsästä eikä enää ole naapuria, joka niitä syöttäisi lintulaudallaan. Valitettavasti parvekkeelle ei saa lintulautaa laittaa. Olisi niin kiva seurata lasin takaa lintuja. Mutta ne sotkevat eikä taloyhtiö siedä sellaista. Kissat saavat seurata satunnaisia harakoita ja variksia, joita joskus lentää maisemassa. Vuosia sitten oraviakin näki, muttei enää pitkään aikaan ...

Tänään tuli seurakuntamme uusi pastori yllättäen kylään. Oli kiva tutustua häneen. Hän toivotti tervetulleeksi käymään seurakunnassa. Mehän emme ole piiiiitkiiiin aikoihin siellä käyneet. Lukipa hän Raamattua ja rukoili puolestamme. Hetki oli siunaava.



torstai 15. lokakuuta 2009

Rauhallisella mielellä

"Ole rauhallisella mielellä", Marja kehoitti edellisen postaukseni kommenttina. Minusta tuntuu, että olen ihan liian rauhallinen. En saa mitään aikaseksi. Ei ole tarmoa ja toimeliaisuus on hukassa. Istun vain tietokoneen äärellä ja lueskelen blogeja. Välillä leikin kissojeni kanssa ja luen kirjaa. En valita. Tämä elämä on nyt hiljaiseloa enkä juuri kaipaakaan enemmän säpinää. On opeteltava olemaan hiljaisuudessa, kun en itse eikä miehenikään juuri rupattele mistään juuri mitään. Tylsää ja turruttavaa, mutta niin turvallista elämää.

Tapaan sentään paria naisystävääni silloin tällöin ja rupattelen Skypessä heidän kanssaan. Eilen en avannyt Skypeä. Jotenkin olo oli semmoinen, etten halunnutkaan yhteyttä kehenkään. Halusin olla vain omissa ajatuksissani. Mutta omat ajatukseni tahtovat kiertyä kovin synkiksi, ellen saa jostain piristysruisketta. Jostakin syystä blogeissa, joita luen on aistittavissa apatiaa - vai kuvittelenko ehkä ja kiinnitän huomioni ajatuksen puolikkaisiin ja/tai luen kovin negatiivisella asenteella postauksia.

En kuitenkaan ole kiinnostunut ylipositiivisista ja tekopirteistä ajatuksista. Mieluummin pohdin mielen liikkeitä syvällisesti, jos/kun vain joku tuottaa sellaista materiaalia. Itse en nykyään kykene ajattelemaan kovin syväluotaavasti. Tuntuu, että ajatteluni on tahmassa, kohmeessa.

Onneksi pikkukisulit pitävät minut arjessa kiinni. Kisulit haluavat sapuskaa määräajoin. Ellei sitä tule, ne alkavat kiehnätä ympärillä. Ovat tulleet rohkeammaksi tulemaan syliin ja lähelle. Aluksihan ne olivat aika pelokkaita eikä ollenkaan tottuneita ihmisten käsittelyyn.




Eilen ne kaatoivat kukkaruukun. Kasvi oli juuret paljaana lattialla, kun menin siivoamaan jälkiä. Uusi istutus ruukkuun ja ruukku lattialle. Ehkä se saa olla rauhassa siinä. Kuvassa Timi istahti leikin lomassa katselemaan, mitä minä puuhaan.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Päivästä päivään

Olen nukkunut paljon, yöllä ja päivällä. Olen lukenut de Mellon Havahtumista, Edmund J. Bournen kirjaa Vapaaksi ahdistuksesta. Työkirja paniikista ja peloista kärsiville, Patrik Borfin kirjaa Löydä tie keveään oloon, Nina Sarellin kirjaa Hoikistu viisaasti ja olen lukenut Raamattua. Pitäisi ehkä keskittyä yhteen kirjaan kerrallaan, mutta kiinnostukseni herää yhä uudelleen kirjoihin, joita en ole saanut luetuksi loppuun (paitsi Raamatun olen lukenut ainakin viisi kertaa alusta loppuun).

Viisaita, varteenotettavia ajatuksia kussakin kirjassa. Valitettavasti muistini on niin huono, että joudun lukemaan asioita useampaan kertaan ennenkuin ne jäävät muistiini. Aloitin karnosiinin syönnin toiveena, että muistini paranisi ja masennus ei syvenisi tänä syksynä.

Huokaan piiiiitkään. Ei minulla ole mitään mullistavaa kerrottavaa elämästäni. Päivä toisensä jälkeen kuluu tavanomaisesti. Miehelleni sanoin, että mie tykkään siusta. Niin miekii siusta, hän vastasi ja muiskautti suukon suulle. On se vaan ihanaa, että minua rakastetaan - aidolla supisuomalaisella, jäyhällä tavalla. On kiva asua mieheni ja kissojemme kanssa tässä asunnossa, joka on mukavalla paikalla, lähellä kaupungin keskustaa metsän vieressä. Tänä vuonna on jäänyt vähiin metsäpoluilla kuljeskeleminen - tuon pahuksen polven takia. Se oli kipeä koko kesäkuun ja vielä heinäkuussakin. Nyttemmin polvi ei onneksi kipuile enää, vaan voin lyhyitä matkoja kävellä sen kipeytymättä.



Pikkukisulit ovat kasvaneet kovasti. Olohuoneessa on niille enemmän tilaa temmeltää, kun möimme keinutuolin pois. Se oli vaarallinen pitkine jalkoineen. Kumpikin pikukisu jäi tassuineen sen alle vuorollaan. Täplä ontui tassuaan päivän. Timi pääsi vähemmin vaurioin. Mutta ettei lisää onnettomuuksia tapahtuisi, päätimme luopua keinutuolista, josta jäi muistoksi vain keinutuolin matto sohvatyynyn suojaksi lattialle.

Varsinaisia veijareita nuo pikkukisut ovat. Rönsyliljan poikaset ne ovat karsineet melkein kokonaan lattialle ja kuvassakin yx rönsyliljan rönsy on tarkastelun kohteena. Iso Emppukin on kiinnostunut, mitä sille tehtäisiin.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Jumissa

Aamuyö. Tietokone hurisee hiljaa. Yläkerrassa astellaan raskain askelin. Ajatukseni ovat katkonaisia ja levottomia haikuja sydämen sisimmästä, joka huutaa hellyyttä ja hoivaa. Tahtoisin syliin kuin pikkulapsi äitinsä rinnoille. Turvaa ja huomiota minä kaipaan. Että joku huomaisi minut ja kysyisi, mitä minulle kuuluu. Miksen sano sitä miehelleni? Olemmeko niin vieraantuneet toisistamme, että mun on vaikea puhua tarpeistani hänelle? Vai mistä tämä jatkuva tarvitsevuus johtuu? Olen huolissani, että jään henkisesti yksin - tai johan tämä on sitä yksinäisyyttä, kun mies nukkuu suurimman osan vuorokautta eikä paljon puhu valveillaollessaan. Ja minä valvoskelen aamuöitä...

Olen nykyään rehellisempi itselleni kuin nuorena, niin että hyväksyn itsessäni keskeneräisyyden ja rikkinäisyyden. Ja tarvitsevuuden. En ole niin itseriittoinen kuin nuorena aikuisena. Itsellinenkin olin ja kamalan itsekeskeinen. Kuitenkin kiltteyteen sairastunut ja särkyneisyytensä salaava.

Soisin olevani auki rakkaudelle. Mutta minä käperryn itseeni, murheeseeni, siihen samaan rakkaudettomuuteen, jota olen lukenut monesta blogista. Arvottomuuteen, hyväksytyksi tulemisen toiveeseen ja haaveeseen yhteydestä puolison/ystävän/lähimmäisen kanssa.

On niin yksinäistä valvoa aamuyötä tietokoneen äärellä, kun on pakahduttava tarve ilmaista itseään jollekin ja tuntea yhteydeydenkuuluvuutta. Mutta sanat tulevat esiin takellellen ja pakahduttava tunne kuristaa kurkkua, kiristää niskahartialihaksia ja kyyneleitä purskahtaa silmäkulmaan.

Väsymys ja rauhoittava lääke turruttavat tunteeni. Mieleni kietoutuu pumpuliseen sumuun ja toivon pääseväni uneen.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Haaste

Millanilta tuli haaste ja kehunappi:




HAASTE KUULUU NÄIN:

1. Laita tunnustus blogiisi.

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.

4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.


1. Näköaisti. Olen aina sanonut, että viimeiseksi aisteistani luovuttaisin näköni. Niin tärkeänä olen sitä pitänyt. Mutta en enää ole tuosta niin varma.

2. Ehkä sittenkin tärkein aistini on tuntoaisti. Vaikka se tuo ikäviä yllätyksiä ja joskus pitkäänkin olen kipuillut erinäisissä vaivoissa, niin sittenkin tuntoaistin positiiviset puolet ovat tulleet yhä mieluisammiksi, mitä enemmän ikää on tullut. Rakkaan hellyyden osoitukset, lemmikkien turkin sileys ja lämpö, kehräyksen hurinan aikaansaama tärinä jaloilleni, kesätuulen viileä henkäys iholla, saunan lämpö kireille lihaksille; kaikki nämä ja paljon muuta tuntoaistilla kokemaani en antaisi pois mistään hinnasta. Ne ovat sitä arkipäivän mannaa minulle.

3. Kuuloaistini reistailee. Toisen korvani kuulo on heikentynyt. Se tuottaa joskus hankaluuksia. Varsinkaan hälyisissä paikoissa en tahdo saada selvää, mitä minulle puhutaan. Se huolestuttaa minua. Joudunko tulevaisuudessa turvautumaan kuulolaitteeseen niinkuin äitini.

4. Maku- ja hajuaisti on hyvä olla olemassa. Ruoasta nauttii kun sen maistaa. Joskus flunssassa nämä aistit eivät toimineet ja kaikki ruoka tuntui vain mitäänsanomattomalta pöperöltä.

Pidän erilaisista tuoksuista ja minulla on toistakymmentä pulloa hajuvesiä. Käytän niitä aika vähän, mutta aina välillä suihkautan niitä kaulalleni ja haistelen, miten niiden tuoksu muuttuu ihollani. Hajuaistini ei ole enää niin hyvä kuin nuorempana. Onneksi. Sillä nykyään siedän tupakansavuisia ihmisiä paremmin kuin ennen.


Lähetän haasteen eteenpäin seuraaville: Hanne, Kisumumma, Maaretta ja Saima. Niin ja viidenneksi Pilviharso.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Valoon rakkauden suojaan

Lueskeltuani seuraamiani blogeja tänään on usealtakin suunnalta tullut ajatus katsoa valoon. Asioiden arviointia on hyvä tehdä lempeästi ja itseä suojellen. Melankoliaan sotkeutuu hyvin helposti ja kokemus todellisuudesta pimenee, kun ei näe valoa.

Vernan ajatukset blogissaan YÖHOITAJAN MAAILMASTA herättivät minussa toivoa:

Se, mitä ajattelen tänään itsestäni ja ympäröivästä maailmasta, muodostaa tulevaisuuteni. Jos en jostain syystä jaksa kohdistaa katsettani valoa kohti juuri tänään, ei kannata huolestua. Mikään ei tapahdu hetkessä, mutta jo hetken päästä voin löytää yhden valoisan ajatuksen, joka vetää puoleensa lisää valoa. Lohduttavaa on myös se, että valoisan ajatuksen voima on moninkertainen verrattuna synkkyyteen.


Hanne kysyy blogissaan Virtausta elämään Voiko pimeyttä tutkimalla löytää valoa?

Hanne kirjoittaa rakkaudesta, itsensä rakastamisesta, rakkauden pyytämisestä ulkoapäin. Kun ajattelee: "Minä olen sairas", vahvistaa sairauttaan. Ei pidä rangaista itseään näin, vaan rakastaa itseään ja pyytää anteeksiantoa.

Varmaan tätä samaa ajatusta ajoit takaa kommentissasi, Johanna Laakso. Sinä kirjoitit Jeesuksen rakkaudesta liikkeellepanavana voimana. Kirjoitit:

"Rukoilin pitkään, että Jeesus olisi minun liikkeellepaneva voimani ja yhtenä päivänä sain huomata, ettei minua puristanut enää kurkusta ja aloin innostumaan elämästä ja pitkästä aikaa ajattelin tulevaisuutta."

"Uskostani sain myös voimaa siihen muutoksenhaluun, joka oli jo minussa ollut pitkään, mutta jota en kertakaikkiaan saanut toteutettua."

Koen, että eri näkökulmista te eri blogistit olette oivaltaneet jotain merkityksellistä. Valoon katsomalla varjot jäävät taakse. Rakkaus lämmittää ja eheyttää synkeää, koleaa mieltä.

Ihanaa, että olette olemassa hyvät blogistit. On mielenkiintoista saada uusia ajatuksia ja näkökulmia ajatuksilleen lukemalla teidän blogejanne ja kommenttejanne!

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Maata matava ahdistus

Perjantain ihana saunailta vielä muistoissa istun nyt tietokoneeni äärellä sateista maisemaa katsellen. Pisarat valuvat ikkunaruudulla kuin kyyneleet ikkunan poskilla. Maisema on harmaa ja sateesta utuinen.

Saunaillan leppoisa tunnelma on poissa. Sisälläni kaihertaa itku ja ahdistus. En tiedä, miksi on paha olla. Itku vain kihelmoi silmissä, mutta kyyneleitä ei tule.

...
sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.

... Elina Vaaran runosta Osallinen

Mielen ahdistuneisuus on hivuttava sairaus. "Ahdistuneisuushäiriöitä pidetään yleensä lievinä mielenterveyden häiriöinä ja ne johtavat vain harvoin sairaalahoitoon." Terapia ei ole ahdistuneisuuttani helpottanut. Joitakin perjantai-illan saunomishetkiä lukuunottamatta, voin huonosti: ahdistus puristaa mieltäni kasaan ja tekee elämisestä pakonomaista selviytymistä; mieli kipuilee olemassaolostaan. Olo on kuin pieneen pakettiin käärityllä nukella, joka ei pääse liikkumaan ja on itsessäänkin eloton, ilman auttajaa, ahtaasti käärittynä. Ojentelen käsiäni vain tunteakseni, etten ole paketissa, vaan saan käteni sivulle, ylös ja näppäimistölle takaisin.

Auttaisiko se, että antaisin ahdistuksen rehottaa enkä yrittäisi mitään; en selviytyä, en pärjätä, en yrittää ajatella positiivisesti ...???

Onko teillä arvon lukijani ahdistuneisuutta? Miten te elätte tunteen kanssa? Auttaako siihen jokin muukin kuin lääkkeet, jotka vain turruttavat tunteita.

PS. Tervetuloa Saima lukijoitteni joukkoon!

perjantai 2. lokakuuta 2009

Saunailta

Juoksutan vettä kiukaalle letkusta ja höyry nousee sihisten ilmaan. Suljen löylyhuoneen oven ja jätän saunan "hautumaan", kunnes olen pessyt hiukseni pesuhuoneessa. Mieheni pesee hiuksensa nopeammin kuin minä (vähemmän hiuksia) ja hän menee löylyhuoneeseen istumaan, asettelee pyyheliinan minulle valmiiksi. Kun saan hiukseni pestyä, äherrän korkeat raput ylimmälle lauteelle löylyhuoneessa. Oikea polveni on jäykänoloinen ja tekee liikkumisestani vaivalloista. Istuudun pyyheliinalle ja huokaisen pitkään.

Sauna on ihanan kostea. Lyön löylyä ja vedän henkeeni vesihöyryä, joka syöksyy kiukaalta korkeuksiin. Nenäonteloni aukeaa ja hengitykseni vapautuu sitä mukaa, kun lämpö hyväilee alastonta kehoani. Nautin. Heitän lisää löylyä ja huokaan ihastuneena. Istumme vierekkäin hiljaa onnellisina lämmöstä ja keskinäisestä yhteydentunteesta. Me kaksi yhdessä nauttimassa saunasta.

Oikea polveni hälyttää, ettei se siedä kuumaa ja huokaan alistuneesti. Menen pesuhuoneeseen ja valutan viileätä vettä polvelle. Nyt on paremmin. Mieheni tulee löylyhuoneesta, pesee selkäni, minä pesen hänen selkänsä ja sitten pesemme itsemme. "Menen vielä löylyyn", sanoo mieheni. "Niin", vastaan ja valutan viileätä vettä päälleni. Minä en halua enää kuumaa, vaan kuivata itseni ja pukea päälleni yöpuvun. Olen valmis lähtemään saunasta, kun mieheni tulee kuivattelemaan itseään.

Keittiössä kaadan itselleni lasiin kylmää päärynäsiideriä. Hyvää! Annan kissoille ruokaa, moikkaan miestäni, joka tulee saunasta. Kampaan hiukseni ja voitelen kasvoni kosteusvoiteella.

Saunailta kuluu kuin monet saunaillat ennenkin.

torstai 1. lokakuuta 2009

Ohuella jäällä

Niin on tultu lokakuuhun ja Pohjois-Suomeen on saatu ensilumi. Meidän korkeudella on vielä vihreää puissa, tosin iso osa koivuista on jo keltaisena.

Hienoinen pelko on virinnyt alitajuntaani... ettei vaan masennus syvenisi niinkuin useina muina menneinä vuosina lokakuussa. Kurkkua kuristavat muistot mielen kiertymisestä alavireisyyteen, saamattomuuteen ja ahdistuneisuuteen.

Ainakin tänä aamuna on sentään vireä olo eikä ahdista. Ehkä tämä loppusyksy menee tähän malliin ihan mukavasti. Olen sentään jaksanut pienen liikuntaohjelmani käydä läpi päivittäin. Ja muutoinkin olo on suhtkoht' ok. Vähän huolestuttaa, että ruokahalua ei ole ja heräilen aamuisin kamalan aikaisin. Mutta unien vähyys ei ole kuitenkaan aiheuttanut päiväväsymystä.

Kuljen päivästä toiseen kuin ohuella jäällä, peläten, että jää allani pettää. Jään ritinää ei kuulu. Ehkä se kantaa minut tänä syksynä. EHKÄ.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Vähäsanaista syksyä


Syksyn ruska alkaa tulla esille. Olen toiveikas: ehkä tänä syksynä masennus ei iske kaikella voimallaan niin, että putoaisin aivan välinpitämättömyyden tai ahdistuksen syvyyteen.

Sinistä taustaa sinisille ajatuksille. Kesänkukat blogipohjana ei tunnu enää ajankohtaiselta. Mielialanikaan ei ole niin kepeä kuin edellinen taustani, vaan vähän utuisen sininen kuin melankolinen unilintu. Vaikka sininen on kylmä väri, tämä uusi tausta/blogipohja ei näytä kylmältä. Vaaleat linnut ja kukat tuovat siihen elämää ja värinää.

Moneskohan tausta tämä nyt minulla onkaan?!
Kiitos Elegia, että olet tehnyt taustoja moneen makuun!
On kiva vaihtaa välillä blogipohjaa.

Mielialaani nosti eilinen vierailuni nettiystäväni kotona. Maukkaan aterian ja viinin äärellä rupattelu oli omiaan nostattamaan tunnelmaa. Teki hyvää käydä siellä vierailulla. Onkin tullut oltua kotosalla aika tiiviisti. Pieni pyrähdys äidin asioilla perjantaina tais’ olla viikon ainoa kaupungilla käynti tällä viikolla.

Viihdyn kotona. Olen tyytyväinen, kun ei ole minnekään menoa eikä velvollisuuksia. En jaksaisikaan jatkuvaa valppaana oloa. Tarvitsen ennen kaikkea vapautta ja stressitöntä elämää. Joku voisi sanoa elämääni tylsäksi. Mutta minulle sopii elämä pikkuhissukseen. Tietenkin pienet positiiviset yllätykset ovat tervetulleita kuten esim. puolison suukko hänen ohi kulkiessani.

Nyt kun olen sopeutunut mieheni hiljaiseen vähäsanaisuuteen, en stressaa itseäni ja häntä enää keskusteluun houkuttelulla. Olen tullut itsekin aika hiljaiseksi. En tiedä, onko näin hyvä. Mutta nyt se ei ainakaan kiusaa minua niin kuin alkuvuodesta. Olenko vain alistunut kommunikaatiovajeeseen. Sillä kyllä minä keskusteluista ja ajatusten vaihdosta olen kiinnostunut. Mielelläni rupattelen ystävieni kanssa. Mutta mieheni kanssa rupattelu ei suju ja se on vain hyväksyttävä … Niin kauan kun vähäisestä sananvaihdosta ei tule suurempia ongelmia suhteeseemme, miksi stressaisinkaan itseäni tai miestäni keskustelemaan keskenämme. Luulemme ymmärtävämme toisiamme jo kävelytyylistä ja pienistäkin eleistä.

Minua ei enää haittaa hiljaiset hetket. Olen tottunut sanattomuuteen eikä minulla ole enää velvoitetta aloittaa keskusteluja. Olen heittänyt velvoitteen menemään. Miksi minun pitäisi, kun ei hänkään … Kunpa vain tietäisin, onko mieheni hiljaisuus pelkoa möläyttää jotain typerää tai väärää. Sillä sellaisessa pelossa ei ole terveellistä elää.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Uneliaat kaverukset

Yhess koos



Kissanpennut ovat jo tutustuneet Emppuun niin hyvin, että nukkuvat samassa sängyssä.


Klikkaa kuvia suuremmaksi.

Kolme tasoa

Ajattelen elämääni kolmella tasolla. Pinta-taso on tämä arkinen elämä, johon kuuluvat erityisesti kissanpennut. Pentujen seuraaminen, niiden kanssa leikkiminen, paapominen ja hoitaminen. Mistään muusta en nyt ole osannut tässä kuussa kirjoittaakaan kuin kissanpennuistamme. Pinta- tasoon kuuluvat myös yhteydenpito ja kanssakäyminen puolison kanssa, arkiaskareet kodin hyväksi ja laihdutuspojektini, joka ei juurikaan edisty, koska en ole saanut itseäni liikkumaan tarpeeksi. Vain kevyen ohjelman käyn läpi kerran pari päivässä: niskahartialiikkeitä, olkavarsien pyöritystä, lantion liikkeitä, venytyksiä, lattialla maaten polven koukistusta ja ojentamista, vatsalihasliikkeitä ja venytyksiä. Ohjelma lähinnä pitää vartaloa vetreänä. Se ei ole kuntojumppaa eikä juurikaan kuluta kaloreita. Mutta etten aivan kangistuisi, on hyvä kun saan tehtyä edes tämän ohjelman päivittäin.

Toinen taso elämää on henkinen ja aistillinen elämä, joka on nyt aivan lamassa. Ajattelu ja tunteeni ovat jumissa. Mieheni kanssa sujuu vain pinnallinen keskustelu arkisista asioista ja arkiaskareet. Mihinkään aisteja hivelevään kanssakäymiseen en ole pystynyt. Tuntuu kuin en olisi seksuaalinen olento ollenkaan, vaan vain ihmisen kuori tai naamari. Masennuslääkkeet ovat lamanneet libidoni olemattomiin.

Olen aina pitänyt lukemisesta ja uusien asioiden ajattelemisesta. Lääketieteen uutiset, maailmankaikkeuden ihmeet ja varsinkin TIEDE-lehden artikkelit sekä yhteiskunnalliset ilmiöt ja elämänkatsomusasiat ovat kiinnostaneet minua aina. Minulle tulee Kotilääkäri, Voi hyvin lehti, Tiede-lehti ja Valitut Palat, joissa näitä asioita vähän käsitellään. Lisäksi olen tilannut DVD-sarjan Muinaiset Kulttuurit. DVD-sarjaa olen katsonut vasta pari kolme osaa. Niitä on yli 20. Innostukseni on lamassa. Vaikka ostin sarjan, en nyt olekaan sitä paljoa katsellut. Lukeminenkin on jäänyt vähiin viime aikoina. Lyhyesti sanottuna toinen taso elämääni on hakusessa, jumissa ja lamassa.

Kolmas taso elämääni on hengellinen taso, jolla olen elänyt tiiviimmin. Olen lukenut Raamattua ja löytänyt sieltä lohduttavia ja rohkaisevia tekstejä. Olen rukoillut paljon. Olen rukoillut ja pyytänyt elämää itselleni sekä suojelusta ja varjelusta lähipiirissäni eläville. Kaipaan ehyempää yhteyttä Jumalaan ja Hänen siunaustaan, rauhaansa ja yltäkylläistä elämää.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Timi seuraa Emppua

video

Kun Timi-pentu toisena päivänä kotonamme voitti pelkonsa Emppukissaa kohtaan, Timi seurasi Emppua kuin hai laivaa.Se kerjäsi hellyydenosotuksia ja nuolaisuja, mutta Emppu ei juuri välittänyt sen lähestymisyrityksistä. Myöhemmin kissat ovat nukkuneet sängyllä vierekkäin.

Olemme vieneet kissojen raapimis-kiipeilypuun parvekkeelle ja siinä kissamme pitävät leikkimisestä. Kynnet tylsytetään/teroitetaan naruun, joka on kiedottu puun ympärille. Pennut kiipeilevät puuta ylös ja sohivat toisiaan eri tasoilta. Sitten loikataan lattialle painimaan keskenään.

Katselin eilen, torstaina, pentujen leikkiä kiipeilypuussa. On merkillistä, että etutassujen kynsien varassa roikkuvan pennun pienessä kehossa on voimaa ponnistaa takajalat tason alle ja työntää itsensä tason laidan yli tasolle - eikä putoa reunalta missään vaiheessa suoritusta. Terävät kynnet sekä etu- että takajaloissa auttavat asiaa huomattavasti. Kiipeilypuun tasot ovat koivuvaneria, joka on päällystetty fleecekankaalla ja siihen pystyy tarttumaan hyvin kynsillään.


Täplä parvekkeen kiipeikypuussa


Täplä seuraa maisemassa liikkuvia: lintuja ja koiria taluttajineen


Timi kiipeilypuun ylätasolla

tiistai 15. syyskuuta 2009

Kisulit kasvavat





Kissanpennut kasvavat kovaa vauhtia. Timin jalat ovat pidentyneet sentin ja Taplän selkä on venynyt pituutta huomattavasti. En osaa enää muuta ajatella kuin kissanpentuja ja niiden hyvinvointia.

Bloggaamiseen saattaa tulla pitempikin tauko. Nyt ei oikein tekstin vääntäminen luonnistu. Luomisvire on kateissa. Olen pahoillani, lukijat!

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Pikkutassujen töpsyttelyä

Herään pikkutassujen töpsyttelyyn. Timi ja Täplä ovat aloittaneet aamuleikit. He ajavat toisiaan takaa huoneesta toiseen. Äkkiä olen ihan pirteä eikä yhtään harmita, vaikka kissanpennut herättivät ennen auringonnousua. Olen nukkunut riittävästi, sillä kävin nukkumaan eilen illalla jo klo 20.

Menen keittiöön ja laitan kahvinkeittimeen kahvin tippumaan. Katselen kissojen temmellystä. Ne pörhistelevät toisilleen häntä pystyssä, hyökkäävät kimppuun ja painivat keskenään. Seniorikissa katselee keittiön nurkassa pentujen mellastusta.

Elämäni on nyt tätä: kissanpentujen seuraamista, ruokkimista ja paapomista. Mieheni on ottanut tehtäväkseen kerätä pissa- ja kakkapaakut pois hiekkalaatikosta.

Täplä kehrää kuuluvasti, kun sitä silittää. Jään muistelemaan edesmenneiden kissojeni kehräystä. Jokaisella oli omanlaisensa. Tunnistaisin kenen mikin kehräys on, jos kuulisin ne nauhalta. Mutta en ole nauhoittanut kehräyksiä. Ne ovat muistoissani.

Presidentti-kahvi maistuu hyvältä. Juon sitä hitaasti nautiskellen ja Pullava-pullanpalasta mutustellen. Mieleen tulee päivän ohjelma, joka olisi hyvä laatia. Vai eläisikö hetkestä toiseen vain niin kuin mukavimmalta tuntuu? Onneksi tänään ei ole mitään sovittua menoa eikä velvollisuuksia. Korvan takaa joku kuiskaa, että liikuntaprojektia on jatkettava. Teen lämmittelyosion jumppapuolituntisesta, jonka olen tallentanut digiboxiini televisiosta. Päälle muutama liike kepin kanssa saa riittää. Olen hengästynyt ja hikinen. Käyn suihkussa.

Istuudun lukemaan seuraamiani blogeja. Tässä menee aamupäivä. Lounaan jälkeen otan torkut, leikin kissojen kanssa. Menisinkö kävelylle?

On hyvä mieli eikä ahdista tai masenna. Kerran näinkin.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Liikuntaprojekti

Syyskuun ensimmäinen viikko on mennyt ja liikuntaprojektin jatkaminen on ollut väkinäistä. En viitsisi, koska en oikein jaksa edes 1o min. lämmittelyjumppaa.

Kävelyä olen harrastanut vain parina päivänä, kun oli asiaa kaupungilla.

Sateisina päivinä en ole saanut itseäni liikkeelle ulos. Tuulen riepottelemaksi vesisateeseen ei tee mieli mennä, ellei ole pakko.

Huokaus. Tätä menoa paino ei putoa grammaakaan. Vaaka näyttää - 400 gr ennätyspainosta. Mutta se on normaalia painonvaihtelua +-400 gr ei ole vielä painonpudotusta eikä välttämättä lihomistakaan, vaan sitä, miten paljon nestettä on/ on poissa elimistöstä. Itse asiassa mun kehossa on monta kiloa turhaa nestettä. Näkeehän sen sormistanikin, kuinka ne pullottavat turvoksissa.



Mistähän sitä motivaatiota jatkuvaan liikuntaharrastukseen saisi? Tarvitsisin sitä aimo annoksen.

Kissanpennut 3


Meillä eletään edelleen kissanpentujen lumoissa.

Eilisaamuinen kissojen tervehdys ja hellyydenosoitukset toisilleen oli suloista katseltavaaa. Timi tuili Empun luo häntäpystyssä (=tervehdysasento) ja hankasi itseään Empun kylkeä vasten. Emppu vähän ujosteli ja otti pari askelta poispäin, mutta Timi tuli perässä ja puski päätään Empun kaulaa vasten. Emppu antoi nuolaisun Timin päälaelle.

Viime yön kaikki ovet olivat auki ja kissat siis keskenään. Aamuyöllä Emppu naukui, aivan kuin olisi pyytänyt pentuja leikkiin mukaan. Samalla tavalla se on naukunut ennenkin entisten kissojen kanssa ja siitä on seurannut yhteinen takaajoleikki. Vuoron perää kukin ajaa toisia takaa huoneesta toiseen.

En jaksanut nousta ylös sängystä katsomaan, mitä Empun nauku sai aikaan. Ei ainakaan mitään kova-äänistä, joten nukahdin takaisin uneen.

Aamulla kissoilla oli hirrrmuinen nälkä. Kaikki pehmeä ruoka oli syöty ja raksujakin vain muutama jäljellä. Kyllä kelpasi kana- ja kalkkunasekoitus. Harmi kun ei ostettu penturuokaa, joka olisi ravitsevampaa kuin tuo aikuisten sapuska. Junioriraksutkin tekivat kauppansa.

Ja taas alkoi leikin hyörinä. Kissoja vilistää huoneesta toiseen niin lujaa, etten pysty kameralla seuraamaan perässä.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Kissanpennut 2

Kissanpennut olivat taas yön kaksistaan keittiössä. Kun aamulla avasin keittiön oven Emppu asteli sinne ja pennut Empun luo niinkuin parhaimmat kaverit. Ei sähinöitä eikä karvanpörhistelyä. Kissat söivät yhdessä ja sitten alkoi semmonen takaa-ajojuoksu keittiöstä olohuoneen kautta kamariin ja takaisin keittiöön - monta kertaa. Emppukin intoitui juoksemaan mukana, mutta ei pysynyt pentujen tahdissa vaan jäi katselemaan.

Kun Timi sitten istahti levähtämään keittön pöydän alle, otin siitä kuvan. Tässä näkyy hyvin sen väritys.

torstai 3. syyskuuta 2009

Kissanpennut

Kävimme eilen, keskiviikkona hakemassa löytöeläinsuojasta kaksi uroskissanpentua. Toinen sai nimekseen Täplä, koska sillä on valkoiset täplätossut. Täplä on osoittautunut rohkeaksi ja vilkkaaksi kissanpennuksi, joka on tutustunut isoon Emppu-kissaammekin eikä pelkää sitä enää.

Timi-pentu on arka ja piiloutui aluksi huoneistoomme niin hyvin, ettemme kolmeen tuntiin löytäneet sitä mistään. Vihdoin se löytyi kamarin nurkassa olevan pahvilaatikon taakse ahtautuneena.

Nyt tuli asuntoomme elämää ja Empun ikävystynyt katse on valpastunut pentujen seuraamiseen. Minä leikin Täplän kanssa koko eilisen iltapäivän. Tässä kuvassa Täplä lepää leikkisession jälkeen.



Täplä nauratti meitä hyökkäämällä lattiallamme lojuvan pehmotiikerin kimppuun. Ensin se sähähti tiikerille, nosti karvansa ja häntänsä pystyyn, hyökkäsi tiikerin kasvoihin kiinni, irrotti otteensa ja hyppi sen edessä karvat pystyssä pari hyppyä häntä pystyssä pörhöllään ja hyökkäsi yhä uudelleen kiinni tiikerin kasvoihin.

video

Timistä en ole kunnon kuvaa saanut vielä.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Sunnuntaiajatuksia

Sunnuntaiaamupäivä kuluu hiljalleen tietokoneen äärellä blogeja lukien. Ystävä soitti Skypellä ja juttelimme niitä näitä, kerroimme toisillemme vaivoistamme, kivuista ja säryistä. Suunnittelimme tapaamista. Kerroin, että metsästän kissanpentuja ts. katselen netistä ilmoituksia kissanpoikasista ja yhteen paikkaan lähetin jo tiedustelunkin, minkäikäisiä heidän kissanpentunsa ovat, minkävärisiä, onko rokotettu, madotettu, minkä hintaisia.



Mieheni Mörrimöykky on pitkän suostuttelun jälkeen hyväksynyt ajatuksen ottaa kissanpentuja kotiimme. Kunpa saisimme mukavat kaverukset, joista Emppu-kissallemme olisi iloa. Toiveissani on harmaa, mustaraitainen maatiaiskissa tai musta, harmaaraitainen niinkuin kuvassa - ja sen veli saa sitten olla minävärinen tahansa.

Kissoista varmaan keskustelen iltapäivävieraani kanssa. Kiva, kun ystävät muistavat ja haluavat tavata minua. Niin en jää yksin ajatuksineni. Mörrimöykky on kovin hiljaiseksi tullut viime aikoina. Ei paljoa puhua pukahda.

lauantai 29. elokuuta 2009

Pilvipoutaa

Päivä on pilvinen, muttei sada. Pilvipoutaa on mielenikin täysi. Sitä tavallista olotilaa, ilman myrskyjä, kyyneleitä tai auringonpaistetta. Joku voisi sanoa tätä tylsyydeksi, mutta minulle tämä on pysähtymispaikka, rauhoittumisen aikaa ja tyyneyttä. On helpottavaa kun suru on hellittänyt niin, ettei vähän väliään tule mieleen veljen kuolema tai muutkaan surulliseksi vetävät asiat.

Luin pari lukua Raamattua tässä, kun tuli stoppi ja mietin jatkanko/julkaisenko tämänpäiväistä postaustani ollenkaan. Olen pääsemässä loppuun "Koko Raamattu läpi" -projektissani. Enää neljä kirjaa ja sitten se on luettu. Monia suurenmoisia ajatuksia on jäänyt mieleeni projektin aikana. Ihanalta tuntui tänä aamuna lukemani ajatuskin: "Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. ... Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme Hänen kaltaisekseen, kun Hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä Hänet sellaisena, kuin Hän on. Ja jokainen, joka panee Häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä niinkuin Hän on puhdas." 1 Joh.3:1-3

Eräänlainen juhlamieli heräsi sisimmässäni tuosta Raamatun kohdasta. Eräänä päivänä tämän ajan sairaudet ja huonot olot lakkaavat ja alkaa taivaallinen iankaikkisuus Jumalan kaltaisena olentona. Toisaalla Raamatussa sanotaan, että Jumala on rakkaus. Jumalan lapsena saan kokea hänen rakkauttaan jo nyt, mutta täydellisemmin iankaikkisuudessa, kun Paha on poissa.

"Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelon poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha suo!"

Virsi 600

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Voimistelua

Tänään sitten aloitin jälleen kerran voimistelun kotona. Tarkoitus on ainakin 2-3 kertaa viikossa vetää läpi kuntojumppa niin että hengästyisin ja saisin aineenvaihdunnan liikkeelle tavoitteena painonpudotus.

Tämänpäiväinen aloitus oli keveä. En jaksanut tehdä kuin alkulämmittelyn ja muutamia niskahartia-yläselkäliikkeitä, kun olin jo aivan hengästyksissäni. Kunto on päässyt tosi huonoksi. Ihan harmittaa, kun en edes puolentunnin ohjelmaa jaksa vetää yhteenpötköön. Mutta paras kai aloittaa vähitellen. Tuon alkulämmittelyjakson (askelsarjoja, yläraajojen liikkeitä) kun sais tehtyä joka päivä ja sitten selkä- ja vatsaliikkeitä pari kolme kertaa viikossa, niin eikohän se kunto niinkin kohene pikkuhiljaa.

maanantai 24. elokuuta 2009

Häpeä


Kuva TÄÄLTÄ.

Tein vakaan päätöksen lähteä vesijuoksemaan tänään uimahallille. Jos olisin siellä nyt, pääsisin sisään seuran maksamana. Mutta istun tietokoneeni äärellä kotona häpeästä punastellen. Tunne on voimakas ja kiusallinen. En voinut lähteä hallille näyttäytymään uimapuvussa. Rehevyyteni (siis lihavuuteni) pantaisiin siellä merkille. Ne katseet on nähty monta kertaa, kun naiset mittaavat vatsan- ja rinnanympärystäni, katsovat perääni, kun pakarat iloisesti roikkuvat maata kohden. Naiset puistelevat päätään, supattavat toverilleen ja kauhistelevat, kuinka iso olen. Ei, en voi mennä sinne esille. En tänään, kun mieleni on ruvella muutenkin.

lauantai 22. elokuuta 2009

Kissoista



Viikonlopuissa on jotain omaa taikaa. Varsinkin lauantaisin tunnen syvää rauhaa sisimmässäni ja viikon huolet pyrin heittämään olan yli unohduksiin edes yhdeksi päiväksi. Tänäänkin on aurinkoinen aamu ja pihamme pihlajapuut kukoistavat yhä komeampina punaisine marjoineen. Ikkunan näköala houkuttelee ulos kävelemään. Jokohan tuo polvi kestää pienen lenkin teon.

Suunnittelin, että tänä viikonloppuna käyn hakemassa kissasisarukset naapurikaupunginosasta kotiimme. Heidän emäntänsä ei oman henkiläkohtaisen elämäntilanteensa takia pysty pitämän kissoja enää vaan etsii uutta kotia niille. Mieheni Mörrimöykky on sitä mieltä, ettei kotiimme tuoda tyttökissoja. Hän ei niitä huoli. Surullista! Olisin antanut kotini kaveruksille. Emppu kissamme olisi saanut kavereita. Emppu on kasvanut kissalaumassa koko elämänsä ja se näyttää laiskistuneen ja tympiintyyneen, kun ei asunnossa ole elämää. Hän yksin kahden hiljaisen ihmisen kanssa.


Kuvassa Emppu.
Kysyin Mörrimöykyltä, voisiko joskus myöhemmin ajatella kissanpentua asuntoon. "Katsotaan nyt." hän vastasi epäröiden.

perjantai 21. elokuuta 2009


Lukossa. Tukossa.
Hukassa
itseltään,
ystäviltään.

Kotona
mielensä vankina
kipuineen
itkuineen

ystävän vierailusta
iloinneena

pyrkien esille
sanat hukassa
mieli mutkalla
kieli kangerrellen
kipuja voivotellen.