torstai 11. joulukuuta 2008

Nalle kiulussa



Nalle istuu kiulussa ja tuijottaa minua silmiin. Sain kiulun salaiselta rakastajaltani nuoruudessani - tai siis antaessaan kiulun minulle, hän tunnusti pitävänsä minusta paljon. Vahinko, etten minä ollut kiinnostunut miehestä. Meistä olisi voinut tulla mukava pari. Kiulu on ollut minulla monessa käytössä mm. pidin siinä lankarullia. Ostin nallen vastalahjaksi miehelle, mutta en tavannut häntä enää koskaan. Arvoitukseksi on jäänyt, missä hän on elämäänsä viettänyt, tapasiko hän koskaan naista, joka rakasti häntä. Olisi hauska tietää hänen vaiheistaan, mutta en enää muista hänen nimeäänkään.

Moni asia nuoruudestani on unohtunut. Kun taas toiset asiat ovat piirtyneet mieleeni niin kirkkaiksi muistoiksi, etten varmaan ikinä unohda niitä. Mukava muisto on mm. ensisuudelma rakastamaltani nuorelta mieheltä. Odotin jännittyneenä monta päivää, ehkä pari viikkoa ennenkuin hän sanoi haluavansa suudella minua. Kylmät väreet kiemurtelivat selässäni, poskeni punehtuivat silkasta uteliaisuudesta, mitä tästä seuraa. Hän kallisti päätään oikealle ja kumartui puoleeni. Huulemme koskivat toisiaan. Ja siinä kaikki. Olin typertynyt ja onnellinen. Minua on suudeltu suulle. Meistä ei tullut paria. Seurustelumme kesti vain pari kuukautta. En halunnut seksisuhdetta, jota mies halusi. Koko 15-vuotiaan olemukseni oli ihastunut nuoreen mieheen, joka etsi seksiseikkailuja nuorten tyttöjen kanssa. Meillä oli noin 3 vuotta ikäeroa. Mikä tuntui silloin huikealta. Hänenkin nimensä olen unohtanut. En muista sitäkään, oliko silloin vielä 21-vuotta aikuisuuden ikäraja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!