tiistai 30. joulukuuta 2008

Matalalla mielellä


Odotan, että joku (enkeli ehkä) ojentaisi minulle elämiseniloa ja olemisen riemua. Mieliala mataa pohjamudissa, mikään ei oikein kiinnosta. Olen nukkunut paljon. Yöunien jälkeen kaksi tuntia aamiaisen jälkeen. Samoin mieheni näyttää olevan puhtia vailla. Nukkui hänkin aamupäivän yhteentoista. Aamulla otti vain lääkkeensä ja söi jotain aamiaiseksi. Sitten punkkaan tuhisemaan.

Mikseivät masennuslääkkeet auta? Ei meistä mieheni kanssa ole toistemme ymmärtäjiksi, koska emme itseämmekään ymmärrä. Tunnevaje vain suurenee kummankin sisimmässä. Olemme kyllä toisiamme lähellä ja paikalla, mutta empatiaa ei riitä toisen olon helpottamiseen. Varsinkin minulla on vahva hylkäämisen tunnelukko, joka luo epätoivoa rakkaussuhteeseeni. On vaikea luottaa mieheeni, vaikka suhde häneen on hyvä. Istumme samalla oksalla ja katsomme samaan suuntaan. Muuta yhteistä meillä ei taida ollakaan...

Lähetä kommentti