tiistai 30. joulukuuta 2008

Matalalla mielellä


Odotan, että joku (enkeli ehkä) ojentaisi minulle elämiseniloa ja olemisen riemua. Mieliala mataa pohjamudissa, mikään ei oikein kiinnosta. Olen nukkunut paljon. Yöunien jälkeen kaksi tuntia aamiaisen jälkeen. Samoin mieheni näyttää olevan puhtia vailla. Nukkui hänkin aamupäivän yhteentoista. Aamulla otti vain lääkkeensä ja söi jotain aamiaiseksi. Sitten punkkaan tuhisemaan.

Mikseivät masennuslääkkeet auta? Ei meistä mieheni kanssa ole toistemme ymmärtäjiksi, koska emme itseämmekään ymmärrä. Tunnevaje vain suurenee kummankin sisimmässä. Olemme kyllä toisiamme lähellä ja paikalla, mutta empatiaa ei riitä toisen olon helpottamiseen. Varsinkin minulla on vahva hylkäämisen tunnelukko, joka luo epätoivoa rakkaussuhteeseeni. On vaikea luottaa mieheeni, vaikka suhde häneen on hyvä. Istumme samalla oksalla ja katsomme samaan suuntaan. Muuta yhteistä meillä ei taida ollakaan...

3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Itsellä on liitossani kovasti samanmoinen olo. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että emme sentään ole tyrkkimässä toisiamme siltä yhteiseltä oksalta alas, emmekä muutenkaan nokkimassa. Siis pahemminkin voisi olla.

Ehkä tekin löydätte uudenlaista läheisyyttä, kun voimat joskus vielä palaavat. Haluan uskoa, että ne palaavat..

Halo Efekti kirjoitti...

Olikohan se aikoinaan Love story -elokuvassa kun sanottiin että rakkaus ei ole tuijottamista toisen silmiin, vaan katsomista samaan suuntaan.

Se on hyvä että ette kumminkaan noki toisianne...Ihmissuhteet on vaikeita, niihin ladataan nykyään valtavia odotuksia.

Itse olen eronnut. Nyt jälkikäteen, yksin, olen vähemmän yksinäinen kuin avioliitossani. Meillä ei loppuvaiheessa ollut muuta yhteistä kuin sama osoite.

Toivottavasti teillä menee paremmin. :)

WhySoSerious kirjoitti...

Ymmärrän väsymystäsi. Itsekin olen miltei aina väsynyt, mutta vauvan takia en voi nukkua niinkuin haluaisin. *voimia*