sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Tyhjäkäyntiä ja teatteria

Olen pitänyt tätä blogia jo reilun kaksi kuukautta, mutta miten minusta tuntuu, etten ole sanonut vielä oikeastaan mitään. Sisälleni patoutunut suma ajatuksia etsii uomaansa purkautua esiin, vaan eipä taida tänäänkään olla se päivä, jolloin padot aukeavat ja kirjoitus sujuisi mietiskelemättä, miten ilmaista asioita.

Sellaisiakin aikoja on ollut, jolloin tekstiä ei ole tarvinnut sen kummemmin miettiä, vaan se on soljunut kuin kevätpuro uomassaan kohisten ja kuohuten...

Eilinen teatterissakäynti on pitänyt minua hilpeänä koko tämän päivän. Näytelmää katsoessani nauroin ääneen moneen kertaan. Sitä ei ole tapahtunut miesmuistiin. Olen ollut aikalailla hymytön eikä juuri mikään ole naurattanut. Taidan olla paranemassa tai ehkä komedian näyttelijät ovat erityisen hyviä ja näytelmän ohjaus laatuluokkaa. En osaa vertailla, koska käymme niin harvoin teatterissa. Ei ole vertailukohteita. En muistakkaan, milloin viimeksi kävin teatterissa.

Avioliittomme alkuaikoina kävimme aika usein katsomassa näytelmiä ja elokuvia. Lapsia meillä ei ole, joten lasten takia käynnit eivät ole harvenneet, vaan aikaa myöten kulttuuriharrastuksemme ovat jääneet vähemmälle ja loppuivat tyystin, kun molemmilla todettiin depressio. Hyvä, että pitkän ajan kuluttua nyt saimme takaisin tuon kulttuurinharrastamisen. Pää on auki. Tosin emme ole vielä seuraavia lippuja tilanneet teatterista, elokuvista tai musiikkikeskuksesta. Mutta olemme sentään joulun ihmisten ilmoilla. Monien yksinäisten kahdestaan hissukseen vietettyjen joulujen jälkeen on kivaa vaihtelua viettää hotellijoulu. En juurikaan tunne jouluahdistusta. Odotan mielenkiinnolla, miten sopeudumme hotellielämään ja kuinka pystymme nauttimaan valmiista aterioista ja ohjelmasta, mitä meille tarjotaan.

1 kommentti:

Isopeikko kirjoitti...

Sanat odottavat kyllä, tulevat kun on niiden aika. Kiiruhtamatta.