lauantai 8. marraskuuta 2008

Parisuhde pumpulissa

Kuinka voikaan päivän hukata tekemättä mitään. Vain istumalla tv-tuolissa lehtiä edessään ja ns. lukien niitä. Minä selailin ja lueskelin sieltä täältä kasoiksi kerääntyneitä Kodin kuvalehtiä, Voi hyvin, Kotilääkäri, Seura yms. Kodin kuvalehden nro22 (6.11.2008) artikkeli Aina samat ongelmat kiinnosti eniten. "Parisuhdeterapeutti tietää, että suhteet kaatuvat aina samoihin vaikeuksiin. Ne voidaan laskea yhden käden sormilla."
1. Puhumattomuus
2. Kuuntelemisen vaikeus
3. Mustasukkaisuus, uskottomuus, haluttomuus
4. Suhteen laiminlyönti
5. Halu olla oikeassa

No, meidän suhde on kaatumaisillaan puhumattomuuteen. Emme kumpikaan osaa kertoa sanoin tunteistamme. Minä ehkä jotenkin jotakin, mutta tunteeni ovat nyt kohmeessa. Rauhoittavien lääkkeiden sumussa. Piilossa, niin etten itsekään niitä näe. Panin ne harmaan villatakkini taskuun ja olla möllötän tv-tuolissani. Käyn välillä jääkaapilla ja vessassa.

Mieheni nukkuu pitkät yöunet (yli 12 tuntia) lisäksi pitkät päiväunet ja torkut päälle. Samoin nukkuvat kissamme. Meillä on todella hiljaista. Ellei tapanamme olisi antaa iltasuukkoa nukkumaan mennessä ja aamusuukkoa, kun kumpikin on herännyt aamulla, asumistamme toistemme kanssa ei voisi sanoa suhteeksi. Katselemme ihan eri tv-ohjelmia kumpikin omasta televisiostamme. Minä en juuri muuta katso kuin uutiset, Kauniit ja rohkeat, sekä Salatut elämät, joskus jonkun dokumentin tai luonto-ohjelman. Tänään katsoin Avara luonto ohjelman Kiinasta. Mieheni katsoo urheilua.

Ei elämä ole mielekästä näin tunteettomana, lääkeillä pumpuloituna ja ilman tuntuvampaa kontaktia puolisoon. En ole pitänyt yhteyttä ystäviinikään. Vain nettituttavat tietävät minun kuulumisiani. Vähän olen nettiyhteisöihinkään kirjoittanut. En oikeastaan kamalasti kaipaakaan ketään. Tunteeni taitavat olla latistuneet ja sosiaalisuuteni kadonnut.

Mutta jo se ettei ahdista, eikä ole kipuja, tekee elämästä elämisen arvoista oloa. Päivä ilman tuskantunteita, paniikkia ja selkäsärkyjä on lahja. Voisiko sellaisia olla ilman mielialalääkkeitä? Ehkä ei minun tapauksessani. Kuinka kauan tätä kestää? Ja tätäkö elämäni on seuraavan vuosikymmenen? Tunteet pumpulissa kotirouvana puhumattoman puolison ja nukkuvien kissojen kanssa. No kuluuhan se elämä näinkin.

1 kommentti:

Rita kirjoitti...

Pidin kirjoituksestasi, varsinkin tuosta loppupuolen toteamuksesta että elämä on arvokasta kun saa olla ilman kipuja ja ahdistusta. Kun silloin tälllöin "saa kärsiä" kipuja, muistaa paremmin millainen lahja on olla edes jonkinmoisessa kunnossa.

Miehet ovat joskus semmoisia tuppisuita että ellei meitä naisia olisi keksitty unohtaisivat varmaan puhumisen kokonaan. Se on siis meistä kiinni virittää keskustelua, jutella kaikenlaista vaikka ei paljon vastauksia tulisikaan. Kyllä minä aina jossain vaiheessa huomaan että mieheni on minua hyvinkin tarkkaan kuunnellut. Saattaa yhtäkkiä viikkojen kuluttua palata asiaan josta olen jutellut :)

Miestäsi kiinnostaa takuulla kuunnella jos kerrot jotain kiinnostavia yksityiskohtia uutisista tai katsomastasi luonto-ohjelmasta. Jotain kivaa. Ei semmoista että susi raateli pari lammasta. Ha ha.(Puistatus)

Jos minä odottelisin että mieheni puhua höpöttää oma-aloitteisesti, saisin odottaa kauan :)