perjantai 14. marraskuuta 2008

Hymy

Aamulla hymyilin peilikuvalleni. Hymy näytti kolkolta ja teennäiseltä. On vaikeata pitää yllä hymynaamaa, kun välillä ahdistaa niin että koskee (mieltä). Mielialaa voi vain vähän tsempata päättäväisellä positiivisella ajattelulla. Kun on alakuloinen, hymyileminen auttaa.

Mutta kun on sairaan tuskainen, hymynaamat vain ärsyttävät ja tulee vihaiseksi itselleenkin, että tässä vielä vastatakseen toisten hymyyn pitäisi vetää naamaa virneeseen, jota ei voi hyvällä tahdollakaan hymyksi sanoa, vaan mekaaniseksi liikkeeksi suupielissä.

Väkinäinen, tekohymy ärsyttää aina olipa oma mieliala mikä tahansa. Aito hymy taas tekee minut nyt surulliseksi. Kun alan vertaamaan hymyilevän ihmisen iloista olemusta omaan olotilaani, oma mielialani näyttää yhä synkemmältä.

2 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Aivan ihana tuo allaoleva kuva missä puu heijastuu veteen!

Hymyilemisestä: Luin kerran tutkimuksesta joka osoitti että suupielten nostaminen ylöspäin teki koehenkilöistä hiukan onnellisempia. Sitä en muista miten se mitattiin, mutta ilmeisesti sitkeästä korvasta korvaan hymyilemisestä saattaisi tulla hyviä tuloksia. Hullulta tuntuu, mutta mikä ettei?

olematon kirjoitti...

Muistan ajan jolloin välttelin hymyilemistä, koska pidin sitä omalta kohdaltani teennäisenä.