keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Ahdistus

"Sankaruus on sitä, että sinnittelet vielä yhden minuutin."
- Norjalainen sananlasku -

Ahdistus iski yöllä unessa mieleeni ja heräsin levottomana jo pikkutunneilla. Istuin tv-tuolissani ja koetin lukea, mutta en jaksanut. otin rauhoittavan. Sinnittelin ajatuksineni pari tuntia. Söin aamupalaa = kaksi Weetabixiä maidon kera ja rupesin lukemaan blogeja. Löysin uusia, joita alan seuraamaan. Ahdistus vähän lieveni siinä toisten elämää miettiessä.

otin aamulääkkeet klo 6 aikaan. Vieläkin ahdistaa. Olisi lähdettävä tänään kaupungille äidin asioille. Olen mökkiytynyt niin, etten ole lähtenyt ulos asunnostani ainakaan viikkoon. Kynnys lähteä ihmisten ilmoille on kasvanut niin, että jo harkitsin, voisinko siirtää äidin asiat huomiselle. En voi. Lähettäisinkö mieheni asialle. Ei käy. Hänellä ei ole äidin pankkitilin käyttöoikeutta. Äiti haluaa käteistä. On sinniteltävä ahdistuksen kanssa aamupäivä. Kyllä minä tämän kestän. Olenhan ennenkin kestänyt. Jos paniikki iskee mieleen, niin sitten on taas otettava taksi ja kiiruhdettava kaupungilta kotiin.

ILLALLA klo 20.30

Olipa väsyttävä päivä. Kaupungille tulo linja-autossa hermostutti. Naapurinrouva oli menossa keskustaan samalla bussilla ja kutsui minut viereensä istumaan. Hän kysyi, kuinka olen voinut. "Ihan kohtuullisen hyvin", vastasin. "Näytät pirteältä." "Kiitos". Kohteliasta liirumlaarumia. Small talkia jota pidetään yllä tuttavien kanssa. Häneen en luota niin paljon, että kertoisin rehellisiä tosivastauksia. Hän saattaisi kertoa edelleen muille naapureille. Enkä nyt tahdo koko naapuruston tietävän ahdistuksistani ja sairaudestani. Mutta bussikyyti meni ilman pahempia ahdistuksia rupatellen niitä näitä.

Apteekissa ja Sokoksen kosmetiikkaosastolla käynti sujui hyvin. Äidin luona alkoi taas ahdistaa. Hän olisi halunnut minun jäävän viettämään aikaa kanssaan pitemmäksikin aikaa. Kävin hänelle ruokakauppaostokset ja join kahvit hänen kanssaan. Hän puhui samoja asioita kuin edellisellä kerralla käydessäni. Alkoi pitkästyttää, mutta en voinut keskeyttää puhetulvaa. Olin helpottunut, kun pääsin lähtemään pois hänen luotaan.

Postille kävellessäni hengästyin ja sivuihin alkoi koskea. Lisäksi kurkkua alkoi kuristaa ja otsalle nousi kylmä hiki. Sydän löi tuhatta ja sataa. Pysähdyin lepäämään ja seisoskelin muutaman minuutin, jotta hengitys tasaantuisi. Ylämäkikö tämän hengästymmisen ja pahan olon toi, mietin. Postin ovella se sitten räjähti mieleen. Asioimisahdistus. Olin kääntyä kannoillani ja jättää menemättä postiin. Postivirkailija hymyili minulle. Onneksi ei ollut ruuhkaa eikä tarvinnut jonottaa. Etsin lipukkeet, jotka allekirjoitin käsi vapisten. Hiki nousi taas otsalle ja yökötys tuntui mahassa. Tuntui ikuisuudelta odottaa virkailijaa, joka etsi pakettia. Ei löytänyt toista, näppäili tietokonettaan ja sanoi, että se on palautettu eilen. Pakettia pidetään säilössä kaksi viikkoa ja sitten palautetaan, ellei sitä haeta. "Teidän pitää tilata uudestaan, mikäli haluatte saada paketissa olleen." En muista, mitä olen tilannut Valituilta paloilta. Häluan pian pois postista. Otan saamani paketin ja melkein juoksen ulos postista.

En halua mennä bussilla takaisin kotiin. En kykene hallitsemaan angstia, joka kuristaa kurkkua. Saan kuitenkin tilattua taksin ja odotan malttamattomana sen tuloa. Huokaisen helpotuksesta, kun istun matkalla kotiin.

Kotona kännykkäni soi takin taskussa. En ehdi vastaamaan. Vastaajaan on jäänyt viesti: "Odottelen tässä sinua tulevaksi. Mutta ei sinua näy." Terapeuttikäynti on unohtunut. Harmistun ja melkein purskahdan itkuun. Syön iltapäivän ja illan rauhoittavat ja lisäksi iltalääkkeet ja 4 Tenoxia. Haluan uneen klo 15 iltapäivällä. Nukahdan muutamaksi tunniksi.

Nyt klo 20.50 olo on rauhoittunut. Harmittaa edelleen, että en muistanut terapiatuntiani. Soitan terapeutille huomenna puhelinsoittoaikaan ja sovin uuden ajan.

2 kommenttia:

ipi kirjoitti...

Voimia tähän(kin) päivään.

Rita kirjoitti...

Eiliset suorituksesi ovat sitä arjen sankaruutta.