keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Painajainen ja ahdistusta

Tuossa edellä jo ilmaisin huoleni, mitä tulevaisuus tuonee tullessaan, kun näyttää, että mieheni masennus syvenee. Miten kestän sen? Pelottaa, että näin hän hylkää minut taas. Ei tahallaan eikä tarkoituksella, vaan sairaus vie hänet oman itsensä yksinäisyyteen, josta hän ei pääse ulos eikä parisuhteestamme jää kuin haalea muisto. Olen huolissani, että jään henkisesti yksin - tai johan tämä on sitä yksinäisyyttä, kun mies nukkuu suurimman osan vuorokautta eikä paljon puhu valveillaollessaan.

Vielä en ole yksinolostani huolestunut. Onhan minulla blogini, päiväkirjani, nettituttavani ja ystäväni, joille voin purkaa ajatuksiani. Mutta he eivät tietenkään tyydytä hellyyden kaipuutani niinkuin mieheni on minua halailemalla ja suutelemalla saanut tuntemaan itseni halutuksi.

Olen pettynyt, koska mieheni ei olekaan niin vahva kuin toivoin ja uskoin hänen olevan. Jaksaako hän tulevaisuudessa huolehtia asioista, joita hän suhteessamme ja taloudessamme nyt hoitaa? Ahdistun ajatuksesta, että minun ehkä on otettava enemmän asioita vastuulleni. Tulenko pärjäämään yksin vastuussa taloudestamme. Koen vastuun liian suurena harteilleni. Ahdistun.

Viime yönä näin painajaista sortuvasta talosta, jonka uumeniin jäin enkä päässyt raunioista ulos. Huusin apua, mutta kukaan ei kuullut minua. Ahtaanpaikan kammoni saivat minut ahdistumaan niin että vapisin ja pyörryin. Heräsin sydämeni hakatessa tuhatta ja sataa. Olin tavattoman onnellinen, että se kaikki oli vain unta. Mutta meni jonkin aikaa ennenkuin sydämeni tahti tasaantui normaaliksi. Pyyhin hikeä otsaltani eikä ahdistus ole vieläkään ohi.

Ei kommentteja: