maanantai 20. lokakuuta 2008

Aikuinen

Olisinpa oppinut olemaan aikuinen. Omista asioistani huolehtiva, miestäni tukeva ja kanssakäymisessä onnistunut ihminen, joka on yhteiskunnan tukipilari. Ei en ole. Tunnen olevani suuri lapsi, kyltymätön rakkautta halajava, musta aukko maailmankaikkeudessa jonne kaikki ympäriltä syöksyy sisään, mutta mitään ei tule ulos. Nielen kaiken enkä sano mitään.

Tämä blogi on yritys purkaa sisimpääni, tunnelukkojani, kaikkea sisimpääni keräämääni, mieltä painavaa, joka estää minua elämästä täyttä elämää. Ehkä en kovin aivoimeen tilitykseen ryhdy tässä. Se tapahtukoon päiväkirjassani. Kirjoitan tänne toivossa, että saisin kommentteja ajatuksiini. Ehkä jonkin neuvon ja vinkin, miten pääsisin eteenpäin elämässä.

"Aikuiseksi kasvaminen on uusien asioiden oppimista, vastuun oppimista, ymmärryksen lisääntymistä. Siihen sisältyy paljon mielenkiintoista, jännittävää ja haastavaa - - Mutta samalla se on yksinkertaisten asioiden unohtumista, viattomuuden menettämistä, rikkinäisyyden ja haavojen lisääntymistä. Aikuiseksi kasvaminen ei ole yksinkertaista, joten se ei voi olla kauhean tärkeää. Sen sijaan aikuisen on tärkeää tulla lapseksi jälleen. Koska tärkeät asiat on aina yksinkertaisia." http://antturi.blogspot.com/2008/10/trket-asiat-on-yksinkertaisia.html

Olen jumittunut masennuksen äärelle. En ole enää masennuksen suossa, enkä kuopassa vaan sen reunalla katsellen syvyyteen, jossa olin. Miksi en tähyile ympäristöön ja pois masennuksesta kohti täyttä elämää, rakkauden täyttymystä, iloa ja yhteyttä mieheni kanssa. Ei, niissä on jotain pelottavaa, jotain hallitsematonta. Olisinko enää minä, jos rakkaus täyttäisi sisimpäni ja ilosta riehakkaana kulkisin toisten joukossa ystävyydestä nauttien. Olen niin tottunut olemaan pidättyvä, rauhallinen, omissa ajatuksissani, itsellinen, vähään tyytyväinen ja harmaa hiirulainen että jotain muuta on vaikea kuvitellakaan. Mutta toivo elää, että muutun vielä mukavaksi seuraihmiseksi.

Ei kommentteja: